1. ILOSANOMA LÄHTEE LIIKKEELLE Mark. 1:1-11

Aluksi: Johannes Kastaja pukeutui samalla tavalla kuin Vanhan testamentin profeetta Elias (jae 6, vrt. 2. Kun. 1:8). Heinäsirkat ja hunaja olivat tavallista ravintoa autiomaassa. Kenkien riisuminen toisen ihmisen jaloista oli halvimman orjan työtä. Huomio! Suluissa olevat kysymykset kysytään vasta sitten, jollei niitä edeltävään kysymykseen ole saatu vastausta.

1.
  • Millaisia asioita luulette ihmisen oppivan, jos hän asuu koko nuoruutensa yksin erämaassa? (Kuvitelkaa, millaista oli Johanneksen arkipäivä erämaassa.)
  • Johannes oli tässä vaiheessa noin 30-vuotias. Miksi hän ei tavoitellut niitä asioita, joita tuon ikäiset miehet yleensä tavoittelevat?
  • Miksi Johannes ei toiminut pääkaupungissa Jerusalemissa?
  • Mikä oli Johanneksen kansansuosion salaisuus?
2.
  • Miettikää eri syitä, miksi ihmiset tahtoivat tulla kastetuksi Johanneksen kasteella (4-5)?
  • Miksi ihmisten piti tunnustaa julkisesti syntinsä, ennen kuin Johannes suostui heidät kastamaan (5)?
  • Luuletko, että itse olisit mennyt kastettavaksi, jos ehtona olisi ollut julkinen synnintunnustus?
  • Millä tavalla Johanneksen toiminta valmisti tietä Jeesukselle (2-4)? (Miksi Johanneksen toiminta oli välttämätöntä, ennen kuin Jeesus aloitti julkisen toimintansa?)
3.
  • Miten me voisimme valmistaa tien sydämeemme Jeesuksen saapumista varten (3)?
  • Miten voisin toimia tien tekijänä toisten ihmisten (esim. perheenjäsenteni) elämässä?
4.
  • Miksi Johannes ei ylpistynyt kansansuosiosta?
  • Miksi Johannes ei katsonut olevansa arvollinen edes sitomaan tulevan Messiaan kengännauhoja?
5.
  • Mikä ero on Johanneksen kasteella ja Jeesuksen kasteella (eli kristillisellä kasteella)? (Mitä tarkoittaa se, että Jeesus kastaa seuraajansa Pyhällä Hengellä, jae 8?)
  • Mistä syystä kastamatonta ihmistä ei tekstimme mukaan voida pitää kristittynä?
6.
  • Miksi Jeesus tahtoi tulla kastetuksi parannuksen kasteella, vaikka hänen ei tarvinnut tehdä mistään synnistä parannusta?
7.
  • Missä muodossa kolmiyhteinen Jumala oli paikalla Jeesuksen kasteen hetkellä?
  • Miksi Isä Jumala tahtoi sanoa rakkaudentunnustuksen Pojalleen suoraan taivaasta juuri hänen kasteensa hetkellä (11)?
8.
  • Kun Isä Jumala katsoo sinua taivaasta tällä hetkellä, luuletko että hän voi sanoa sinusta jakeen 11 sanat? Miksi voi, miksi ei voi?

Ilosanoma: Jakeen 11 sanat muistuttavat niitä sanoja, jotka Jumala sanoi Abrahamille: "Ota mukaasi ainoa poikasi Isak, jota rakastat... ja uhraa hänet polttouhriksi vuorella..." (1. Moos. 22:2). Jeesuksen kaste oli hänen ensimmäinen askelensa ristin tiellä.

© www.ilosanomapiiri.fi