KATOAVAT JA KATOAMATTOMAT AARTEET
2. sunnuntai helluntaista (3. vsk.):
Matt. 16:24-27
Taustaa: Jeesus ottaa nyt ristin puheeksi ensimmäisen
kerran. Hänen sanansa järkyttävät hänen seuraajiaan pohjia
myöten. Ristiinnaulitseminen oli näet tuohon aikaan suurin
kärsimys ja häpeä, mikä ihmistä yleensä voi kohdata. Häpäisyyn
kuului myös se, että kuolemaantuomitut joutuivat kantamaan itse
oman ristinsä mestauspaikalle ihmisten huudellessa pilkkahuutoja
heidän peräänsä.
Jakeet 24-25
- Millaista elämää meidän aikanamme pidetään
elämisen arvoisena ja millaista ei? (Eli siis mitä tarkoittaa
elämän pelastaminen ja sen kadottaminen aikalaistemme mielestä?)
- Mitä se vaikuttaa tekstin tulkintaan, että Jeesus puhui nämä
sanat nimenomaan opetuslapsilleen?
- Mitä ihmiset ehkä ajattelivat Jeesuksen seuraamisesta, ennen
kuin he kuulivat tämän puheen? Entä sen jälkeen?
- Millainen ihminen suostuu Jeesuksen seuraajaksi näillä
ehdoilla?
- Jos Jeesus tahtoi enemmän seuraajia itselleen, miksi hän
sitten piti tällaisen puheen?
Jae 24: itsensä kieltäminen
- Mitä itsensä kieltäminen tarkoitti opetuslasten
tilanteessa?
- Mitä meidän tilanteessamme tarkoittaa itsensä kieltäminen ja
Jeesuksen seuraaminen?
- (Seuraava kysymys vain buddhalaisessa kontekstissa
esitettäväksi: Mikä on buddhalaisuuden ja kristinuskon ero, kun
puhutaan itsensä kieltämisestä?)
Jae 24b: ristin ottaminen
- Mitä mieltä olet: tarkoittaako Jeesus "ristin
kantamisella" mitä tahansa kärsimystä, vai vain sitä kärsimystä,
joka tulee kristitylle hänen uskonsa tähden? Perustele
vastauksesi.
- Millaisia seurauksia tulee meidän aikanamme ihmiselle, joka
tahtoo ottaa jokaisen Raamatun sanan vakavasti?
- Miksi Jeesus ei anna yhdenkään seuraajansa selvitä elämästään
ilman ristiä?
- Millaista sinun elämäsi olisi ilman ristiä?
- Miten ristin kantajan tilanne muuttuu, jos hän ottaa ristinsä
joka aamu Jumalan kädestä, ei Saatanan, ei toisten ihmisten, eikä
sattuman?
Jae 25. Huomatkaa, että sanat "elämä" ja "sielu" ovat
kreikaksi sama sana: "psyyke".
- Millä eri tavoilla ihmiset koettavat päästä
vapaaksi rististään eli pelastaa elämänsä?
- Miksi se ihminen ei voi tulla onnelliseksi, joka asettaa
päämääräkseen onnelliseksi tulemisen?
- Mistä Jeesuksen seuraaja saa voiman ristinsä kantamiseen?
Jae 26. Katsokaa jaetta molemmista käännöksistä. Voidaan
myös lukea: menettää "elämänsä".
- Millaisten asioiden takia ihminen voi menettää
sielunsa tai elämänsä?
- Miten aikamme ihmiset arvioivat elämää, joka on eletty
Jeesusta seuraten?
- Mitä mielestänne tarkoittaa sanonta "elämätön elämä"?
- Millä valuutalla Jeesus osti takaisin kadotetut sielut?
Jae 27. Tämä jae viittaa Danielin ennustukseen: Dan.
7:14.
- Mitä ristin kantajalle merkitsee tämä Jeesuksen
lupaus?
- Mitä sille maksetaan, joka menetti elämänsä Jeesuksen tähden?
(Vastaus tämän tekstin ulkopuolelta.)
- Mitä sille maksetaan, joka ei tahtonut seurata Jeesusta ja
kantaa häpeää hänen tähtensä? (Vastaus tämän tekstin
ulkopuolelta.)
Kokoavat kysymykset
- Mitä ristiä kantavalle kristitylle merkitsee
se, että Jeesus on kulkenut omaa ristiään kantaen saman tien
ennen häntä?
- Jeesus joutui vähän tämän jälkeen menettämään elämänsä.
Miksi?
Ilosanoma: Jeesus ei tahtonut pelastaa omaa
elämäänsä, vaan kadotti sen – siksi että saisi nähdä juuri
sinut kerran luonaan taivaassa.