www.ilosanomapiiri.fi    

TOTUUS JA HARHA
9. sunnuntai helluntaista (3. vsk.): Matt. 7:24-29

Taustaa: Jeesus kertoo tämän pienen vertauksen Vuorisaarnansa päätteeksi. Tekstimme tulee elävämmäksi, jos palautamme mieliimme sen 20-metrisen tsunamin, joka iski Japanin rannikolle maaliskuussa 2011. Vanhassa testamentissa on myös kuvaus vedenpaisumuksesta Nooan aikaan. Suomessa taloon on tehtävä kunnollinen perustus roudan vuoksi, Israelissa taas äkillinen ja runsas vesisade kuivan maan päällä voi paisuttaa joet valtavan suuriksi.

Alustava kysymys

Jakeet 24, 26. Vertaus

Jakeet 24, 26. Sovellutus

Jakeet 25, 27. Myrsky

Jakeet 27. Talon sortuminen

Jakeet 24, 26. Jeesuksen sanat. Vuorisaarnassaan Jeesus opetti, että aviorikoksen voi tehdä jo mielikuvituksessaan, sanoilla voi tappaa, toinen poski pitää kääntää lyötäväksi ja vihollistakin on rakastettava.

Jae 25. Kalliopohja

Jakeet 28-29

Ilosanoma: Jeesuksen kuollessa näytti siltä, kuin hänen rakennuksensa olisi sortunut tuhotulvan alle. Itse asiassa se ei sortunut, koska Vapahtaja säilytti loppuun asti uskon Taivaallisen Isänsä sanaan ja siteerasi Psalmeja vielä ristilläkin. Kun turvaat Jeesukseen, hän pitää talosi pystyssä, iskipä siihen millainen tsunami hyvänsä.