Aluksi: Rooman valtakunnassa ihmisiä ristiinnaulittiin vain todella suurten rikosten tähden. Voimme siis olettaa, että nämä kaksi miestä olivat moninkertaisia ja säälimättömiä murhamiehiä. Selvyyden vuoksi nimitämme heitä A:ksi ja B:ksi. Messias (tai Kristus) oli sen kuninkaan arvonimi, jota juutalaiset odottivat Vanhan testamentin ennustusten perusteella.
1. Voiko sellainen ihminen olla onnellinen, joka hakkaa ja kiusaa toisia joko nyrkeillä tai sanoilla?
2. Miettikää eri syitä, miksi nämä kaksi miestä olivat ajautuneet rikoksen tielle?
3. Kaksi rikollista näki Jeesuksen ristiinnaulitsemisen lähempää kuin kukaan muu. Mitkä seikat hänen sanoissaan ja käytöksessään ehkä hämmästyttivät heitä eniten (34-38)?
4. Katso tekstistä, mitä kansa, hallitusmiehet, roomalaiset sotilaat ja toinen rikollisista (B) Jeesukselle huutelivat? Millaisten tekojen tähden he häntä pilkkasivat (34b-39)?
5. Mistä toinen rikollisista (A) sai päähänsä, että ristiinnaulittu Jeesus oli kuningas ja hänellä oli valtakunta (37-38)?
6. Yleensä rikolliset eivät myönnä syyllisyyttään vankilassakaan. Mikä sai toisen rikollisen (A) myöntämään, että kuolemanrangaistus oli hänelle ihan oikea rangaistus (41)?
7. Jae 42 sisältää lyhyen rukouksen: "Muista minua!" Miksi meille ihmisille on hyvin tärkeää, että joku meille tärkeä henkilö muistaa meitä, kun kärsimme?
8. Miltä rikollisesta (A) ehkä tuntui, kun hän kuuli Jeesuksen vastauksen jakeessa 43?
9. Miettikää, millaisia olivat uskoon tulleen rikollisen (A) viimeiset elintunnit – oliko hän onnellinen vai onneton?
Ilosanomakysymys: Paratiisin portti avautui murhamiehelle, koska Jeesus kulki hänen sijaisenaan – ja meidän sijaisenamme – helvetin portin läpi. Tahdotko sinäkin siis rukoilla saman rukouksen kuin rikollinen ristillä: "Jeesus, muista minua valtakunnassasi!" Voit rukoilla hiljaa sydämessäsi.
Selitys: Pitkäperjantaina Golgatalla seisoi kolme ristiä. Luukas kertoo: Jeesuksen kanssa teloitettavaksi vietiin kaksi muuta miestä, kaksi rikollista. Kun tultiin paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, he ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja rikolliset, toisen hänen oikealle puolelleen, toisen vasemmalle. (32). Pikkurikollisia ei rangaistu näin ankarasti Rooman valtakunnassa. Jeesuksen kanssa ristiinnaulittujen ryövärien täytyi siis olla paatuneita murhamiehiä. Ja nyt oli myöhäistä katua.
Kerran nämäkin miehet olivat olleet kirkassilmäisiä pikkupoikia. Mitä oli tapahtunut? Mikä oli johtanut heidät tielle, joka päättyi näin kauhealla tavalla? Poikien alamäkeä eivät olleet pysäyttäneet sen enempää äidin rukoukset kuin isän uhkailutkaan. Voimme vain kuvitella heidän vanhempiensa tuskaa. Minkä virheen he olivat tehneet lastenkasvatuksessa? Olisiko heidän pitänyt kohdella kapinoivaa poikaansa tiukemmin vai löysemmin rantein? Olisiko hänen uskonnolliseen kasvatukseensa pitänyt panostaa enemmän? Jos sinä olet nähnyt oman nuoresi joutuvan kaltevalle pinnalle, sinä tunnet nämä omantunnon syytökset paremmin kuin hyvin.
