JEESUS PAKOLAISENA
Viattomien lasten päivä (kaikki vuosikerrat):
Matt. 2:13-23
Taustaa: Herodes Suuri oli niin vainoharhainen hallitsija, että hän että tappoi jopa omia sukulaisiaan
pelätessään asemansa puolesta. Herodes kuoli vuonna 4 eKr., mikä tarkoittaa, että Jeesus on syntynyt noin 6
eKr. Jeesus oli siis tässä vaiheessa yhden tai kahden vuoden vanha. Varmuuden vuoksi vetäjän on hyvä kertoa
lyhyesti tietäjien vierailusta Betlehemiin jakeiden 2:1-12 mukaan.
Jakeet 13-14
- Maria ja Joosef olivat tulleet vain käÿmään Betlehemissä
verollepanon aikana, mutta eivät olleet palanneet
kotikaupunkiinsa Nasaretiin. Miettikää, miksi he päättivät jäädä Betlehemiin?
- Miksi Herra näytti unen nimenomaan Joosefille eikä Marialle?
- Joosef oli Jeesuksen kasvatusisä, ei biologinen isä, koska Jeesus oli syntynyt neitseestä. Mikä oli hänen
merkityksensä Marian ja pikku Jeesuksen elämässä?
- Pimeässä liikkuminen oli tuohon aikaan vaarallista. Mitä osoittaa se, ettei Joosef odottanut aamua,
vaan läksi perheensä kanssa pakomatkalle öiseen aikaan?
- Millaisia valmisteluja Maria ja Joosef ehkä ehtivät
tehdä ennen lähtöään?
- Mitä naapurit ja tuttavat ajattelivat huomatessaan Joosefin perheen hävinneen yön aikana?
- Katsokaa kartalta, miten pitkä matka Betlehemistä on Kairoon. Miten kauan tuon matkan kulkemiseen
kului perheeltä, jolla oli aasi kulkuneuvonaan tai ei ehkä sitäkään?
Jae 15
- Profeetta Hoosean sanat ”Egyptistä minä kutsuin poikani” viittaavat Israelin kansan paluuseen
Egyptistä. Mitä Matteus tahtoi osoittaa lukijoilleen soveltaessaan nämä sanat Jeesukseen?
- Miten Joosef ehkä elätti perheensä Egyptissä? Millaista Marian elämä oli pakolaisuudessa?
- Jeesus oli Egyptissä parivuotiaasta lähtien muutaman vuoden ajan. Mitä pakolaisen osa vaikuttaa
pienen lapsen elämään verrattuna siihen tilanteeseen, että hän
asuisi omassa kotimaassaan ja sukunsa parissa?
- Miksi oli tärkeää, että Jeesus joutui kokemaan pakolaisen kohtalon?
Jae 16
- Miten Herodes sai juutalaiset sotilaat motivoiduksi
tällaiseen kauheaan tekoon?
- Betlehemissä oli tuolloin vain muutama sata asukasta. Alle kaksivuotiaita poikia heistä oli varmaan
parikymmentä. Kuvitelkaa, mitä kylässä tapahtui, kun sotilaat
tulivat paikalle ja alkoivat etsiä ja tappaa poikavauvoja talo talolta?
- Mitä ajattelette siitä, että Jeesuksen ikätoverit Betlehemissä joutuivat eräässä mielessä kuolemaan
hänen tähtensä?
- Mitä tämä tapaus ehkä vaikutti betlehemiläisten ja Joosefin perheen väleihin?
Jakeet 17-18
- Jae 18 on lainaus Jeremian profetiasta, jossa hän ennustaa Raakelin jälkeläisten joutuvan Babylonian
pakkosiirtoon. Mitä Matteus tahtoi sanoa soveltaessaan Raakelin itkun Betlehemin lastenmurhaan?
- Jos Raakel itki lapsiaan, niin mitä arvelette Jumalan taivaassa tunteneen Betlehemin lastenmurhan
kestäessä?
- Miksi Jumala salli tämän veriteon tapahtua?
Jakeet 19-20
- Jumala johdatti Joosefia yhteensä kolmen unen kautta. Mistä voimme tietää, onko jokin uni Jumalan
antama vai oman alitajuntamme tuotetta?
Jakeet 22-23
- Maria ja Joosef olivat lähteneet Nasaretista kihlaparina,
mistä oli kulunut jo 4-5 vuotta. Miten heidät
ehkä otettiin vastaan, kun he palasivat kotikaupunkiinsa pikku Jeesuksen kanssa?
- Miksi Jumala lähetti Jeesuksen Nasaretiin eikä antanut hänen pysyä Betlehemissä tai Jerusalemissa?
- Mikä lohdutus tästä tekstistä löytyy sinun elämäntilanteeseesi tänään?
Ilosanoma: Jumala lähetti Poikansa tähän maailmaan ottamaan Israelin historian uusiksi. Hän joutui
Egyptiin pakkosiirtoon, kuten Israel. Hänet kutsuttiin sieltä, kuten Israel, hän koki erämaassa samat kiusaukset
kuin Israel. Jeesus eli sen elämän joka meidän olisi pitänyt elää ja kuoli sen kuoleman, joka meidän olisi
pitänyt kuolla syntiemme tähden. Tämä koskee myös niitä pikkulapsia, jotka Herodes surmasi Betlehemissä.