Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.



Mariam!

Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan ja näki, että siinä, missä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui kaksi valkopukuista enkeliä, toinen pääpuolessa ja toinen jalkopäässä. Enkelit sanoivat hänelle: "Mitä itket, nainen?" Hän vastasi: "Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu." (Joh. 20:11-13.)

Magdalan Maria on tullut takaisin haudalle — hän ei yksinkertaisesti osaa olla sieltä poissa. Siinä hän nyt seisoo haudan suulla ja itkee. Tämä nainen osaa siis vielä itkeä. Tai ehkei hän ole osannut koko perjantaina ja lauantaina, ehkä kyynelet puhkeavat esiin vasta nyt, kun mitään ei ole enää tehtävissä. Ruumiin ryöstö on Marialle viimeinen pisara. Hänen rakas rabbinsa on tapettu julmista julmimmalla tavalla, ja nyt häneltä on viety hautarauhakin.

Maria kumartuu matalan haudan suulle ja kurkistaa sisälle. Siellä — kuten temppelin kaikkein pyhimmässä liiton arkun ympärillä — istuu kaksi enkeliä, toinen "vuoteen" pääpuolessa, toinen jalkopäässä.

Enkelit kysyvät Marialta hänen itkunsa syytä. Miksi he sellaista kyselivät? Eikö haudalla yleensä aina itketä? Mutta ehkä Maria itkee niin hillittömästi, että enkelit haluavat saada hänet vähän tokenemaan. On kummallista, ettei Maria reagoi enkeleihin millään tavalla. Miksei hän kysele heiltä ruumiin olinpaikkaa? Ja jos Maria tajuaa, ettei ole kysymys maallisista olennoista, miksei hän hämmästy ja pelästy, kuten muut naiset? Hoksottimet eivät Maria-paralla ehkä ole terävimmillään tuona aamuna.

"He ovat ottaneet pois minun Herrani, enkä tiedä, mihin he hänet ovat vieneet", tämän saa Maria sanotuksi nyyhkytyksensä keskeltä. Kuolleenakin Jeesus on yhä Marian Herra. Elävänä tai kuolleena, kultakruunu tai piikkikruunu pääsään, samantekevää. Maria rakastaa Jeesusta niin paljon kuin kukaan ihminen voi toista rakastaa. Eikä rakkaus katoa koskaan, ei silloinkaan, kun toinen osapuoli kuolee.

Siinä haudan suulla itkiessään Maria yhtäkkiä vaistoaa, että joku seisoo hänen takanaan. Kääntyessään hän näkee kyynelten hämärtämillä silmillään tuntemattoman miehen seisomassa puutarhassa, aivan lähellä häntä.

On kuin oltaisiin taas paratiisissa. Siellä on nainen, ja siellä on Jumala. Käärme ei saa enää suunvuoroa, sillä sen pää on murskattu. Vaimon siemen on polkenut sen rikki. Mutta Maria ei vielä tätä tiedä. "Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit?", kysyy tuntematon mies. Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: "Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois." (Joh. 20:15.) Jeesuksen ruumis oli ainoa, mitä Marialla on jäljellä enää suuresta rakkaudestaan. Siksi hän tahtoisi viedä sen turvaan. Maria ei osaa ajatella järkevästi: mihin hän ruumiin raahaisi? Miten hän sitä varjelisi?

Yhtäkkiä mies kutsuu Mariaa nimeltä: "Mariam!" (Kreikankieliseen tekstiin nimi on jätetty aramealaiseen muotoonsa.) Salama iskee Marian tajuntaan. Kukaan muu kuin Jeesus ei ole koskaan lausunut hänen nimeään tuolla tavalla — niin lämpimästi, niin suurella rakkaudella.

Maria ja Jeesus eivät varmaan olleet voineet keskustella kahdestaan monta kertaa kolmen yhteisen vuotensa aikana — tuon ajan sopivaisuussäännöt eivät sellaista sallineet. Eikä Jeesus varmaan muutenkaan halunnut antaa juoruihin aihetta. Mutta rabbin katse oli seurannut Mariaa hellästi joka päivä. Monesti hän oli sanonut tälle: "Mariam, eikö tämä jo riitä tälle päivälle? Mitä jos menisit nukkumaan." Tai: "Kiitos ruuasta, Mariam, se oli tosi hyvää!"

Kun Maria nyt kuuli nimensä "puutarhurin" suusta, hän ymmärsi heti, että se oli Jeesus. Jeesus ei siis ollutkaan kuollut! Hän eli, hän seisoi nousevan auringon valossa Marian edessä ilmielävänä, käden ojentaman päässä. Niin, eikö rabbi ollut puhunutkin ylösnousemuksestaan edeltä käsin? Miten Maria oli saattanut sen unohtaa? SE ON JEESUS, SE ON JEESUS — HÄN ON ELOSSA, HÄN ON SITTENKIN MESSIAS! Tulevaisuus ja toivo ovatkin yhtäkkiä taas olemassa.

Maria kääntyy Jeesuksen puoleen ja saa suustaan yhden ainoan sanan: "Rabbuuni!" (opettajani, mestarini), Sitä sanaa hän on varmaan käyttänyt Jeesuksesta ennenkin, ja senkin Johannes on säilyttänyt alkuperäisessä muodossaan.

Mariam! Rabbuuni! Noihin kahteen sanaan sisältyy syvin mahdollinen kohtaaminen kahden persoonan välillä. Kaikki on sanottu, kaikki on selvää. Maria rakastaa Jeesusta ja tietää, että Jeesus rakastaa häntä. Ja niin Maria sitten heittäytyy Jeesuksen jalkojen juureen sellaisen ilon vallassa, että se on jo melkein taivaan iloa.

Mutta ennen kuin Maria ehtii tarrautua Jeesukseen, tämä estää sen sanomalla: "Älä koske minuun!" Kreikaksi verbiin sisältyy merkitys: päästä minut irti, älä takerru minuun. Mitä Jeesus tällä tarkoittaa? Eihän hän kieltänyt ketään muuta koskemasta ylösnousemusruumiiseensa. Päinvastoin, hänhän suorastaan vaati opetuslapsiaan koettelemaan käsiään ja kylkeään.

Sanoessaan "Älä minuun koske" Jeesus toimi kuin oikea mies. Kieltäytyi ottamasta vastaan naisen tunteenosoituksia, koska niille ei ollut olemassa mitään tulevaisuutta. Näin Jeesus suojeli heikompaa astiaa. Hän ei tahtonut jättää Marialle pääsiäisaamusta häpeänsekaista muistoa. Sen sijaan hän antoi tälle tehtävän.

Jeesus sanoi: "Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo." (20:17.)

Mariasta ei tullut apostolia, mutta hänestä tuli voimallinen ylösnousemuksen todistaja kaikiksi elämänsä päiviksi. Mutta miksei Jeesus nimittänyt tuota uskollisista uskollisinta naista apostoliksi? Hän, joka ei pelännyt riitaa sapattikysymyksessä, ei olisi pelännyt sitä virkakysymyksessäkään, jos apostolin virka olisi hänen mielestään kuulunut naisillekin.



Edelliset