Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.


Joulujuhla ilman joulukoristeita (11.12.2020)

Tämä tapahtui Japanissa 80-luvulla. Osakan opiskelijalähetyksen joulujuhla piti pidettämän eräässä baptistikirkossa illan suussa. Vaatetus oli ensimmäinen ongelma. Mitä ihmettä pistäisin päälleni, etten sulaisi julkisissa kulkuneuvoissa enkä jäätyisi perillä hatarassa kirkkorakennuksessa? Ankeaa ja rappeutunutta kirkkoa katsellessani tajusin toisenkin asian: minun olisi pitänyt tuoda mukanani edes muutamia joulukoristeita. Kirkossa ei mikään muistuttanut joulusta. Rekvisiittaa ei ollut, paitsi että kahden joululaulun ajan pitelimme kädessämme buddhalaisalttarin kynttilää, jonka tyveen oli kääritty hopeapaperi. Siinä koko tunnelmapuoli.

Paikalla oli muutaman kymmenen kristityn lisäksi kuusi aivan ensikertalaista opiskelijaa, jotka eivät koskaan ennen olleet astuneet jalallaan kristilliseen kirkkoon. Opiskelijatoverit olivat kutsuneet heidät mukaan juhliin. Kaksi tällaista ekonomintekelettä Osakan kauppakorkeakoulusta sattui istumaan minun kanssani samassa pöydässä.

Leikkien ja laulujen jälkeen baptistipappi piti erittäin hyvän puheen. Laki oli niin terävää, että osui jopa paatuneen lähetyssaarnaajan sydämeen. "Jos tässä huoneessa tänä iltana esitettäisiin rehellinen filmi sinun elämästäsi, niin kutsuisitko kaikki ystäväsi sitä katsomaan?" En varmana kutsuisi, vastasimme joka iikka sydämemme sopukoissa. Evankeliumiin pastori ei liittänyt yhtään ehtoa: Jeesus syntyi tähän maailmaan koska rakasti jokaista ihmistä ihan riippumatta siitä, millainen elokuva hänen elämästään tulisi.

Puheen jälkeen meille annettiin 40 minuuttia aikaa keskustella siitä, mitä olimme juuri kuulleet. En voinut olla ihailematta Japanin opiskelijalähetyksen rohkeaa evankelioimisotetta. – Kyllähän siinä oli paljon perää, mitä tuo pappi äsken sanoi, totesi toinen pöytäni buddhalaisista miettivästi. – Itse en kuitenkaan esittäisi ihan noin mustavalkoista kuvaa hyvästä ja pahasta. Pahalla on oma tärkeä tehtävänsä yhteiskunnassa ja ihmissuvun kehityksessä. Johon minä: – Ajattelepa, jos paha kohdistuisi sinuun itseesi. Jos sinulta varastettaisiin rahaa tai sinua vahingoitettaisiin muuten, niin ajattelisitko, että siinä on jotain hyvääkin?

- Tarkoitin yhteiskunnallisesti, en yksilön tasolla, vastasi poika. Miten paha voi olla kohdistumatta johonkuhun yksilöön, jos se kerran kohdistuu yhteisöön, protestoin mielessäni, mutta päätin olla hiljaa.

- No, tuntuuko se nyt sitten niin ihanalta olla kristitty? kysäisi toinen pöytämme buddhalaisista pojista, oikein reippaantuntuinen nuori mies. Eräs kristitty opiskelijapoika alkoi selittää vuolaasti, miten hyvältä se tuntuu ja miten monet asiat muuttuvat. – Jos minä yrittäisin tuota, niin se olisi samaa kuin että maalaisin itseni valkoisella värillä. Se ei pitkään pinnassa pysyisi, vastasi äskeinen kysyjä.

- Et sinä ymmärrä, huokasivat kristityt opiskelijat kuorossa. – Ei, ei, kyllä tämä nuori mies ymmärtää varsin paljon ja on sitä paitsi rehellinen, väitin vastaan. – Mutta katsos, kun kristinusko ei olekaan sitä, että ihminen koettaisi muuttaa itseään toisenlaiseksi. Se on sitä, että saamme uskoa Jeesukseen juuri sellaisina kuin olemme – siihen, että hän antaa meille kaikki meidän väärät tekomme ja valintamme anteeksi.

Selvitin asian perusteellisemmin ja lopetin: – Arvoasetelma muuttuu kristityksi tullessa, ja ajattelutapa ja syntikäsitys. Mutta on meissä paljon sellaistakin, mikä ei muutu. – Te kristityt vetoatte Raamattuun ja Jeesukseen, mutta minä puolestani olen päättänyt selvitä elämässä omin voimineni. Jos ne eivät riitä, niin palataan sitten asiaan, totesi poika itsevarmasti. Pöytäkunta hiljeni. Nuoren miehen väite on esimerkki perijapanilaisesta ajattelutavasta. Sillä ylpeillään, ettei tarvita muiden apua. Ei olla kenellekään vaivaksi. – Kun omat voimat loppuvat, niin muista sitten, että Jeesus on olemassa, sanoin pojalle. Tiesinhän minä, että jokaisen ihmisen elämään tulee päivä, jolloin ne loppuvat.

Joulujuhlan jälkeen kaikkien piti täyttää palautelappu. Vilkaisin, mitä meidän pöytäkuntamme pojat olivat kirjoittaneet. Ilo oli suuri nähdessäni, mitä toisessa paperissa luki: "Hyvä keskustelu, eikä kukaan yrittänyt meitä käännyttää."

Jäljestäpäin ajateltuna Osakan opiskelijoiden joulujuhla oli juuri sellainen, kuin oikean joulujuhlan kuuluukin olla: siinä oli sisältöä enemmän kuin tunnelmaa. Ja parasta oli se, että minäkin sain taas kerran olla toimittamassa jouluenkelin virkaa ja kertomassa Jeesuksen syntymästä niille, jotka eivät koskaan ole siitä kuulleet.


Edelliset