Viikon juttu
Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.
Pietarin kieltäminen (18.3.2021)
(Johanneksen evankeliumin mukaan)
Evankelista Johannes tiesi, että Pietarin kieltäminen oli kerrottu kolmessa muussa evankeliumissa. Miksi hän siis otti sen vielä mukaan omaan evankeliumikirjaansa? Ehkä siksi, että tapaus on niin tärkeä. Se osoittaa, että kirkon johtaja on samanlainen armahdettu syntinen kuin kaikki muutkin. Myöhemmin Johannes tosin kertoo siitäkin, miten Jeesus palautti Pietarille hänen asemansa kirkon johtajana.
Pietarin kieltäminen tapahtui Johanneksen mukaan näin: ovenvartijatyttö esitti hänelle ensiksi kysymyksen "Et kai sinäkin ole tuon miehen opetuslapsia...?" Kreikan kieliopin mukaan tuollaiseen kysymykseen odotetaan kieltävää vastausta: en ole. Tällä tavalla paholainen hyökkää. Muotoilee jo kysymyksessään vastauksen valmiiksi.
Kuuliko Johannes Pietarin kiellon? Mitä hän itse olisi vastannut, jos häneltä olisi tätä asiaa tivattu? Johannes ei kieltänyt Jeesusta, mutta ei häntä ahdisteltukaan. Ehkäpä hän tiesi koko ajan, ettei häntä pidätettäisi, koska hän oli ylimmäisen papin tuttava. Miekanheiluttelija Pietari oli sen sijaan paljon suuremmassa vaarassa. Siksi hän vastasi ovenvartijatytölle, ettei tunne sitä miestä.
Pietari oli siis kieltänyt Jeesuksen portilla jo yhden kerran, ja nyt hän teki sen hiilivalkean ääressä toisen kerran. Jeesus oli koko ajan ylipapin palatsissa, näkö- ja kuuloetäisyydellä hiilivalkeasta. Olisi ollut liian silmiinpistävää, jollei Pietari olisi tullut kylmänä yönä lämmittelemään käsiään toisten kanssa. Hiilivalkea hehkuu, ei pala, siksi sen vieressä ei voi nähdä kaveriaan kunnolla.
Yhtäkkiä muut lämmittelijät kysyivät Pietarilta: "Et kai sinäkin ole..." Tälläkin kertaa kreikasta käy ilmi, että vastaukseksi odotettiin kieltoa. Pietari teki työtä käskettyä ja kielsi. Sitten kysyi sen miehen sukulainen, jolta Pietari oli leikannut miekallaan korvan: "Enkö minä nähnyt sinua puutarhassa hänen kanssaan?" Nyt kielioppi osoittaa, että sukulainen odotti myöntävää vastausta. Mutta Pietari kielsi kolmannen kerran: Ei, en ollut siellä. Olet nähnyt väärin. Minulla ei ole mitään tekemistä sen miehen kanssa.
Jos ihminen kieltää tai hylkää sen ihmisen, joka häntä rakastaa, se teko muuttaa hänet. Sen jälkeen hänestä tulee joko hylkiö tai rehellinen, armahdettu syntinen koko loppuiäkseen.
Jeesus kuuli kaiken, ja vaikkei olisi kuullutkaan, hän olisi tiennyt kaiken. Hänet oli jätetty yksin. Jumalakin oli hänet hylännyt, ja nyt hylkäsi Pietari. Jeesus oli "kuoleman tuskan" vallassa, hänen sydämensä oli raskas kuin kivi. Mutta hänen rakkautensa Pietaria kohtaan ei ollut minnekään hävinnyt, eipä edes vähentynyt kieltämisen vaikutuksesta.
Sen jälkeen Pietari tiesi jokaisena elämänsä päivänä, miksi Jeesuksen oli pitänyt kuolla verinen ristinkuolema. Se oli ollut hänen rakkautensa hinta.
Edelliset
- Juudas (9.3.2021)
- Kirje Afrikasta (18.2.2021)
- Kansainvälistyvä maailma — yksi usko (4.2.2021)
- Kuka on ulkokullattu? (26.1.2021)
- Anna minä autan! (19.1.2021)
- Kaksi uskoa (12.1.2021)
- Lisää...