Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.



Kansainvälistyvä maailma — yksi usko (4.2.2021)

Tämä juttu on kirjoitettu v. 1991 opiskelijoiden lehteen Arkkiin ennen Suomen liittymistä EU:hun.

Euroopan yhdistyminen — oikein vai väärin? Euroopan yhdentymisestä voidaan olla kahta mieltä. Sitä voidaan pitää itsenäisyyden ja suomalaisuuden menetyksenä tai sitten voidaan iloita kasvavasta kansainvälisyydestä ja halpenevista hinnoista.

Yhdentyminen ja yhdentymättömyys kuuluvat järjen alueelle, eivät uskon. Siksi kukin kristitty saa vapaasti muodostaa tästä asiasta oman mielipiteensä. Kenenkään usko ei vahvistu eikä heikenny sen mukaan, mitä hän tästä nimenomaisesta poliittisesta kysymyksestä ajattelee. Paavali opetti vastasyntyneitä kristillisiä seurakuntia toisaalta tottelemaan omantunnon asioissa Jumalaa enemmän kuin ihmisiä, mutta toisaalta olemaan esivallalle alamaisia ja rukoilemaan sen puolesta, olipa esivaltana sitten vaikka kristittyjä vainoava keisari Nero.

On hyvin paljon mahdollista, että yhdistynyt Eurooppa ja yhdistynyt maailma joutuvat vielä kerran Antikristuksen hallittaviksi. Tämäkään ei riitä perusteeksi, kun muodostamme mielipidettä yhdentymisen puolesta tai sitä vastaan. Mikä systeemi hyvänsä voi näet palvella totuutta tai sitten valhetta. Historia tuntee viisaita ja kansan parasta edistäneitä diktaattoreja, ja se tuntee tyrannimaisia demokratioita, joissa enemmistö sortaa vähemmistöä ja riistää siltä toiminnan- ja omantunnonvapauden. Systeemi sinänsä ei ole välttämättä hyvä eikä paha; vasta siinä toimivien ihmisten vanhurskaus tai vääryys tekee siitä hyvän tai pahan.

Jos Eurooppa yhdentyy, on meidän kristittyjen toimittava yhdentyneessä Euroopassa kaikkien sen jäsenten parhaaksi, ja levitettävä evankeliumia uudessa tilanteessa uusia mahdollisuuksia hyväksi käyttäen. Varmasti saamme tekemistä enemmän kuin tarpeeksi.

Yksi usko — vaikka väkisin. Yhdentymiseen sisältyy, kumma kyllä, sama vaara kuin totalitarismiin: ihmiset pakotetaan toimimaan samalla tavalla tai jopa ajattelemaan samalla tavalla. Moninaisuutta ei loppujen lopuksi suvaitakaan. Tämä ja nimenomaan tämä on kristillisen kirkon suurin vaara yhdentyvässä maailmassa.

Kirkolla on näet vaara mennä sieltä, missä aita on matalin. Miksi ruveta rähinöimään opista ja etiikasta, jota suurin osa ihmisistä ei enää hyväksy? Miksi puhua mitään esimerkiksi seksuaalielämän syntejä vastaan, yksiavioisuuden puolesta, seksuaalielämästä pidättäytymisen puolesta, silloin kun sen harrastaminen tietäisi Jumalan käskyjen rikkomista?

Kirkko tietää saman kuin yksityinen kristittykin: näistä asioista varoittava saa otsaansa moralistin leiman ja menettää suosionsa. Kirkon on ajateltava verorahojaan, kristityn on ajateltava uraansa. Ja niin sitten vaietaan ihmisten tunteita loukkaavista asioista ja keskitytään mieluummin johonkin positiiviseen. Kuten esimerkiksi siihen, että Jumala on rakkaus ja hyväksyy sinut täsmälleen sellaisena kuin olet

Esimerkki kirkkohistoriasta. Saksan kirkko natsivallan aikana voi antaa meille pieniä vihjeitä siitä, mitä tapahtuu, kun Antikristus alkaa saada valtaa yhdentyneessä maailmassa. Ei hän ota valtaa väkisin ihmiset antavat sen hänelle kiitollisina siitä hyvästä, mitä hän on tavalliselle kansalle tehnyt. Se joka tätä hyväntekijää arvostelee, leimataan ihmiskunnan viholliseksi.

Kristillinen kirkko joutuu silloin kriisiin. Ne jotka ovat tottuneet tinkimään hieman totuudesta sieltä täältä, tekevät sitä nytkin yhä suuremmassa määrässä. Opinkohta toisensa jälkeen saa mennä. "Kristinuskohan" säilyy, ja kirkko voi jatkaa seremonioitaan samalla tavalla kuin ennenkin. Tietysti sen on otettava huomioon vallanpitäjien vaatimukset koskien sitä, mikä on oikein ja mikä väärin, mitä saa julistaa, mitä ei. Mutta kirkko lohduttautuu sillä, että se saa saarnata yhä edelleen: Jumala on rakkaus ja hyväksyy sinut sellaisena kuin olet.

Raamatusta on kysymys. Kirkon ja yksittäisen kristityn elämän ja kuoleman kysymys on se, miten Raamattuun suhtaudutaan. Luetaanko sitä? Uskotaanko sen olevan Jumalan Sanaa kannesta kanteen? Uskotaanko siihen silloinkin, kun se puhuu epämiellyttäviä totuuksia meidän synneistämme ja muiden synneistä? Julistetaanko sen sanomaa, sekä lakia, että evankeliumia lyhentämättömänä, kuulijoiden arvostelua ja suosion menetystä pelkäämättä? Ollaanko valmiita kantamaan myös ne epämiellyttävät seuraukset, jotka uskollisuudesta Jumalan sanaa kohtaan väistämättä seuraavat? Niin, onko tämä Sana meille niin kallis, että olemme valmiit mieluummin kuolemaan kuin tekemään kompromissin sen yhdessäkään kohdassa?

Tämä on kristillisen kirkon elämän ja kuoleman kysymys yhdentyvässä Euroopassa. Jos kirkko on valmis taistelemaan totuuden puolesta, uhraamaan jotain sen puolesta, ei yhdentymisestä ole mitään vaaraa sen olemassaololle. Jos se ei siihen suostu, siitä tulee yksi palvelupiste muiden lisäksi, viihdytyslaitos, terapian tarjoaja, hää- ja hautajaispalvelu muiden samanlaisten laitosten rinnalle.

"Te olette maan suola", sanoi Jeesus opetuslapsilleen. Heitä oli vain kourallinen, mutta he muuttivat maailman toisenlaiseksi. Suolaa ei tarvita paljoa, kun se jo saa ihmeitä aikaan: makua, ruuan säilyvyyttä mätänemistä vastaan, kirvelyä haavassa. Siihen asti kun Jeesus tulee takaisin, säilyy täällä maan päällä uskovien seurakunta. Kokoontuuko se lopun aikoina kirkon seinien sisäpuolella vai ulkopuolella, se jää vielä nähtäväksi. Mutta meidän tehtävämme on pitää huolta siitä, että se kokoontuu OPKO:n seinien sisäpuolella.



Edelliset