Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.


Joosefin kolme kutsumusta (29.4.2020)

Kuvittelepa 17-vuotiasta poikaa taivaltamassa autiomaan tietä kohti Egyptiä karavaanin kameliin sidottuna. Vielä hetki sitten hän oli rikkaan isän perillinen, nyt häntä oltiin kuljettamassa orjamarkkinoille. Ei varmasti tullut heti Joosefin mieleen, että Herra itse oli viemässä häntä hänen kolmen kutsumuksensa maahan.

Ensimmäinen kutsumus: orjuus. Potifarin kartanossa ulkomaalainen orjapoika sai varmaan ensi alkuun harjan käteensä: alahan siivota huusseja! Katsotaan nyt ensin, pystytkö sinä siihen. Jollekin pöydänkulmalle jätettiin muutama kolikko, ja illalla sitten laskettiin, olivatko ne kaikki tallessa. Kohta huomattiin orjan olevan sekä rehellinen että pystyvä nuori mies.

Joosef ei siis lyönyt hanskoja naulaan, vaan otti orjuutensa Herran kädestä ja teki työnsä niin hyvin kuin pystyi. Pian Potifar asettikin hänet taloutensa hoitajaksi ja uskoi hänen haltuunsa koko omaisuutensa. Näin nuori heprealaispoika ajoi muutamassa vuodessa vanhempien ja kokeneempien orjien ohi.

Toinen kutsumus: vankila. Mutta sitten Joosefille tapahtui toinen katastrofi: talon emäntä iski häneen silmänsä. Kun nuori orja kieltäytyi salaisesta seksisuhteesta, päätti rouva Potifar kostaa. Ja niin Joosef heitettiin ilman oikeudenkäyntiä faraon erityisvankilaan.

Miltä lie nuoresta miehestä tuntunut nukkua ensimmäistä yötä kalterien takana? Varmasti sydämestä nousi kipeä huuto Herran puoleen: etkö sinä lainkaan välitä siitä, miten minulle käy? Siitäkö minua rangaistaan, että tein oikein? Milloin pääsen täältä pois – vai pääsenkö milloinkaan?

Mutta kun Joosefille annettiin taas huussiluuta käteen, hän otti sen nöyrästi vastaan ja siivosi käymälät kunnolla. Ja kun hänen rehellisyyttään koeteltiin, läpäisi hän testin ja osoittautui luotettavaksi nuorukaiseksi. "Herra piti Joosefista huolta vankilassakin ja oli hänen kanssaan, niin että hän saavutti vankilan päällikön suosion. Päällikkö uskoi Joosefin valvontaan vankilan muut vangit." (1. Moos. 39:21-22).

Tällainen on Raamatun kutsumus-ajattelu. Kutsumus ei suinkaan tarkoita vapautta toteuttaa itseään. Se tarkoittaa, että ihminen koettaa tehdä parhaansa vihonviimeisissäkin olosuhteissa. Miten paljon energiaa meiltäkin saattaa kulua suljetun oven potkimiseen, sen sijaan että toimisimme Joosefin tavoin.

Joosef ei tiennyt, että vankeudesta tulisi hänen yliopistonsa. Siellä hän saisi koulutuksen suurempia tehtäviä varten. Erityisvankila oli täynnä sivistyneitä ihmisiä, joilla ei ollut mitään muuta kuin aikaa. Mielellään he varmaan opettivat nuorelle vankitoverilleen Egyptin hieroglyfejä, historiaa ja yhteiskuntaoppia. Vankilanjohtajan oikeana kätenä toimiessaan Joosef sai myös harjoitella administraatiota ja ihmisten käsittelytaitoa.

Kolmas kutsumus: suurvallan kakkosmies. Eräänä yönä Egyptin hallitsija näki oudon unen seitsemästä lihavasta ja laihasta lehmästä. Aamulla hoviin kutsuttiin kaikki maan unienselittäjät, mutta turhaan. Lopulta joku tiesi kertoa vankilassa viruvasta heprealaismiehestä, joka osasi tulkita unia. Niinpä tämä haettiin kiireesti faraon eteen.

Joosef pystyi todellakin selittämään faraon unen merkityksen. Ensin Egyptiin tulisi seitsemän viljavaa vuotta, mutta niitä seuraisi seitsemän kammottavaa katovuotta. Seuraavaksi vanki alkoi neuvoa hallitsijaansa, mihin toimenpiteisiin tämän pitäisi ryhtyä. Nähdessään Joosefin viisauden farao nimitti hänet siltä istumalta pääministerikseen.

Joosef ei ollut etsinyt valtakuntaa, vaan valtakunta oli etsinyt häntä. Uuden pääministerin vastuulla oli Egyptiä uhkaavan nälkäkatastrofin torjuminen. Nyt Joosef tajusi, miksi orjuus ja vankeus oli hänelle annettu: siksi, että Lähi-itä ja hänen sukunsa pelastuisivat nälkäkuolemasta.

Kutsumuksen motiivi: usko taivaalliseen isänmaahan. Ihmeellistä kyllä, Joosef ei sulautunut egyptiläisiin, vaikka palveli heitä monta vuosikymmentä. Hän ei hävennyt näyttää hoville uskoaan isiensä Jumalaan. Sillä perusteella Joosef on päässyt UT:n uskonsankarien luetteloon: "Uskon kautta muistutti Joosef loppunsa lähetessä Israelin lasten lähdöstä ja antoi määräyksen luistansa" (Hepr. 11:22).

Joosefhan olisi helposti voinut rakennuttaa itselleen komean kalliohaudan kuolleiden kaupunkiin, koota sen täyteen aarteita ja maalauttaa sankaritekonsa sen seinille. Sen sijaan hän määräsi luunsa vietäväksi vaatimattomassa arkussa luvatun maan multiin.

Tämä pyyntö osoittaa Joosefin uskoneen taivaalliseen isänmaahan. Hautapaikka Israelissa toimi ikään kuin ikuisen perintöosan panttina. Sikemin mullissa Joosef nyt odottaa ylösnousemuksen aamua ja pääsyä ikuiseen isänmaahansa.

(Ilmestynyt OPKO:n Arkki-lehdessä)


Edelliset