www.ilosanomapiiri.fi    

YLÖSNOUSSEEN TODISTAJIA
1. sunnuntai pääsiäisestä (1. vsk.): Joh. 20:19-31

Taustaa: Jeesus oli kuollut kaksi päivää aikaisemmin, samoin yksi opetuslapsijoukosta eli Juudas Iskariot. Tuomaksen nimi tulee aramean sanasta "teoma, kaksonen" ja samaa tarkoittaa myös hänen kreikkalainen lisänimensä Didymos. Tuomaksen nimi esiintyy yleensä apostolien luettelon keskipaikkeilla. Johannes on kertonut, miten Tuomas totesi Jeesuksen lähtiessä vihamiestensä keskelle Jerusalemiin: "Mennään vain, kuollaan kaikki yhdessä." (Jh. 11:16). Kun Jeesus puhui tiestä Isän luo, kysyi Tuomas: "Herra, me emme tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?" (Jh. 14:4-5). Tämä on siis kolmas kerta, kun Johannes kertoo Tuomaksen avanneen suunsa.

Jae 19

Jae 20. Huomatkaa, että opetuslapset olivat pettäneet ja jättäneet Jeesuksen edellisenä torstaina.

Jakeet 21-23.

Jakeet 24-25.

Jakeet 26-27

Jae 28

Jae 29. Autuas tarkoittaa "ikionnellista"

Jakeet 30-31

Kokoava kysymys

Ilosanoma: Jeesuksella on ylösnousemusruumiissaankin haavojensa arvet näkyvissä. Juuri niistä me voimme nähdä, miten paljon hän meitä rakastaa. Vielä taivaassakin Jeesus on "teurastettu Karitsa". Vasta siellä me osaamme antaa täyden arvon hänen kärsimyksilleen ja laulaa siitä kiitosta iankaikkisesta iankaikkiseen.

© www.ilosanomapiiri.fi