Ryövärit olivat pyörineet väkivallan maailmassa, missä heikkoutta ei näytetä, eikä anteeksi pyydetä. Siinä maailmassa vallitsee raudankova laki: lyö, ennen kuin sinua lyödään. Lyö kovemmin kuin vastustajasi. Mutta nyt miehet olivat tulleet tiensä päähän. Heitä odotti enää vain kauhea kuolema, joka saattaisi venyä päiväkausien pituiseksi. Naulat käsissä ja jaloissa veivät heiltä melkein tajun kankaalle. Miesten piti vain koettaa kovettaa itsensä, että kestäisivät tuskansa vaikertamatta. Piti kiroilla ristiinnaulitsijoille ja ristin juurella töllistelijöille, ettei itkisi ääneen.
Yhtäkkiä ryövärien huomio kiinnittyi keskimmäiselle ristille naulattavaan mieheen. Siltä suunnalta ei nimittäin kuulunut yhtään kirousta. Mitä ihmettä – sieltähän kuului rukous! Ja millainen rukous: "Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät." (34). Mitään vastaavaa ryövärit eivät olleet ikinä ennen kuulleet.
Miten on, pystytkö sinä rukoilemaan vihamiehesi puolesta: "Isä, anna hänelle anteeksi, sillä hän ei tiennyt, mitä hän silloin ja silloin minulle teki!" Katkeruudesta ja vihasta ei ole mitään muuta poispääsyä kuin tällainen rukous.
Toinen roisto piti Jeesuksen rukousta surkimuksen höpinänä. Mutta toinen sanoi itselleen, ehkä ensimmäistä kertaa elämässään: "Mitä jos minäkin olisin elänyt tuolla tavalla? Mitä jos en olisikaan vastannut lyöntiin lyönnillä, vaan rukouksella. Nyt minun ei tarvitsisi kuolla murhaajana eikä joutua helvettiin."
Ehkä ryövärit tiesivät Jeesuksesta jotain jo edeltä käsin. Ristillä riippuessaan he joka tapauksessa kuulivat, mitä ihmiset hänestä sanoivat. Hallitusmiehet ivailivat: "Muita hän kyllä on auttanut – auttakoon nyt itseään, jos hän kerran on Messias, Jumalan valittu." (35). Toinen ryöväreistä ihmetteli, eikö Jeesuksen vihamiehillä ollut sen pahempaa sanottavaa hänestä? Ehkäpä hän kykeni auttamaan muita siksi, että kieltäytyi auttamasta itseään.
Roomalaiset sotilaat nimittivät Jeesusta pilkkamielessä kuninkaaksi. Hänen päänsä päälle oli myös kirjoitettu kolmella kielellä ristiinnaulitsemisen syy: Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas. Toinen ryöväreistä ajatteli mielessään: "Ehkä tuo mies tosiaan on kuningas, Daavidin ja Jumalan poika. Miksi hän olisi muuten kutsunut äsken Jumalaa Isäkseen? Hänestä säteilee sellaista rakkautta kuin ei kenestäkään toisesta."
Ristiinnaulittujen oli vaikea saada henkeä vedetyksi, jano piinasi, aurinko porotti päähän, tuska repi käsiä ja jalkoja ja alastomuus hävetti. Puhuminen tuotti heille suurta kipua, sillä jokaisen sanan kohdalla heidän piti nojata jalkoihinsa, joiden läpi oli lyöty naulat. Toinen roistoista käytti silti energiaansa Jeesuksen pilkkaamiseen. Luukas kertoo: Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta. Hän sanoi: "Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!" (39).
Molemmat miehet olivat yhtä pahoja. Molemmat näkivät ja kuulivat Jeesuksen sanat ja teot yhtä läheltä. Molemmilla oli yhtä suuri mahdollisuus pelastua. Miksi vain A pelastui, mutta B antoi tilaisuuden luisua käsistään? Siksi ettei B halunnut vieläkään tunnustaa omaa syyllisyyttään. Hän ei tullut Jeesuksen luo syntinsä kanssa. Päinvastoin, hänhän pilkkasi vierellään riippuvaa Vapahtajaa voiman puutteesta.
