YLÖSNOUSSEEN TODISTAJIA
1. sunnuntai pääsiäisestä (2. vsk.): Joh. 21:1-14

Taustaa: Jeesus oli kutsunut veljekset Simonin ja Andreaan sekä Sebedeuksen pojat kesken kalastusretken opetuslapsikseen kolme vuotta aikaisemmin. Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus oli luvannut ilmestyä opetuslapsilleen Galileassa, jossa nämä olivat odottaneet hänen kohtaamistaan jo kaksi viikkoa. Huomatkaa, ettei heillä ollut tuloja tuona aikana, ja Simonkin oli perheellinen mies.

Jakeet 1-3. Luultavasti tämä oli ensimmäinen kerta kolmeen vuoteen, kun opetuslapset menivät kalaan.

Jakeet 4-6. Oli tyyni ja kaunis aamu Galilean keväässä. Vanha käännös on tarkempi kuin uusi sanoessaan: "Lapset, onko teillä mitään syötävää?"

Jakeet 7-8. Yksi kyynärä on puoli metriä, 200 kyynärää on siis sata metriä. Pietari oli kalastanut pelkkä tunika päällään. Ilmeisesti hän kietaisi viitan vyötärölleen ennen kuin hyppäsi veteen.

Jakeet 9-10. Israelissa paistettiin leipää paitsi uunissa myös kuumilla kivillä. Koska Jeesus oli kuuden sisaruksen isoveli, hän oli varmaan paistanut leipää ennenkin.

Jakeet 11-14

Ilosanoma: Jeesus näki paljon vaivaa valmistaessaan aamiaisen syntisille opetuslapsilleen, jotka olivat pettäneet ja jättäneet hänet. Miten paljon enemmän vaivaa ja kärsimystä hän kestikään voidakseen kutsua sinut ruokapöytäänsä eli ehtoollispöytään joka sunnuntai!

© www.ilosanomapiiri.fi