www.ilosanomapiiri.fi    

RUKOUS JA USKO
2. paastonajan sunnuntai (2. vsk.): Mark. 9:14-29 (käsikirja 17-29)

Mailis kertoo: Luukkaan mukaan pahan hengen vaivaama poika oli vanhempiensa ainoa lapsi (Luuk. 9:38). Tekstistä käy ilmi, että henki oli vaivannut poikaa pienestä pitäen (21). Ihmistä, jonka sydämessä asuu paha henki, kutsutaan riivatuksi. Kysymyksessä ei siis ollut mielisairaus tai epilepsia, vaan paha henki sai pojassa aikaan epilepsiaa muistuttavia kohtauksia. Tämä tarkoittaa myös sitä, että epilepsia ja mielisairaus eivät ole pahan hengen aiheuttamia sairauksia. Riivaustilaa on aina esiintynyt siellä, missä kristittyjä on vain vähän tai ei lainkaan, mutta meidän aikanamme se yleistyy länsimaillakin, koska yhä harvempia ihmisiä kastetaan ja yhä vähemmän on niitä, jotka uskovat Jeesukseen. Jeesukseen uskovan, kastetun ihmisen sydämessä ei voi asua pahaa henkeä, koska siellä asuu jo Pyhä Henki.

Jakeet 14-16. Jeesus oli tulossa kirkastusvuorelta. Sillä välin vuoren juurelle jääneen yhdeksän opetuslapsen luo oli tullut eräs isä riivatun poikansa kanssa, mutta opetuslapset eivät olleet pystyneet vapauttamaan poikaa riivaajahengistä.

Jakeet 17-18. Tuohon aikaan ei ollut eläkejärjestelmää, vaan lapset pitivät huolen vanhenevista vanhemmistaan. Lisäksi sairauksia ja pahoja henkiä pidettiin synnin seurauksena.

Jae 19

Jakeet 20-24

Jakeet 25-27. Huomaa, että Jeesus kosketti poikaa vasta, kun paha henki oli ajettu ulos. Sairaita parantaessaan Jeesus usein kosketti sairasta, mutta pahoja henkien riivaamia ihmisiä hän ei koskenut vaan käski henkiä sanallaan.

Jakeet 28-29. Varhaiskirkossa oli olemassa eksorkistin eli henkien manaajan virka. Katolisessa kirkossa se on vieläkin.

Kokoavat kysymykset

Ilosanoma: Vaikka Jeesus itse joutui pahojen ihmisten ja paholaisen kidutettavaksi, niin hän uskoi silti Taivaallisen Isänsä voimaan ja rakkauteen yhtään niitä epäilemättä. Hänen uskonsa perusteella saamme mekin, epäilyksistämme huolimatta, Jumalalta avun itsellemme ja rakkaillemme.

HUOM. Tämä filmatisointi saattaa olla joillekin liian jännittävä ja se on myös virheellinen siinä, että Jeesus koskee poikaan ajaessaan pahan hengen hänestä. Käytä ja näytä tätä videota siis vain harkiten.

https://youtu.be/6_VR7faaf5c?t=3570

© www.ilosanomapiiri.fi