Toinen ryöväri A käytti sen sijaan kallisarvoisen energiansa Jeesuksen puolustamiseen. Hän nuhteli toveriaan sanan kerrallaan naulojen lävistämiin jalkoihinsa nojaten: "Etkö sinä edes pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta? (40). Samaa rangaistusta kuin kuka? Jumalako? Uskoiko tuo murhamies todellakin, että hänen vierellään riippui itse taivaan Jumala?
Ryöväri jatkoi: "Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan." (41). Miten harvinainen tuo tunnustus onkaan tässä matoisessa maailmassa! Miten vähän onkaan ihmisiä, jotka myöntävät kärsivänsä tekojensa seurauksista! Harva vanki myöntää, että hänelle luettu rangaistus on oikeudenmukainen. Ehkei A:kaan ollut myöntänyt sitä koskaan ennen. Vasta Jeesusta katsellessaan hän tajusi, että olisi voinut elää toisinkin.
A näki nyt selvästi sen, miten paljon toiset ihmiset olivat joutuneet kärsimään hänen pahuutensa tähden! Hän oli kiusannut kavereitaan ja tapellut heidän kanssaan lapsesta asti. Lopulta hän oli tappanut kylmäverisesti Jumalan luomia ihmisiä. Heitä hän ei saisi koskaan herätetyksi henkiin. Miten paljon murhattujen omaiset olivatkaan joutuneet kärsimään – ja hänen omat omaisensa myös. Helvetti oli hänen kaltaiselleen roistolle juuri sopiva paikka. Näin ajatteli A.
Juuri tämä oli ratkaiseva ero noiden kahden roiston välillä: yksi myönsi syntinsä, toinen ei. Siinä syy, miksi yksi pelastui, toinen ei. Hyvä katsoja, kumpaan ryhmään sinä kuulut? Myönnätkö olleesi paha ja tehneesi pahaa monelle ihmiselle? Myönnätkö, että moni tuskallinen asia elämässäsi on sinun omaa syytäsi?
Koko pitkäperjantaina ei kukaan muu uskaltanut sanoa ääneen, että Jeesus kärsi syyttömänä. Yksikään opetuslapsista ei noussut puolustamaan opettajaansa. Yksikään parannettu ei korottanut ääntään parantajansa puolesta. Vain ryöväri teki sen. Hän uskalsi sanoa totuuden, koska hänellä ei ollut enää mitään menetettävää: "Tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa" (41).
Sitten roisto käänsi kasvonsa keskimmäiseen ristiin päin ja lausui lyhyen rukouksen: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi!" (42). Koko maailmassa oli tuona päivänä vain yksi ihminen, joka tajusi Jeesuksen olevan kuningas. Kaikki muut ihmiset luulivat ristinkuoleman olevan merkki Jeesuksen tappiosta. Vain ryöväri näki, että piikkikruunu oli oikeasti kuninkuuden merkki, ja Jeesusta odottaisi valtaistuin hänen kuoltuaan.
Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi! Ryövärillä ei ollut rohkeutta pyytää pääsyä Jeesuksen valtakuntaan. Siihen hän oli mielestään aivan liian paha. Mutta hänelle riittäisi sekin, että kuningas muistelisi joskus häntä valtaistuimellaan istuessaan. Se lohduttaisi häntä hänen kärsiessään helvetin tuskia. Niin, ketäpä meistä ei lohduttaisi se tieto, että rakastamamme ihminen muistaa meitä hyvällä.
Usko on sitä, että menemme hätämme ja syntimme kanssa Jeesuksen luo. Sen tämä rikollinen teki. Ja yhtäkkiä hän kuuli viereiseltä ristiltä ihmeelliset sanat: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa." (43*). Paratiisissako? Ryöväri ei ollut uskoa korviaan. Sitten hän tuli niin onnelliseksi, etteivät sanat riitä sitä kuvaamaan. Eikö hän joutuisikaan helvettiin? Pääsisikö hän todella ihanaan Eedenin puutarhaan? Hän, murhamies? Ja vieläpä yhdessä tuon ihmeellisen Jeesuksen kanssa!
