Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.


Laki ja evankeliumi, osa 5: Legalismi ja antinomismi (13.6.2020)

Kun me 60-luvulla uskoon tulleet viidesläiset olimme nuoria, meidän kompastuskivemme oli lakihenkisyys eli legalismi. Oli sen sata asiaa, jotka oikean uskovaisen piti tehdä tai joita hän ei saanut tehdä. Hänen piti esimerkiksi todistaa uskostaan jokaisella junamatkalla vierustoverilleen. Suhdettamme kulttuuriin, muotiin yms. koetettiin rajoittaa tarkoilla säännöillä. Ehdotonta armon evankeliumia meille julistettiin aivan liian vähän. Moni jaksoi aikansa, mutta tuli lopulta siihen tulokseen, ettei uskonto ole häntä varten. Näistä ahdistuksista on kirjoitettu jälkeenpäin monta mustaa kirjaa. Syyllinen ei kuitenkaan ollut Raamatun laki, vaan ihmisten keksimä legalismi ja ehdottoman evankeliumin julistuksen puute.

80-luvulle tultaessa julistus kuitenkin siirtyi pikkuhiljaa antinomismin eli lain hylkäämisen suuntaan. Tätä nykyä lain alle joutunut suomalainen nuori onkin jo aikamoinen harvinaisuus. Ja kuitenkin herätysliikkeiden julistuksessa keskitytään kaiken aikaa paljon enemmän legalismin kuin antinomismin torjumiseen. Kysyntä ja tarjonta eivät läheskään aina vastaa toisiaan. Julistus ei kuvaa ihmisten arkea eikä siis tavoita heidän sydäntään. Yksipuolinen "armon" saarnaaminen tuntuu suorastaan puuduttavalta ja valuu kuulijoiden yli kuin vesi hanhen selästä, jälkeä jättämättä.

Antinomismin levinneisyyden huomaamme muun muassa siitä, että monet Raamatun keskeiset käsitteet ovat käyneet perin harvinaisiksi tai suorastaan hävinneet käytöstä. Esimerkkeinä mainittakoon sanat helvetti, Jumalan viha, synnin seuraukset, tuomio, vanhurskaus, pyhitys, lunastus, Jeesuksen veri. Nämä sanat samoin kuin Raamatun sotakuvaukset ja kostopsalmitkin tekevät useimmat aikamme kristityt epävarmoiksi, suorastaan noloiksi. Mieluummin ollaan kuin niitä ei Raamattuun olisi kirjoitettukaan.

Antinomismin vallitessa harva kysyy, mistä hän voisi löytää armollisen Jumalan. Suuri osa kristityistäkin on paljon kiinnostuneempi kokemuksien metsästämisestä kuin Jumalan sanan opiskelusta. Kaikenmaailman voimatekoja ja voiteluita tuotetaan rapakon takaa yhä kiihtyvää vauhtia. Tämäkin johtuu lain julistuksen puutteesta. Manifestaatiot, ihmeet ja merkit eivät kuitenkaan aja ihmisiä ristin juurelle syntejään katumaan, vaan etsimään lisää kokemuksia. Liikehdintää saadaan siis aikaan ilman lakiakin, mutta ei todellista katumusta ja parannusta, joka olisi oikean herätyksen ehdoton edellytys.

Aikamme ihminen ei halua, että häntä syyllistetään kirkossa, mutta toisaalta hän halveksii sitä lällärijumalaa, joka ei osaa mitään muuta kuin pään silittämisen taidon. Jopa Allahissakin on paljon enemmän "ytyä" kuin tässä antinomismin & liberaaliteologian luomuksessa – ja sen me tulemme näkemään ja kokemaan täällä jälki-kristillisessä Euroopassa seuraavien vuosikymmenten aikana. Vähän aikaa sitten televisiossa nähtiin suomalainen, joka oli kääntynyt islaminuskoon. Syyksi hän sanoi sen, että islam opettaa sentään helvetinkin olemassaoloa!

Jos lakia ei julisteta, ei kristinuskolla ole mitään vastausta kärsimyksen ja kuoleman ongelmaan. Olen sitä mieltä, että laajalle levinnyt Jumalan pilkkaaminen johtuukin juuri siitä, ettei kiltti pieni rakkauden jumala voi antaa vastausta yhteenkään ihmiselämän todelliseen kysymykseen. Katastrofin iskiessä, sairasvuoteella tai avatun haudan partaalla kuulostavat suorastaan irvokkailta sanat pienestä kiltistä jumalasta, joka siunaa koko maailmaa.

Kun lakia vielä saarnattiin, eivät ihmiset kyselleet katastrofin iskiessä: missä Jumala oli, kun tällaista pääsi tapahtumaan. He tiesivät, missä hän oli: rankaisemassa katumattomia syntisiä ja kutsumassa jäljelle jääneitä parannukseen. Senkin he tiesivät, että katastrofin keskelle joutuneen uskovan kohdalla tapahtui vain Jumalan hyvä suunnitelma, olipa se sitten asianosaiselle elämäksi tai kuolemaksi. Herra joko selvitteli omansa henkiin tai sitten hän piti tätä kädestä kiinni loppuun asti ja vei hänet katastrofin kautta ikuiseen iloon.

Jos jumalakuvasta poistetaan ankaruus ja tuomio, silloin siitä häviää myös kaikkivaltius, oikeudenmukaisuus ja lopulta rakkauskin.


Edelliset