Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.


Laki ja evankeliumi, osa 6: Muutama sana julistajille (20.6.2020)

Moni saarnamies ja -nainen osaa erottaa lain ja evankeliumin paperilla, mutta unohtaa koko asian valmistaessaan puhettaan. Hyvä nyrkkisääntö on se, että kun puhe on valmis, saarnaaja kysyy tuon ratkaisevan kysymyksen: Onko tässä puheessa laki, onko siinä evankeliumi ja löytyykö siitä evankeliumin tuntomerkki?

Lain ja evankeliumin pitäisi löytyä nimenomaan annetusta Raamatun kohdasta, ei vain dogmatiikasta. Kuulijat pitäisi saada samastumaan tekstin ihmisiin, niin että he voisivat tunnistaa tilanteesta itsensä ja syntinsä. Evankeliumiakaan ei pidä julistaa katekismuksen ja dogmatiikan sanoilla, vaan peltoon kätketyn aarteen tavoin sen on löydyttävä kustakin käsiteltävästä tekstistä.

Saarnaaja, joka elää katumattomana synneissään, ei voi julistaa Jumalan sanaa oikein. Vain syntejään vastaan taistelevan ja niitä ristin juurelle kantavan julistajan sanoma koskettaa kuulijoiden sydäntä. Oikea julistaja ei vaikene niistäkään asioista, jotka ovat arkoja hänelle itselleen tai hänen läheiselleen. Julistus esiaviollisia suhteita, avoliittoa, homosuhteita ja puolison vaihtamista vastaan loppuu aivan liian usein siihen, kun saarnaajan omassa lähipiirissä joku lankeaa näihin synteihin. Ystäväni, uskallatko sinä julistaa synniksi nekin paheet, joita itsekään et ole pystynyt voittamaan?

Myös lapsille ja nuorille on julistettava paitsi Taivaallista Isää, myös oikeudenmukaista ja ankaraa Jumalaa, joka näkee kaiken, mitä me ajattelemme, sanomme ja teemme. Jumalan tahdon mukaisesta seksuaalielämästä, pelien, median ja somen arvomaailmasta, vastuullisesta ajankäytöstä, kiusaamisesta yms. on ruvettava puhumaan lasten ja esimurrosikäisten leireillä; rippikoulussa se on jo liian myöhäistä.

Nykyään ei mielellään haluttaisi pahoittaa lasten mieltä puhumalla heille Jeesuksen kärsimyksestä. Pyhäkoulun opetusmateriaalista näyttääkin risti hävinneen kokonaan viimeisen vuosikymmenen aikana. Vapahtajan kuolemaa pidetään ilmeisesti niin julmana tapahtumana, ja myös sen verran tarpeettomana kristillisen uskon kannalta, että se voidaan hyvin jättää lapsille kertomattakin. Jeesus on hyvä paimen, joka siunaa kaikkia maailman lapsia, siinä kaikki.

Traagista tässä on se, että samaan aikaan lapset kohtaavat jatkuvasti väkivaltaa mediassa – ja nimenomaan sellaista väkivaltaa, johon ei anneta muuta ratkaisua kuin kosto. Miten paljon parempi olisikaan, jos ensimmäinen murha, jonka lapsemme joutuvat kohtaamaan, olisi Jeesuksen murha.

Nykyään saattaa myös tapahtua, että tuomiokapituli tai valtiovalta suuttuvat lain saarnasta. Syntilistoilla ei saa säikytellä ehtoollisvieraita, sanoo kirkko. Homosuhteiden tuomitseminen on yllytystä ihmisryhmää vastaan, sanoo tasa-arvovaltuutettu. Iltalehdistön lööppien pelko toimii sekin tehokkaana suukapulana, joka saa saarnaajat varomaan sanojaan.

Uskallammeko me tässä lopun ajan maailmassakin julistaa kuulijoillemme lähetyskäskyn mukaisesti "kaikkea sitä, mitä Jeesus on käskenyt meidän noudattaa" (Matt. 28:20)? Vastauksesta tähän kysymykseen riippuu kristillisen kirkon tulevaisuus maassamme ja kansamme keskuudesta.


Edelliset