Jokainen ryövärin jäljellä oleva hetki oli täynnä hirveää ruumiillista tuskaa, mutta samalla myös sanoinkuvaamatonta onnea. Hänellähän oli nyt ensimmäistä kertaa elämässään oikea ystävä. Ystävä joka kärsi samoja tuskia kuin hän. Ystävä, joka tiesi tarkalleen hänen pahuutensa, mutta antoi sen anteeksi ja rakasti häntä sellaisena kuin hän oli. Tuska loppuisi kohta. Paratiisiin mentäisiin vielä saman päivän aikana. Aurinko oli jo laskemassa. Kun hän kestäisi vielä muutaman hetken, niin sitten alkaisikin jo iankaikkinen ilo.
Miksi Jeesus oli luvannut ryövärille pääsyn "paratiisiin" eikä "taivaaseen"? Siksi että taivas on oikeastaan entistä ehommaksi luotu paratiisi. Ryövärin olisi ollut vaikea kuvitella taivasta, mutta paratiisin hän tunsi Raamatun kertomusten perusteella. Siellä olisivat kaikki nuo ihanat puut ja joet. Siellä ei enää olisi syntiä, ei häpeää, ei surua, ei yksinäisyyttä eikä kuolemaa. Ja siellä hän saisi käyskennellä uuden ystävänsä, Jeesus-kuninkaan kanssa.
Sitten ryövärin mieleen muistui, että paratiisin porttiahan vartioi kerubi välkkyvä miekka kädessään. Syntisillä ei ollut pääsyä siihen paikkaan. Miten paratiisin portti siis voisi aueta hänelle, murhamiehelle? Jollakin tavalla ryöväri käsitti, että Jeesus avaisi sen portin hänelle kuolemalla hänen puolestaan. Kerubin miekka iskisi ristillä riippuvan Jeesuksen sydämeen. Sen jälkeen se pistettäisiin tuppeen – ja ovi olisi auki.
Hyvä katsoja, paratiisin portti on auki sinunkin edessäsi, vaikka olisit miten suuri syntinen hyvänsä. Syynä on se, että kaikki syntisi sovitettiin pitkäperjantaina Golgatalla. Kaikki, ihan kaikki, huonosta lastenkasvatuksesta alkaen.
Niin, entäpä jos ristin juurella katuvan seisoi tuona päivänä myös ryövärin äiti? Kun toivoa ei enää ollut, hän sai toivon takaisin. Hänen surunlapsensa olikin menossa paratiisin! Se tieto paransi äidin sydämen haavat. Jeesuksen ja ryövärin välinen keskustelu levisi tietenkin myös muiden sukulaisten keskuuteen. Voiko suku olla uskomatta Vapahtajaan kaiken tämän jälkeen? Ei varmasti voinut. Niinpä siis yhden perheenjäsenen synnit koituivat monen muun pelastukseksi!
Tällä tavalla Herra käänsi pahan hyväksi murhamiehen elämässä. Jollei hän olisi joutunut ristille, ei hän olisi kohdannut Jeesusta. Ja jolleivät hänen syntinsä olisi olleet niin kauheat, ei hänen todistuksensakaan olisi ollut niin vaikuttava. Lukemattomat syntiset ovat uskaltaneet turvata viime hetkellään Jumalan armoon vain siksi, että he kuulivat tämän miehen kääntymyskertomuksen!
Eikö ole ihanaa, että saamme tavata ryövärinkin kerran uudessa paratiisissa. Ja eikö ole traagista, ettei toinen ryöväri olekaan siellä!
(Asteriksi * Raamatun paikan perässä osoittaa, että se on otettu vanhasta käännöksestä.)
© www.ilosanomapiiri.fi