Viikon juttu
Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.
Valtakunta siemenessä (30.7.2020)
Kerran, kauan sitten, sepitin mielessäni runon kulkiessani Osakassa keisari Nintokun mahtavan hautamuistomerkin ohi. Nintoku hallitsi Japania 400-luvulla, siis jo 1600 vuotta sitten. Hänen valtava hautakumpunsa seisoo yhä keskellä kuhisevaa miljoonakaupunkia melkein puoli kilometriä pitkänä ja 35 metriä korkeana. Kuinka monet miljoonat ja taas miljoonat ihmiset lienevätkään nähneet tuon muistomerkin 1600 vuoden aikana?
Minä puolestani olin juuri tulossa pitämästä yliopiston raamattupiiriä parille kolmelle opiskelijalle. Nintokun hautaa katsellessani sydämeeni syntyi runo, jonka luen nyt teille:
Jotkut rakentavat itselleen / muistomerkin
joka seisoo paikoillaan / tuhatkuusisataa vuotta.
Minä olen tänään kylvänyt / yhden pienen sinapinsiemenen
joka ei koskaan katoa.
Jeesus vertasi Jumalan valtakuntaa sinapinsiemeneen, joka oli pienin Israelissa tunnettu siemen. Maahan kylvettynä se kuitenkin kasvaa 34 metriä korkeaksi vihanneskasviksi. Tuona päivänä Osakassa Jeesus tahtoi sanoa minulle, ettei minun tule halveksia yhtä pienenpientä Raamatun sanaa, jonka saan silloin tällöin kylvää jonkun japanilaisen sydämeen. Tuo pieni siemen saa näet enemmän aikaan kuin mahtavinkaan keisari kaikkine sotajoukkoineen.
Mitä Jumalan valtakunnan siemenellä eli Raamatun sanalla on sitten yhteistä tavallisen kylvösiemenen kanssa? Molemmat ovat niin pieniä ja vaatimattoman näköisiä, että kylväjä tarvitsee uskoa kasvun ihmeeseen viitsiäkseen pudottaa ne maahan.
Hyvä kuulijani, onko sinun vaikea uskoa siihen, että pyhäkoulussa, jumalanpalveluksessa, raamattutunnilla tai raamattupiirissä kylvetty sana tuo lapsesi tai lapsenlapsesi ulottuville Jumalan iankaikkisen valtakunnan?
Tottahan se on, että jokin Raamatun kertomus saattaa tuntua kovin vähäpätöiseltä kaiken nykyisen informaatiotulvan keskellä! Silti siitä sanasta aukeaa ovi Jumalan valtakuntaan. Ethän jätä Sanan siementä kylvämättä vain siksi, että se näyttää silmissäsi niin mitättömän pieneltä! Niin, sinun vastuullesi on annettu monen monta sydäntä, joihin sinun pitäisi Jumalan valtakunnan siementä kylvää: lapsesi, lapsenlapsesi, ystäväsi, työtoverisi ja kaikki kansat aina maan ääriin asti.
Jeesus vertasi itseään ja omaa ruumistaan kylvösiemeneen sanoessaan näin: "Jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon." (Joh. 12:24) Itse asiassa se on siis ristiinnaulittu Kristus itse, jota me kylvämme sanan kautta ihmissydämiin.
Ja kun sanan siemen on kylvetty kaikkien maailman kansojen keskuuteen ja Jumalan valtakunta on levinnyt maan ääriin asti, tulee Jeesus takaisin. Siihen ei ole enää pitkä aika. Oletko sinä, hyvä kuulijani, mukana tässä maailman tärkeimmässä kylvötyössä?
Edelliset
- Jumalan lohdutus japanilaisen virsikirjan välissä (23.7.2020)
- Laki ja evankeliumi, osa 6: Muutama sana julistajille (20.6.2020)
- Laki ja evankeliumi, osa 5: Legalismi ja antinomismi (13.6.2020)
- Laki ja evankeliumi, osa 4: Mitä on evankeliumi? (6.6.2020)
- Laki ja evankeliumi, osa 3: Mitä on laki? (30.5.2020)
- Laki ja evankeliumi, osa 2: Miksi lain ja evankeliumin erottaminen on tärkeää? (23.5.2020)
- Laki ja evankeliumi, osa 1: Laittomuuden aika (6.5.2020)
- Joosefin kolme kutsumusta (29.4.2020)
- Lohdutus pandemian keskellä (22.4.2020)
- Lisää...