6. 25000 LEIPÄÄ JA 10000 KALAA (Mark. 6:30-44)
TAUSTAA: Piirin vetäjä näyttäköön kartalta ruokkimisihmeen
tapahtumapaikan Betsaidan vastarannalta (45) ja laskekoon, montako kilometriä sieltä on Galilean tärkeimpiin kaupunkeihin. Huomatkaa, että Jeesuksen ja opetuslasten oli tarkoitus levätä tämän matkan aikana (31-32).
1. | - Millaiseksi ihminen yleensä muuttuu, kun hän ei kiireeltään jouda syömäänkään (31)?
- Mitä opetuslapset ehkä ajattelivat nähdessään kansan jo rannalla Jeesusta odottamassa (32-33)?
- Miksi Jeesus ei hermostunut kansanjoukkoihin, vaikka menettikin vapaapäivänsä (34)?
|
2.
| - Kun Jeesus oli lopettanut puheensa, oli iltapäivällä jo pitkällä. Mitkä olivat ehkä opetuslasten tunnelmat siihen aikaan päivästä?
|
3.
| - Viisi sämpylää ja kaksi kalaa oli yhden miehen yksi ateria. Paljonko tuollainen lounas maksaisi meidän rahassamme?
- Kuinkakohan monta kylää olisi arviolta pitänyt haravoida, ennen kuin olisi saatu kokoon viidentuhannen ihmisen ateria: 25000 sämpylää ja 10000 kalaa?
|
4.
| - Miksi Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Antakaa te heille syötävää" (37)?
- Mitä opetuslasten olisi pitänyt vastata Jeesuksen käskyyn?
|
5.
| - Mistä opetuslapset saivat rohkeuden ruveta toimimaan, kuten Jeesus käski (39)?
- Uskoivatko ihmiset saavansa ruokaa istuessaan ruohikkoon, ja jos uskoivat, niin mistä he arvelivat sen tulevan (40)?
|
6.
| - Miettikää eri syitä, miksi meidän aikamme Jeesukseen uskovat eivät aina ole kovin kiinnostuneita maailman nälkäisten ruokkimisesta?
- Missä ovat ne nälkäiset, joita Jeesus toivoisi sinun ruokkivan tänä päivänä?
|
7.
| - Uskotko sinä, että Jeesus voi enentää 5000-kertaiseksi ne (vähäisetkin) lahjat, jotka sinä hänelle annat?
|
ILOSANOMA: Tämän ihmeen tehtyään Jeesus sanoi: "Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini" (Joh 6:51). Kuolemalla ristillä Jeesuksesta itsestään tuli meille ehtoollisleipä ja iankaikkisen elämän leipä (uskomalla Jeesuksen ristinkuolemaan meillä on iankaikkinen elämä).