Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.


Jeesuksen viimeinen viikko Markuksen mukaan, osa 3/4 (8.4.2020)

Pietari oli alhaalla pihassa. Muuan ylipapin palvelustytöistä tuli sinne, ja nähdessään Pietarin lämmittelemässä hän katsoi tätä ja sanoi: "Sinäkin olit tuon nasaretilaisen kanssa, tuon Jeesuksen." Mutta Pietari kielsi sen. "En ollenkaan ymmärrä mistä puhut", hän sanoi ja siirtyi ulos etupihalle. Tyttö näki hänet uudelleen ja sanoi siellä oleville: "Tämä mies on samaa joukkoa." Taas Pietari kielsi. Mutta hetken kuluttua muutkin siellä olevat sanoivat hänelle: "Sinä olet varmasti samaa joukkoa, olethan sinäkin galilealainen." Pietari alkoi sadatella ja vannoi: "Minä en tunne sitä miestä, josta te puhutte." Samassa kukko lauloi, toisen kerran. Pietari muisti, mitä Jeesus oli hänelle sanonut: "Ennen kuin kukko kahdesti laulaa, sinä kolmesti kiellät minut." Hän puhkesi itkuun. (14:66-72).

Pietaria ei kidutettu, kun hän kielsi Herransa. Häntä ei ollut edes pidätetty. Jonkun palvelijan ja portinvartijatytön edessä hän vain yksinkertaisesti kiisti tuntevansa Jeesusta. Kolmannella kerralla asiaa tivattaessa Pietari suorastaan kiroili ja vannoi, ettei tunne sitä miestä. Ei puhettakaan, että hän olisi uskaltanut tunnustaa julkisesti olevansa Jeesuksen opetuslapsi ja puolustaa tätä vääriä syytöksiä vastaan.

Pietarin kieltäessä kolmatta kertaa kiekui kukko. Se oli kiekaissut jo kerran aikaisemmin tuona yönä, mutta Simon ei ollut silloin kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Nyt hän hätkähti, niin, kivettyi suorastaan. Mies ei ollut tajunnut olevansa kieltämässä Herraansa, hänen opetuksiaan, rakkauttaan, jumaluuttaan – sanalla sanoen koko vakaumustaan. Sitten olikin jo liian myöhäistä; sanat olivat lipsahtaneet hänen suustaan ulos eikä niitä saatu enää sanomattomiksi!

Kuin salaman leimahtaessa Pietari tajusi tilanteensa. Rabbia oltiin tuomitsemassa, mahdollisesti jopa kuolemaan, eikä hänen vierellään seissyt yhtään ainutta ihmistä häntä puolustamassa. Pietarin olisi pitänyt olla talon sisäpuolella ja huutaa kaikille noille väärille tuomareille, ettei hänen rabbinsa ollut koskaan tehnyt mitään pahaa. Hän, jos kuka, sen tiesi, olihan hän seurannut Opettajaansa yötä päivää kolme vuotta.

Ja sen sijaan hän olikin kieltänyt Mestarinsa. Kieltänyt rakkauden, jota oli saanut osakseen kolmen vuoden ajan. Kieltänyt kaiken, mikä hänelle oli pyhää. Yhtäkkiä Simonin mieleen muistuivat Opettajan sanat: "Ennen kuin kukko kahdesti laulaa, sinä kolmesti kiellät minut." Jeesus oli siis tiennyt koko ajan, miten hänelle, Pietari-paralle, kävisi.

Sillä hetkellä tapahtui karaistuneen kalastajan sydämessä täydellinen romahdus. Hän purskahti itkemään suureen ääneen. Pietarin tenttaajat hämmentyivät; eivät he olleet koskaan ennen nähneet karaistuneen galilealaisen kalastajan itkevän tuolla tavalla. Nyyhkyttäen poistui Pietari ylipapin pihalta, eikä siitä itkusta tahtonut tulla loppua sinä yönä eikä seuraavanakaan. Tällä tavalla tehtiin epävakaisesta sangviinikosta kirkon johtajaa ja veljien vahvistajaa.

Perjantai ja lauantai. Hätäjäljin löysi Pietari tien takaisin kortteeriinsa. Hänen nimensä mainitaan seuraavan kerran vasta pääsiäisaamun tapahtumien yhteydessä. Koko perjantaipäivän hän varmaan makasi jossain pimeässä loukossa itkemässä, ei syönyt eikä juonut mitään. Joitakin uutisia tihkui kaupungilta Pietarin korviin – että ne olivat todellakin tuominneet Herran valtionpetoksesta ja jumalanpilkasta kuolemaan.

Tunnelma oli jollakin tavalla aavemainen, sillä puolenpäivän aikaan tuli pimeää kuin yöllä, ja sitten järisi maa. Hetki hetkeltä Pietari kuvitteli mielessään Jeesuksen kärsimystietä. Siellä Rabbi nyt riippui ristinpuulla, ruoskittuna, alastomana, yksin, kaikkien hylkäämänä. Juuri sillä paikalla, missä hänen, vakaumuksensa kieltäjän, olisi pitänyt riippua. Nyt Pietarille nimittäin oli selvinnyt lopullisesti, millainen mies hän oikeastaan oli: auttamaton pelkuri. Oikea pelkurien pelkuri, joka ei olisi ansainnut miehen nimeä ollenkaan.

Simonin ajatukset kiersivät samaa kehää. Hän oli ollut aina opetuslapsijoukon johtaja ja nauttinut asemastaan. Olisihan hänen siis pitänyt näyttää muille esimerkkiä myös tässä tilanteessa. Mitä se olisikaan merkinnyt Rabbille, jos hänellä olisi ollut yksikin uskollinen ystävä rinnallaan hamaan katkeraan loppuun saakka. Sellainen ystävä, joka olisi ollut vaikka valmis kuolemaan yhdessä hänen kanssaan!

Ja sitten Pietarin mieleen nousivat taas Jeesuksen sanat: sinä kolmesti kiellät minut. Opettaja oli tuntenut hänet paremmin kuin hän itse tunsi itsensä. Siltikään Rabbi ei ollut karkottanut häntä luotaan edellisenä iltana. Pietarikin oli saanut hänen kädestään leivän ja viinin, joita Jeesus oli nimittänyt ruumiikseen ja verekseen. Oli kuin Opettaja olisi pitänyt häntä ystävänään loppuun asti, vaikka tiesi, mitä tapahtuisi. Ehkä hän rukoili langenneen opetuslapsensa puolesta parhaillaankin, ristillä riippuessaan...?

Mutta Pietarin sydäntä kalvoi vielä toinenkin pettymys: haaveet Messiaasta ja tämän valtakunnasta oli nyt pakko haudata. Jeesus ei ollutkaan se uusi Daavid, minä opetuslapset olivat häntä pitäneet. Mitään Israelin uutta suuruuden aikaa ei tulisikaan. Pietari joutuisi palaamaan häntä koipien välissä takaisin perheensä luo Kapernaumiin ja jatkamaan kalastajan hommia.

Illan suussa palasivat Galilean naiset kortteeriinsa: kaksi Mariaa ja Salome. Jos Pietarin kortteeri oli lähellä, saattoivat he ehkä käydä vilkaisemassa murtunutta opetuslasta. Yksikin halveksiva sana – "me olimme siellä, mutta missäs sinä olit?" – olisi voinut murtaa Pietarin lopullisesti. Naiset varmaan armahtivat itkevää miestä ja pitivät suunsa kiinni.

Tuli ehtoo ja alkoi suuri sapatinpäivä, jonka kaikki viettivät hiljaisuudessa kotonaan tai kortteerissaan.


Edelliset