JOHANNEKSEN PUHEET VAIVASIVAT HERODESTA
Juhannuspäivä (kaikki vuosikerrat, tekstivaihtoehto): Mark. 6:14-29

Aluksi: Herodekset eivät olleet juutalaisia, vaan edomilaisia/idumealaisia, siis Esaun jälkeläisiä. Tekstimme Herodes Antipas ei oikeastaan ollut kuningas, vaan neljännesruhtinas – hän hallitsi neljättä osaa Palestiinasta roomalaisten luvalla. Historioitsija Josefus kertoo Herodes Antipaan avioelämästä suunnilleen samat asiat kuin Raamattukin. Mies oli hylännyt vaimonsa, nabatealaisen prinsessan ja nainut Herodiaan, joka oli ollut omalla tahollaan naimisissa setänsä kanssa. Myös Herodes oli Herodiaan setä. Josefuksen mukaan Herodiaan tyttären nimi oli Salome.

Jakeet 14-16

Jakeet 17-18. Mooseksen lain mukaan veli ei saa naida veljensä vaimoa (3. Moos. 20:21).

Jakeet 19-20. Johannes oli noin 30-vuotias, kun hänet pidätettiin. Hän oli ehtinyt toimia herätyksen aseena 1-2 vuotta. Herodekset oleilivat samassa Makarioksen linnassa, jonne Johannes oli teljetty.

Jakeet 21-25. Salome oli Herodiaan murrosikäinen tytär edellisestä avioliitosta.

Jakeet 26-29

Kokoavat kysymykset

Ilosanoma: Opetuslapsi ei voi vaatia, että hänelle kävisi paremmin kuin hänen opettajalleen. Siinä mielessä Vapahtajan tienraivaajan väkivaltainen kuolema ei ole yllätys. Johannes oli saanut tien raivatuksi ja kuoli uskossa Jumalan Karitsaan, joka kantaisi pian hänenkin syntinsä. Hän myös tiesi, että viimeisellä tuomiolla valheet oikaistaisiin, ja Jumala korvaisi marttyyreille satakertaisesti heidän kärsimyksensä ja kuolemansa.

© www.ilosanomapiiri.fi