Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.



Mihin aika on kadonnut maailmasta? 2.10.2020

(Tämä juttu on otettu kirjastani Ihmisen käyttöohjeet, sen kolmannesta painoksesta, joka ilmestyy vuonna 2021.)

Lepopäivä on annettu siunaukseksi ihmiskunnalle. Vapaa sunnuntai levisi tähän maailmaan yhdessä kristinuskon kanssa, ja sen kanssa se täältä myös poistuu. Pakanamailla me lähetystyöntekijät opetamme nuorille kristityille kädestä pitäen, miten lepopäivä pyhitetään: siten, että sunnuntaista tehdään toisenlainen päivä. Silloin ei käydä kaupassa, ei siivota eikä pestä pyykkiä. Sunnuntaina mennään kirkkoon ja luetaan Raamattua. Iltapäivällä voidaan sitten viettää aikaa luonnossa tai perheen ja ystävien seurassa. Ja nämä neuvot voimme soveltaa aivan yhtä hyvin myös jälkikristilliseen Suomeen.

Stressi ja loppuun palaminen ovat sanoja, joita ei ollut kuultukaan vielä 50 vuotta sitten. Nyt ne ovat kaikkien huulilla. Työuupuneiden ja mielialalääkkeiden käyttäjien määrä lisääntyy vuosi vuodelta. Yksi syy stressaantumiseen on varmasti se, ettei lepopäivää enää pyhitetä. Ja kun lepopäivä katoaa, katoaa myös aika.

Ihmiset tähtäävät parempaan elämään, mutta väsyvät sitä tavoitellessaan. Vapaa-aikana treenataan kuntosalilla, harrastetaan voimaannuttavia asioita, tehdään lomamatkoja eksoottisiin paikkoihin — mutta ei voimaannuta, vaan väsytään. Koskaan ei olla vaan.

Israelissa sapatti on hiljainen päivä ja niin se oli Suomessakin siihen asti kun kaupat avattiin. Viime aikoina tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, miten tärkeää hiljaisuus on ihmisen psyykelle ja jopa ajattelulle. Tutkimusten mukaan me tarvitsemme elämäämme "tylsiä" hetkiä. Silloin aivoverkostomme aktivoituu kuvittelemaan ja ideoimaan uusia asioita. Samaten alitajuntamme kehittelee vastauksia mieltämme vaivaaviin kysymyksiin.

Joku on sanonut osuvasti: "Nyt kaupat pidetään pyhänäkin auki. Mutta saattaa tulla se päivä, jolloin ne ovat kyllä auki, mutta niiden hyllyillä ei ole mitään ostettavaa!" Juuri niin siinä käykin, jos Jumala ottaa pyhäpäivän mukanaan tuoman siunauksen maaltamme pois.

Nykyään tuntuu siltä, kuin ihmiset kammoaisivat hiljaista luppoaikaa. Moni pilaa kuulonsa korvanapeilla, joissa musiikki soi ja podcastit pauhaavat liian suurilla volyymeilla. Kännykkä kaivetaan esille, jos on minuuttikaan vapaata aikaa. Ihmisten ei tarvitse kohdata hiljaisuutta ja omia ajatuksiaan missään tilanteessa. Lapsemmekin oppivat jo taaperoiässä elämään digilaitteittensa kanssa niin, ettei heille jää yhtään tylsää hetkeä.

Tällainen trendi siirtyy vähitellen kirkkoihinkin. Sielläkin vallitsee usein meno ja meteli, eikä hiljaisuudesta ole tietoakaan. Ennen vanhaan ei kukaan kuvitellutkaan laittavansa korvanappeja korviinsa jumalanpalveluksen ajaksi. Sitä olisi pidetty pahimman luokan pyhäinhäväistyksenä. Ei pidetä enää. Jotkut kaivavat kännyn taskustaan ja vilkaisevat sitä kesken papin saarnaa. (En puhu nyt niistä, jotka seuraavat siitä Raamatun tekstiä tai virsien sanoja.)

Jollei meillä ole aikaa Herralle ja hänen sanalleen, ei meillä kohta ole aikaa millekään muullekaan. Pelkkä viikonlopun yli nukkuminen tai huvitteleminen ei meitä virkistä. Jumala, joka antoi meille lahjaksi ajan, voi myös ottaa sen meiltä pois ja jättää meidät juoksemaan yhä kiihtyvää vauhtia stressin, kiireen ja kokemuksennälän oravanpyörässä.



Edelliset