Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.


Laki ja evankeliumi, osa 4: Mitä on evankeliumi? (6.6.2020)

Se että Jumala tuli ihmiseksi ja kärsi ihmiskunnan rangaistuksen, on sanoma, josta kukaan ei mitään tiedä syntyessään. Evankeliumi on uutinen, se on jotain sellaista, mitä maailma ei luonnostaan tiedä eikä tunne. Ihminen ei ole sitä keksinyt eikä hän voi sitä mistään päätellä – sitä on hänelle julistettava.

Evankeliumin ilosanoma ei puhu mitään meidän sanoistamme, teoistamme tai rakkaudestamme, vaan vain Jeesuksen sanoista, teoista ja rakkaudesta syntistä kohtaan. Evankeliumin keskuksena on aina Jeesuksen kärsimys, kuolema ja ylösnousemus meidän edestämme ja meidän sijaisenamme. Sen subjekti en ole minä, etkä ole sinä eikä kukaan muukaan ihminen, vaan ainoastaan Vapahtajamme Herra Jeesus Kristus.

Evankeliumilla on oma tarkka tuntomerkkinsä, jonka avulla voimme aina päätellä, sisälsikö jokin puhe, laulu tai kirja sen vai eikö sisältänyt. Tuo tuntomerkki on sana "hinta", Lutherin ilmausta käyttääksemme "die Köste": mitä se maksoi Jumalalle, että hän voi olla syntiselle armollinen? Evankeliumi ei näet lupaa meille halpaa armoa, vaan kallista. Anteeksiantamukseen on niitattu kiinni uskomaton kuittaus: "Maksettu Jumalan oman Pojan pyhällä ja kalliilla verellä." Näin kallis hinta Jumalan oli todellakin suostuttava maksamaan siitä, että hän voisi antaa sinulle syntisi anteeksi ja julistaa sinut taivaskelpoiseksi (vanhurskaaksi).

Meidän aikamme ihminen tuntee itsensä vaivautuneeksi kuullessaan julistusta Jeesuksen verestä. (Siitäkö johtunee, että sana "veri" on miltei hävinnyt kristillisestä kielenkäytöstä.) Ei, Jumalan pitäisi muka olla niin humaani, ettei hän vaatisi verta voidakseen antaa synnit anteeksi. Eihän kukaan meistä ihmisistäkään sitä vaadi! (Vai vaatiiko kuitenkin; mietipä, miten monet elokuvat pyörivät kostoteeman ympärillä.) Verenhimoinen paimentolaisjumala ei todellakaan tunnu sopivan sivistyneen länsimaalaisen pirtaan. Kuitenkin Jeesuksen veri mainitaan Uudessa testamentissa kolme kertaa useammin kuin Jeesuksen risti ja kokonaista viisi kertaa useammin kuin hänen kuolemansa.

Kun laki vaatii täydellisyyttä, niin evankeliumi antaa sen – Sijaisessa. Se nimittäin kertoo sinulle, että Jeesus eli juuri sen elämän, joka sinun olisi pitänyt elää ja kärsi juuri sen rangaistuksen, joka sinun olisi pitänyt kärsiä syntiesi tähden helvetissä. Näitä molempia Jeesuksen työn puolia – hänen aktiivista ja passiivista vanhurskauttaan – tarvitaan, että sinä voisit päästä taivaaseen. Viimeisellä tuomiolla sinulta ei kysytäkään uskoa, vaan tekoja. Jollei sinulla silloin ole näyttää Sijaisesi tekemiä tekoja, niin huonosti sinun käy. Evankeliumia voidaankin kuvata "autuaana vaihtokauppana", jossa sinä annat Jeesukselle syntisi ja hän antaa sinulle oman vanhurskautensa.

Syntien anteeksianto ei kuitenkaan ole samaa kuin syntien hyväksyminen. Parannus on tehtävä, toisin sanoen sinun on tuomittava syntisi, kannettava ne ristin juurelle (esimerkiksi ehtoollispöytään) ja pyydettävä voimaa päästä niistä vapaaksi. Vain sillä tavalla käy selväksi, ettet ole tavoittelemassa halpaa armoa, vaan kallista.

Evankeliumia me emme löydä ihmiskohtaloista, emme kansojen historiasta emmekä niistä pienistä sievistä kertomuksista, joita radiohartaudet usein meille tarjoilevat. Se on löydettävissä ainoastaan Raamatun lupauksista ja sakramenteista, joihin nuo lupaukset on kytketty. Synninpäästö on evankeliumia sekä sanoina että ehtoollisena, samoin kaste. Uuden testamentin evankeliumit kertovat meille, miten Jeesus otti vastaan syntisiä ja luusereita, ja sitä samaa hän tekee vielä tänäkin päivänä armonvälineidensä kautta.

Evankeliumia on julistettava ilman yhtään ainoaa ehtolausetta tai kehotusta. Sitä on julistettava jokaisessa puheessa, sitä on etsittävä jokaisesta tekstistä kuin peltoon kätkettyä aarretta. Julistajan on voitava sanoa Paavalin tavoin: "Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat" (Room. 1:18).

Usko nimittäin syntyy vain evankeliumin saarnasta ja sakramentteihin liitetyistä lupauksista, ei mistään muusta. Se ei synny laista, ei kehotuksista eikä eettisten periaatteiden esittelystä. Myös rakkaus Jeesukseen ja sitä kautta hänen vähimpiin veljiinsä syntyy vain evankeliumista. Kun näemme, miten paljon Jeesus meitä rakasti – ja sen me näemme hänen rististään – silloin meidän sydämeemme syntyy vastarakkaus Vapahtajaamme kohtaan. Paradoksaalista kyllä, vain evankeliumiin uskova ihminen tahtoo täyttää Jumalan käskyt ja totella hänen sanaansa, maksoi mitä maksoi. Rakkaus Jeesukseen onkin ainoa kestävä motiivi ja voimanlähde sille, joka tahtoo palvella Jumalaa ja lähimmäistään.


Edelliset