KUTSU JUMALAN VALTAKUNTAAN
3. sunnuntai helluntaista (2. vsk.):
Luuk. 19:1-10
Taustaa: Israelin veronkerääjät olivat
ajanlaskumme alussa kuuluja epärehellisyydestään.
Ensinnäkin he olivat miehitysvallan (roomalaisten)
palveluksessa, ja toiseksi he pistivät verorahoja omaankin
taskuunsa ja rikastuivat kanssaihmistensä kustannuksella.
Jakeesta 7 näemme, miten epäsuosittu mies Sakkeus oli
omassa kaupungissaan. Jeesus kävi tiettävästi Jerikossa
vain tämän kerran, viikkoa ennen kuolemaansa.
Jakeet 1-2 ja 7. Publikaani tarkoittaa siis
veronkerääjää.
- Miettikää, mitä Sakkeuksen elämään oli
lapsuudessa ja nuoruudessa vaikuttanut se, että hän oli
lyhempi kuin toiset pojat (1 ja 3b)?
- Miksi Sakkeus oli valinnut itselleen juuri
veronkantajan ammatin, miettikää eri mahdollisuuksia?
- Miten veronkerääjät ehkä puolustelivat käytöstään
viedessään köyhältä hänen viimeisen lampaansa/penninsä.
- Sakkeuksesta oli vähitellen tullut verotoimiston
johtaja. Mitä kaikkea vaadittiin mieheltä, joka pääsi
miehitetyssä maassa suuren kaupungin
verojohtajaksi? (Voiko helläsydäminen mies mielestänne
menestyä verojohtajan ammatissa tuohon aikaan? Perustelkaa
mielipiteenne.)
- Miten Sakkeus ehkä suhtautui siihen, että kaikki
jerikolaiset halveksivat häntä (7)?
- Sakkeus oli luultavasti lähempänä viittäkymmentä,
sillä johtajaksi pääseminen vie aina aikaa. Hänellä oli
siis jo isoja lapsia. Mitä lapset ehkä isänsä ammatista
ajattelivat?
- Ihminen miettii usein viisikymppisenä uudelleen
elämänsä arvot. Mitä luulette Sakkeuksen toivoneen
loppuelämältään tässä vaiheessa?
Jakeet 3-4. Sakkeus oli käynyt synagogakoulua
kuten muutkin juutalaispojat ja osasi ulkoa kymmenen
käskyä (mm. Älä varasta!) Publikaaniksi tultuaan hän oli
varmaan lopettanut synagogassa ja temppelissä käynnit.
- Yleensä veronkerääjät eivät halunneet
olla missään tekemissä uskovaisten kanssa ja päinvastoin.
Miettikää eri syitä, miksi Sakkeus tahtoi nyt ehdottomasti
nähdä Jeesuksen?
- Itseään kunnioittava mies ei koskaan juokse Lähi-idän
kulttuureissa. Mitä se osoittaa, että Sakkeus käyttäytyi
niin epäsovinnaisesti kuin jakeissa 3-4 häntä kuvataan?
- Metsäviikunapuu voi kasvaa suureksi kuin tammi. Mitä
luulette, toivoiko Jerikon verojohtaja tulevansa nähdyksi
puussa vai toivoiko hän, ettei kukaan näkisi häntä siellä?
Perustelkaa vastauksenne.
Jae 5
- Tämä oli Jeesuksen ensivisiitti
Jerikoon. Mitä Sakkeus ajatteli, kun hän
puussa istuessaan kuuli yhtäkkiä
nimensä puun alta Jeesuksen suusta?
- Yhdessä syöminen oli juutalaisille ystävyyden merkki.
Milloin Jeesus oli päättänyt, että hän menisi Sakkeuksen
luo kylään? Miettikää eri mahdollisuuksia.
- Miten Sakkeus olisi ehkä reagoinut, jos Jeesus
olisikin sanonut hänelle puun alta: "Jos muutat
epärehellisen elämäntapasi, niin sitten tulen luoksesi
kylään"?
- Miten sinä reagoisit, jos joku sanoisi sinulle: "Jos
muutut ensin hyväksi ihmiseksi, niin sitten tahdon olla
ystäväsi"?
- Mitä jerikolaiset olisivat ajatelleet, jos Jeesus
olisi käskenyt Sakkeusta muuttumaan, vrt. jae 7?
- Miksi ihmistä ei muuta se, että häntä käsketään
muuttumaan?
- Minne Jeesuksella oli kiire?
Jae 6
- Mikä teki Jerikon verojohtajan
iloiseksi tuossa tilanteessa sen sijaan että hän olisi
ollut hirveän nolo?
- Miksi oli tärkeää, että tämä ensimmäinen kohtaaminen
Sakkeuksen ja Jeesuksen välillä oli julkinen?
Jae 7
- Mitä jerikolaiset ajattelivat itsestään
tämän jakeen mukaan?
Jae 8. Tässä jakeessa on uusi käännös parempi:
"Keneltä olen liikaa kiskonut..."
- Mikä muutti yhtäkkiä Sakkeuksen
sydämen?
- Laskekaa suunnilleen, montako prosenttia entisestä
omaisuudesta Sakkeukselle jäi käteen?
- Mitä jerikolaiset ehkä ajattelivat, kun verojohtaja
rakennutti kaupunkiin vanhainkodin puolella
omaisuudestaan, ja sen jälkeen kierteli kaupunkilaisten ovilla
maksamassa verovilppejään nelinkertaisesti takaisin?
Jakeet 9-10
- Miettikää, miten Sakkeus muuttui isänä
tultuaan uskoon?
- Abraham on juutalaisten esi-isä ja kristittyjen uskon
isä. Mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan, että Sakkeus on
Abrahamin poika?
- Kuka tässä tilanteessa etsi ketä: Sakkeus Jeesusta
vai Jeesus Sakkeusta? Perustelkaa vastauksenne.
- Milloin Sakkeus tuli mielestänne uskoon, mainitkaa
jae.
- Mitä tapahtui sille rangaistukselle, jonka Jumala oli
laissaan säätänyt varkaita varten?
Ilosanoma: Matkallaan Jerusalemiin
ristiinnaulittavaksi Jeesus poikkesi Jerikoon nimenomaan
Sakkeuksen tähden. Antaessaan verojohtajalle synnit
anteeksi hän tiesi, että hänen itsensä pitäisi kantaa
niiden rangaistus ristille. Syntien anteeksisaaminen oli
ilmaista Sakkeukselle ja meille, mutta Jeesukselle se
maksoi hänen henkensä.