LÄHIMMÄINEN
14. sunnuntai helluntaista (3. vsk.):
Markus 12:41-44
Taustaa: Herodeksen temppeliin oli asetettu 13
trumpetin muotoista rahakirstua, joihin koottiin rahaa
temppelin rakentamista ja kunnostamista varten. Herodeksen
temppeli valmistui lopullisesti vasta vuonna 63 jKr., ja se
tuhottiin vuonna 70 jKr. – noin 40 vuotta näiden
tapahtumien jälkeen. Temppeli oli juutalaisille tärkein
armonväline eli syntien anteeksisaamisen ja Jumalan kohtaamisen
paikka. Huomatkaa, että VT:ssä on paljon lupauksia leskille ja
orvoille. Varmaan tekstimme leskivaimokin oli niitä synagogassa
kuullut.
Alustavat kysymykset
- Mistä syystä ihmiset yleensä uhraavat (kaikissa
uskonnoissa)?
- Miksi yksi antaa johonkin keräykseen puutteestaan, toinen ei
anna liiastaankaan?
Jakeet 41-42. Kuparikolikko eli ropo oli pienin käytössä
oleva raha Israelissa. Sen arvo oli ehkä noin 20 senttiä meidän
valuutassamme. Sillä summalla olisi varmaan saanut ostetuksi
vihanneskeiton tarpeet tai pari kananmunaa Jerusalemin torilta.
- Juutalaisessa yhteiskunnassa ei tuohon aikaan
tunnettu sosiaalihuoltoa eikä naisten työssäkäyntiä kodin
ulkopuolella. Kuvitelkaa, mitä kaikkia ongelmia tämä nainen oli
joutunut kohtaamaan miehensä kuoltua.
- Millainen oli ehkä äidin suhde puoliorpoihin lapsiinsa?
- Miettikää, miksi Jeesus oli oikein istahtanut katselemaan
temppelin rahakirstua?
- Mikä sai jotkut rikkaat antamaan paljon rahaa temppelin
ylläpitoon, miettikää eri motiiveja.
- Uhriarkku oli asetettu Jerusalemin temppelissä näkyvälle
paikalle. Minkä verran mielestänne uhraamiseen vaikuttaa se,
tietävätkö muut, paljonko kukin antaa?
- Mitä tekstimme leski olisi ehkä ajatellut, jos hän olisi
tiennyt jonkun tarkkailevan häntä?
- Köyhä leski tiesi, ettei hänen pennosillaan saataisi
ostetuksi kuin enintään yksi ainoa tiili temppelin ylläpitoon.
Miksi hän kuitenkin tahtoi uhrata tuon mitättömän summan?
- Jos sinä olisit tuon lesken tilanteessa, kenen tai minkä
vuoksi voisit kuvitella antavasi pois viimeiset rahasi?
- Kuvitellaanpa, että leski olisi tuntenut Jumalan
vaativan häneltä hänen viimeisenkin lanttinsa, jolla hän
oli ajatellut ostavansa nälkäisille lapsilleen ruokaa. Mitä hän
olisi sellaista Jumalasta ajatellut?
- Tekstimme leski oli menettänyt paljon, mutta mitä hän oli
kuitenkin Jumalalta myös saanut?
- Miettikää, miksi temppeli oli leskelle niin tärkeä paikka,
että hän uhrasi sen ylläpitoon viimeisetkin pennosensa?
- Kumpi sinusta on todennäköisempää: a) että leski uhrasi
viimeiset pennosensa kiitollisena siitä, mitä oli Jumalalta on
saanut? Vai b) että hän uhrasi roponsa saadakseen Jumalalta
jotakin? Perustele vastauksesi.
Lesken usko
- Miettikää, mitä leski uskoi Jumalasta, jolle
hän tahtoi antaa viimeisen roponsa?
- Mistä leski oli saanut luottamuksen, että Jumala pitää
hänestä ja hänen lapsistaan huolta?
- Onko sinun helppo vai vaikea uskoa, että Jumala pitää sinusta
ja lapsistasi huolta myös taloudellisesti? Miksi helppo, miksi
vaikea?
- Luuletko, että tuona iltana lesken lapset menivät nälkäisinä
nukkumaan? Perustele vastauksesi.
- Kumpi mielestäsi on omille lapsillesi / lapsenlapsillesi
vahingollisempaa: sekö että he joutuvat joskus kärsimään
puutetta, vai se, että he saavat kaiken, mitä sattuvat pyytämään?
Jakeet 43-44
- Miksi Jeesus otti lesken rovon puheeksi
opetuslastensa kanssa?
- Miksi summan suuruus ei ole ratkaiseva, kun joku antaa rahaa
Jumalan valtakunnan työhön?
- Mikä saa ihmisen uhraamaan Jumalan valtakunnan työhön "kaiken
mitä hän elääkseen tarvitsee" / "koko elämisensä"?
- Minkä perinnön leski jätti lapsilleen?
- Vertaa lesken perintöä siihen perintöön, jonka tekstimme
rikkaat jättivät lapsilleen?
- Mitä sinä tahtoisit jättää lapsillesi perinnöksi?
- Katsokaa jakeita 13:1-2. Jeesus tiesi, että temppeli
tuhoutuisi 40 vuoden kuluttua. Mitä hyötyä lesken rovosta oli
siitä huolimatta?
Kokoavat kysymykset
- Mitä tapahtuu, jos aikamme temppeliltä eli
kristilliseltä kirkolta loppuvat rahat?
- Mieti, mitä Jumala tahtoisi sinun uhraavan omalle
"temppelillesi" eli seurakunnallesi? Entä maailmanlaajuiselle
kirkolle? (Voit vastata myös hiljaa sydämessäsi.)
Ilosanoma: Lesken ropo oli ennakkokuva siitä
uhrista, jonka Jeesus antoi pelastaakseen meidät helvetistä. Hän
ei antanut vain kaikkea, mitä elääkseen tarvitsi, vaan henkensä
ja elämänsä.