www.ilosanomapiiri.fi    

JEESUS ILMAISEE JUMALALLISEN VOIMANSA
2. sunnuntai loppiaisesta (1. vsk.): Joh. 2:1-11

Taustaa: Hääjuhla oli Jeesuksen aikana suuri tapaus, joka kestikin yleensä monta päivää. Ilmeisesti tekstissämme on menossa vasta juhlan ensimmäinen päivä. Ollaan sulhasen kotona; morsian on haettu sinne edellisenä iltana kotoaan. Nasaretin ja Kaanan välimatka on linnuntietä yli 12 kilometriä. (Jeesus ei ollut vielä muuttanut Kapernaumiin, ks. jae 12.) Jeesuksen äiti ei tässä vaiheessa ollut nähnyt yhtään poikansa tekemää ihmettä, mutta hän oli itse kokenut neitseestäsyntymisen ihmeen ja kuullut enkeli Gabrielin ennustuksen tämän tulevaisuudesta.

Alustava kysymys

Jakeet 1-3a

Jakeet 3b-5. Sana "vaimo/nainen" ei kuulosta alkukielessä samalla tavalla tylyltä kuin suomen kielessä.

Jakeet 6-7. Yksi kiviruukku veti noin 80-120 litraa. Kuuden ruukun täyttämiseen tarvittiin siis noin 600 litraa vettä. Tuohon aikaan vesi kannettiin kaivolta saviruukussa pään päällä tai olkapäällä.

Jakeet 8-10

Jae 11. Sana "kirkkaus" tarkoittaa Raamatun kielenkäytössä sitä, että Jumalan läsnäolo näkyy paljaalle silmälle. Kirkkaus ilmestyi jo pyhäkköteltassa ja temppelissä. Lopullisesti Jumalan kirkkaus ilmestyy Karitsan hääjuhlassa taivaassa.

Ilosanoma: Uudessa testamentissa viini viittaa useimmiten Jeesuksen vereen, joka vuodatetaan meidän syntiemme anteeksisaamiseksi. Se viini ei lopu niin kauan, kuin yksikin syntinen tahtoo sitä nauttia ehtoollispöydässä. Ihmeellistä on, että viiniä nautitaan myös uudessa luomakunnassa, Karitsan häissä. (Matt. 26:29.)

© www.ilosanomapiiri.fi