TAIVAAN KANSALAISENA MAAILMASSA
4. sunnuntai pääsiäisestä (3. vsk.):
Joh. 15:10-17
Taustaa: On Jeesuksen viimeinen ilta. Vapahtaja on
juuri pessyt opetuslastensa jalat ja asettanut ehtoollisen. Hän
on myös ennustanut Juudaksen kavalluksen ja muiden opetuslasten
paon, mutta Pietari on luvannut antaa henkensä hänen edestään.
Myöhemmin sinä iltana Pietari kuitenkin kieltää Herransa, ja muut
opetuslapset pötkivät pakoon paitsi Johannes. Mietimme nyt
tätä tekstiä Pietarin kannalta ja omalta kannaltamme.
Jae 10
- Mitä Pietari ehkä ajatteli kuullessaan nämä Jeesuksen sanat?
- Mitä Jeesuksen käskyjä teille ensiksi muistuu mieleen? (Vastaus tämän tekstin ulkopuolelta.)
- Mitä tarkoittaa käytännössä, että Jeesuksen rakkaudessa
pysytään noudattamalla hänen käskyjään? (Miten käskyt ja rakkaus
kuuluvat yhteen?)
- Mitä ajattelette ihmisestä, joka kieltää vainon aikana vakaumuksensa – voiko hän pysyä Jeesuksen rakkaudessa? Miksi voi, miksi ei voi?
Jae 11. Huomatkaa, että Jeesus sanoo nämä sanat kuolema
silmiensä edessä.
- Mitä Pietari ehkä ajatteli kuullessaan nämä Jeesuksen sanat?
- Mitä iloa Jeesuksella voi olla tuossa tilanteessa?
- Mitä iloa opetuslapsilla voi olla tuossa tilanteessa?
- Miten Jeesuksen puhe ja ilo kuuluvat yhteen?
- Miten meidän ilomme voisi tulla täydelliseksi juuri
siinä elämäntilanteessa, jossa nyt elämme?
Jakeet 12-13
- Mitä Pietari ehkä ajatteli kuullessaan nämä Jeesuksen sanat?
- Keitä nimenomaisia ihmisiä meidän pitäisi rakastaa, kuten Jeesus on rakastanut meitä?
- Mitä se tarkoittaisi käytännössä, että me kristityt
rakastaisimme toisiamme samalla tavalla kuin Jeesus on rakastanut
meitä? (Miksi meidän kristittyjen on joskus vaikea rakastaa
toisiamme?)
- Lue jae 13 omalle kohdallesi. Mitä se sanoo sinulle sinun tämänhetkisessä tilanteessasi?
- Miksi meidän usein on kovin vaikea uskoa sitä, että Jeesus rakastaa meitä langenneinakin?
- Mitä Pietari ehkä ajatteli näistä sanoista Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemisen jälkeen?
Jakeet 14-15. Huomatkaa, etteivät opetuslapset
noudattaneet tuona yönä Jeesuksen tahtoa eivätkä tienneet, mitä
Jeesus aikoo tehdä.
- Mitä Pietari ehkä ajatteli kuullessaan nämä Jeesuksen sanat?
- Millainen muutos Jeesuksen ja hänen opetuslastensa suhteessa tapahtui noina päivinä?
- Miten suhde palvelijaan ja suhde ystävään eroavat toisistaan?
- Tunnetko sinä itsesi enemmän Jeesuksen palvelijaksi vai hänen ystäväkseen? Selitä miksi.
- Mitä pitäisi tapahtua, että Jeesuksesta tulisi sinun bestiksesi, paras ystäväsi?
Jae 16
- Mitä Pietari ehkä ajatteli kuullessaan nämä Jeesuksen sanat?
- Miten ja milloin Jeesus on valinnut sinut ystäväkseen?
- Mitä tarkoittaa, ettet sinä ole itse valinnut Jeesusta?
- Mitä Jeesus tarkoittaa hedelmällä, joka pysyy?
- Minne meidän pitäisi lähteä tuottamaan hedelmää, joka pysyy?
- Onko Isä antanut sinulle kaiken, mitä olet häneltä Jeesuksen nimessä pyytänyt (16b)? Jollei hän ole sitä tehnyt, mistä luulisit sen johtuvan?
- Mitä tahtoisit pyytää tänä päivänä Isältä Jeesuksen nimessä? (Kukin saa esittää tämän pyynnön Jeesukselle hiljaa mielessään.)
Jae 17
- Miksi Jeesus vielä toistaa edellä sanomansa käskyn?
Ilosanoma: Koko ajan tätä puhetta pitäessään
Jeesus tiesi opetuslastensa kohta pettävän ja jättävän hänet –
ja silti hän kutsui heitä ystävikseen ja vakuutti heille
rakkauttaan. Sitä hän vakuuttaa meillekin tänä päivänä, aivan
riippumatta siitä, miten hyvin tai huonosti olemme hänen käskynsä
täyttäneet. Hänhän riippui ristillä juuri siksi, että me emme ole
niitä täyttäneet.