ANSAITSEMATON ARMO
3. sunnuntai ennen paaston aikaa, Septuagesima (1. vsk.):
Matt. 20:1-16
Taustaa: Jeesuksen aikana päivätyöläisten toimeentulo
oli hyvin epävarmaa. Jaa Suomen keskiverto vuosipalkka 300:lla,
niin tiedät, paljonko yksi denaari olisi tämän päivän
valuutassa. Kellonajoista: aamuvarhainen tarkoitti noin
kello kuutta, kolmas hetki oli klo 9, kuudes klo 12, yhdeksäs klo
15 ja yhdestoista klo 17, kun auringon laskuun oli enää tunti
aikaa. Vertauksen isäntä on tietenkin Jumala ja
viinitarha tarkoittaa hänen valtakuntaansa.
Alustava kysymys
- Kun sinä nuorena suunnittelit elämääsi, mitä
tahdoit tehdä ja saada aikaan?
VERTAUS
Jakeet 1-7
- Paljonko denaari siis tekee nykyrahassa?
- Mistä on osoitusta, että isännän piti käydä palkkaamassa
työmiehiä kokonaista viisi kertaa yhden päivän aikana?
- Miettikää mahdollisia syitä siihen, etteivät kaikki työttömät
olleet torilla etsimässä työtä aamukuudelta.
- Miksi isäntä ilmoitti edeltä käsin palkan vain ensimmäiselle
ryhmälle, ei muille (2,4)?
- Minkä verran palkkaa muut ryhmät paitsi aamuvarhaisella
palkatut, arvelivat ehkä saavansa työstään?
- Mieti eri syitä siihen, miksi kukaan muu ei ollut palkannut
viimeistä ryhmää (6-7)?
- Miksi isäntä ei palkannut vain parhaita työntekijöitä
"päältä", vaan kenet tahansa?
- Vertaa ensimmäisen ja viimeisen ryhmän päivää toisiinsa
(7,12). Palkka oli sama, mutta kumman päivä oli parempi?
- Kuvitellaanpa, että viimeiseen ryhmään kuului viisi miestä.
Paljonko meidän valuutassamme laskettuna isäntä olisi
"säästänyt", jollei hän olisikaan palkannut sitä ryhmää yhdeksi
tunniksi? Voittiko hän vai hävisi tässä kaupassa?
Jakeet 8-12
- Miksi isäntä aloitti palkanmaksun viimeisestä
ryhmästä?
- Miksi ensimmäinen ryhmä protestoi, vaikka oli saanut sovitun
palkan?
- Oliko palkka mielestänne oikeudenmukainen kaikille?
Perustelkaa vastauksenne.
Jakeet 13-15
- Miksi isäntä tahtoi maksaa kaikille saman
palkan?
- Mitä tämä vertaus paljastaa meille isännästä eli Jumalasta?
VERTAUKSEN TULKINTA
- Miettikää, miksi Jeesus valitsi juuri
viinitarhan kuvaamaan omaa valtakuntaansa.
- Miksi Jeesus ei puhu vertauksessaan kenestäkään Jumalan
valtakunnan työntekijästä, joka olisi mennyt omasta aloitteestaan
pyytämään häneltä töitä?
- Mitä tämä vertaus opettaa meille Jumalan kutsusta?
- Mitä vastaisitte kristitylle joka väittää, ettei ole saanut
Jumalalta mitään kutsua?
- Miksi Jumalan valtakunnassa on aina puute työntekijöistä?
- Mitä "palkka" voisi tarkoittaa tässä vertauksessa?
- Miksi kaikkien palkka on yhtä suuri Jumalan valtakunnassa?
(Miten vertauksen tulkinta muuttuisi, jos isäntä olisikin
maksanut työntekijöilleen tuntipalkkaa: puoli denaaria,
neljännesosan denaaria jne.?)
- Mitä ajattelet, jos ja kun Jumala eräänä päivänä maksaa
sinulle saman palkan kuin
apostoli Paavalille?
- Keitä meidän päivinämme ovat ne ihmiset, jotka napisevat
Jumalan armollisuudesta?
- Sovella tämä vertaus siihen ystävääsi tai sukulaiseesi, joka
tuli uskoon viime hetkellä eikä ehtinyt tehdä juuri mitään
Jumalan valtakunnan hyväksi.
- Millä "kellonlyömällä" sinut itsesi kutsuttiin Jumalan
valtakuntaan? Miten se tapahtui?
- Millaista työtä Jumalan valtakunnassa kristitty voi tehdä jo
lapsena? Entä vielä vanhuksena?
- Mitä ajattelet ihmisestä, jonka mielestä riittää hyvin, jos
hän pelastuu viime hetkellä ja jonka mielestä Jumalan valtakunnan
työ tuntuu tylsältä?
- Kun ajattelet omaa elämääsi taaksepäin tämän vertauksen
valossa, niin miltä sinun osuutesi Jumalan viinitarhassa näyttää?
- Jeesus sanoo sinulle tänään ehkä ensimmäisen, ehkä sadannen
kerran: "Vieläkään ei ole liian myöhäistä. Tule sinäkin minun
viinitarhaani töihin." Mitä sinä hänelle vastaat?
- Mitä tämä vertaus opettaa meille Jumalan hyvyydestä ja hänen
armostaan (14-15)?
- Mitä jae 16 tarkoittaa tämän vertauksen valossa? Vertaa myös
edellisen luvun jakeisiin 19:29-30.
Ilosanoma: Jeesushan se oli, joka kantoi Jumalan
viinitarhassa sen kaikkein raskaimman "kuorman ja helteen"
raahatessaan ristiään Golgatalle. Itse asiassa hänen työnsä
ansioilla pystytään maksamaan koko maailman kaikille Herran
viinitarhan työntekijöille heidän "palkkansa". Siksi se palkka ei
olekaan lopulta mitään muuta kuin armopalkkaa.