30. MIKSI MINUT HYLKÄSIT? Matt. 27:33-54

Aluksi: Ristiinnaulitulle ihmiselle puhuminen ja jopa hengittäminen on vaikeaa. Elia (49) oli 800-vuotta aikaisemmin elänyt profeetta. Huomatkaa, ettei tavallinen ihminen koskaan saanut katsoa temppelin esiripun takana olevaa kaikkein pyhintä (51).

1.
  • Kuolemanrangaistuksen toimeenpaneminen oli miehitysjoukkojen tehtävä. Minkä vaikutelman saat jakeiden 33-36 perusteella tekstimme sotilaista - kärsivätkö he siitä, että heidät määrättiin lyömään eläviä ihmisiä ristille?
  • Viiniä annettiin ristiinnaulittavalle yleensä kivun lievittämiseksi. Miksi luulette sotilaiden sekoittaneen Jeesuksen viiniin sappea, niin että siitä tuli juomakelvotonta (34 ja alaviite)?
  • Mikä voi saada aikaan sen, että joku turtuu toisen kärsimyksen katselemiseen ja alkaa jopa nauttia siitä? (Minkä verran esimerkiksi väkivaltafilmien ja videopelien katseleminen vaikuttaa mielestäsi asiaan?)
2.
  • Mikä sinua hämmästyttää niissä syissä, joiden tähden Jeesuksen vihamiehet häntä pilkkasivat (39-44)?
  • Jos sinä olisit nähnyt Jeesuksen tuolla hetkellä, luuletko että olisit voinut uskoa hänen olevan Jumalan Poika?
3.
  • Mitä Jeesuksen vihamiehet ehkä odottivat hänen sanovan ristiltä viimeisiksi sanoikseen?
  • Miksi Jumala oli hylännyt Jeesuksen (46)?
  • Jos sinusta on joskus tuntunut, että Jumala on hylännyt sinut, niin millaisessa tilanteessa se tapahtui?
4.
  • Mitä luulette kuulijoiden ajatelleen, kun Jeesus vieläkin kutsui Jumalaa omaksi Jumalakseen?
  • Jeesuksen sanat jakeessa 46 ovat lainaus eräästä Daavidin psalmista (22:2). Miksi Jeesus tahtoi ilmaista tuskaansa Raamatun sanoilla, ei omillaan?
  • Mitä sinä haluaisit sanoa viimeisiksi sanoiksesi?
5.
  • Mistä syystä joku ihminen saattaa huutaa kovalla äänellä kuollessaan (50)?
  • Mitä Jeesuksen huuto osoittaa hänen kuolemastaan?
6.
  • Millä tavalla tunnelma Golgatalla muuttui päivän mittaan (51-54)?
7.
  • Mikä sai roomalaisen sadanpäällikön - joka ei tuntenut Raamattua - uskomaan, että tämä ihmisten ja Jumalan hylkäämä mies oli Jumalan Poika (54)?
  • Miksi juutalaiset näkivät Jeesuksen kuoleman niin toisin silmin kuin roomalainen upseeri?
8.
  • Usein ajattelemme, että Jeesuksen kärsimys oli niin suuri, koska kaikki maailman synnit olivat hänen kannettavinaan? Miten suuri olisi Jeesuksen kärsimys ollut, jos hän olisi kantanut "vain" sinun syntejäsi ristinpuulla?
  • Jos maailmassa olisi ollut vain yksi ainoa ihminen - sinä - niin luuletko, että Jeesus olisi tullut pelastamaan sinua ja kuolemaan puolestasi? Perustele vastauksesi.

Ilosanoma: Näetkö tästä kertomuksesta, miten paljon Jeesus sinua rakasti!

© www.ilosanomapiiri.fi