14. JEESUKSEN OIKEUDENKÄYNTI (Mark. 15:1-15)

TAUSTAA: Tämän tekstin voi tehdä myös parityönä. Jaa pareille kynät ja paperia muistiinpanoja varten. Jokaisella piiriläisellä tulee olla kuitenkin oma Raamattu. Kukin pari käsittelee yksi tai kaksi henkilöä piirin aikana ja lopuksi kaikki kertovat toisilleen oivalluksensa. Jeesus voidaan käsitellä lopuksi yhdessä.

  1. PONTIUS PILATUS

    oli Juudean maaherrana vuosina 26-36 jKr. Roomalaiset olivat miehittäneet Juudean ja sen asukkaat olivat nyt heidän alaisiaan. Pontius Pilatus oli roomalaisen miehitysvallan ylin edustaja ja vastuussa teoistaan keisari Tiberiukselle. Pilatus ei missään nimessä tahtonut, että keisarin korviin kantautuisi juttuja juutalaisten vallankumoushankkeista (he pitivät Jeesusta kapinaan yllyttäjänä, eli vaarallisena rikollisena). Kuolemaantuomion julistaminen tai hylkääminen kuului yksin maaherralle.

    Jakeet 1-15

  2. BARABBAS

    oli poliittisen kapinan johtaja ja murhamies. Hänen nimensä merkitsee yksinkertaisesti vain "isän poika".

    Jakeet 6-15

  3. YLIPAPPEJA

    oli yleensä vain yksi, mutta tässä tapauksessa heitä oli kaksi: Kaifas, varsinainen ylipappi vuosina 18-36 jKr. ja hänen appensa Annas, joka oli ollut tässä virassa vuosina 6-15, ja joka vieläkin käytti valtaansa vävynsä, Kaifaksen kautta.

    Jakeet 1-15

  4. KANSANJOUKKO

    oli edellisenä sunnuntaina huutanut Jeesukselle hoosiannaa. Nyt se huusi: Ristiinnaulitse! Varmasti tässä joukossa oli mukana montakin ihmistä, jotka olivat henkilökohtaisesti saaneet apua Jeesukselta.

    Jakeet 8-15

  5. JEESUS

    sanoo yhden ainoan lyhyen lauseen koko oikeudenkäyntinsä aikana (2). Muuten hän on hiljaa.

    Jakeet 1-15

© www.ilosanomapiiri.fi