Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.


Jeesuksen viimeinen viikko Markuksen mukaan, osa 4/4 (15.4.2020)

Kuolema on voitettu! Pietarilla ei ollut mitään aikomusta mennä Jeesuksen haudalle sapattia seuraavana aamuna, mutta kahdella Marialla ja Salomella oli. He olivat käyneet ostamassa tuoksuvia voiteita ja yrttejä, kun sapatti oli päättynyt edellisenä iltana. Heidän mielestään Jeesuksen hautaus oli toimitettu hutaisemalla, ja siitä oli jäänyt uupumaan yhtä ja toista tärkeää.

Mariat ja Salome olivat katsoneet perjantai-iltana tarkkaan, missä Joosef Arimatialaisen hauta sijaitsi. Jo ennen auringonnousua sunnuntaiaamuna he lähtivät sinne tuoksuvat voiteet ja yrtit mukanaan. Naiset tiesivät vallan hyvin, etteivät he jaksaisi pyörittää valtavaa kiveä pois haudan suulta. Miksi he eivät olleet pyytäneet Galilean kalastajia mukaansa? Vai olivatko he ehkä pyytäneet, mutta nämä eivät tahtoneet tulla? Olisiko Pietarille ollut liian kova paikka nähdä omin silmin Rabbinsa runneltu ruumis? Liinavaatehan olisi pitänyt purkaa auki uutta voitelua varten.

Yllätyksekseen naiset havaitsivat, että joku oli ehtinyt työntää hautakiven syrjään. Vielä enemmän he yllättyivät – suorastaan kauhistuivat – nähdessään, ettei haudassa ollut mitään ruumista vaan tuntematon nuori mies valkoisissa vaatteissa. (Markus ei kutsu miestä enkeliksi, vaan nuorukaiseksi.)

Nuorukainen rauhoitteli kauhistuneita naisia sanomalla: "Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin. Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: 'Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.'" (16:5-7)

Pietari sai siis sen päivän aikana noiden kolmen naisen kautta ihan oman tervehdyksen Rabbiltaan. Sinä olet yhä minun opetuslapseni, tahtoi Herra hänelle viestittää. Simon ymmärsi, että Herra oli antanut hänelle hänen kieltämisensä anteeksi. Hän saisi nähdä Jeesuksen pian Galileassa. Pietarilla oli taas jotakin, mitä odottaa.

Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät. (Mark. 16:8.) Tähän päättyvät Markuksen evankeliumin vanhimmat käsikirjoitukset. Kirjan alkuperäinen loppu on kadonnut. 100-luvulla siihen on lisätty uusi lopetus, jonka ainekset on saatu muista evankeliumeista.

Ymmärrämme, ettei Pietari ollut voinut katkaista kertomustaan naisten pelkoon ja pakoon. Taatusti hän oli kertonut Markukselle, miten Herra ilmestyi hänelle kahdestaan pääsiäispäivänä ja koko opetuslapsijoukolleen saman päivän iltana. Ei Pietari voinut mitenkään olla kuvaamatta heidän tapaamistaan Galileassa ja Jeesuksen taivaaseen astumista. Hänhän oli itse paikalla kaikkien näiden tapahtumien aikana.

Miksi kertomus loppuu kesken, sitä emme tiedä. Keskeytettiinkö Markus, kuoliko hän kesken kaiken Neron vainoissa, aikoiko hän kirjoittaa jatkoa evankeliumikirjaansa, vai tuhoutuiko käsikirjoituksen loppu vahingossa? Nämä ovat pelkkiä arvailuja.

Mutta kaikkien näiden tapausten kautta Simon Pietari oppi, mitä on Jumalan armo Kristuksessa. Hänestä tuli kristillisen kirkon johtaja seuraavaksi 35 vuodeksi – paimen, joka osasi sääliä eksyneitä lampaita. Jeesuksen armo ja rakkaus tulivat Pietarille yhä tärkeämmiksi. Näin hän kirjoitti vanhana miehenä, ennen marttyyrikuolemaansa: Itse, omassa ruumiissaan, Jeesus kantoi meidän syntimme ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. "Hänen haavansa ovat teidät parantaneet." (1. Piet. 2:24.) Niin ne ovat parantaneet meidätkin, hyvä lukijani!


Edelliset