Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.


Jeesuksen viimeinen viikko Markuksen mukaan, osa 2/4 (1.4.2020)

Viimeisen viikkonsa yöt Jeesus vietti opetuslastensa kanssa Betaniassa. Siellä tapahtui myös tuo episodi, jota Pietari ei voinut silloin ymmärtää. Kun Jeesus istui erään fariseuksen luona illallisilla, paikalle ilmestyi yllättäen myös muuan nainen, joka voiteli Jeesuksen pään kallisarvoisella nardus-voiteella. Voide maksoi miehen vuosipalkan verran, mikä tuntui hirveältä tuhlaukselta kaikkien muiden paitsi ei Jeesuksen mielestä. Tämä päinvastoin kiitti naista hänen teostaan ja lupasi, ettei sitä koskaan unohdettaisi. Jeesus myös tulkitsi naisen teon niin, että tämä oli voidellut hänen ruumiinsa hänen hautajaisiaan varten.

Hautajaisia? Pietari ei ollut uskoa korviaan. Uskoiko Jeesus siis kuolevansa ja vieläpä niin pian, ettei hänen ruumistaan ehdittäisi voidella? Hänenhän pitäisi päinvastoin nousta Daavidin valtaistuimelle!

Viimeinen ateria. Sitten tuli tuo kauhea ja samalla ihmeellinen ilta, jota Pietari ei voinut koskaan unohtaa. Oli nisan kuun 14. päivä, jolloin pääsiäislammas piti teurastettaman temppelialueella ja syötämän samana iltana perheen kesken. Mutta missä opetuslapset sen söisivät? Jeesus neuvoi heitä seuraamaan ruukkua kantavaa miestä (Israelissahan ruukkua kantoivat yleensä naiset) ja pyytämään tältä yläsalia lainaan.

Kun ilta koitti, toimi Jeesus pääsiäisaterian isäntänä. Jakaessaan leipää ja viiniä hän nimitti yllättäen niitä omaksi ruumiikseen ja verekseen. Hänen verensä olisi liiton veri – sen uuden liiton, josta Jeremia oli ennustanut. Taas vihjaus siihen suuntaan, että Rabbi kuolisi kohta.

Sitten Jeesus pudotti pommin ennustamalla, että yksi hänen kahdestatoista opetuslapsestaan myisi hänet hänen vihollisilleen. Pietarin oli vaikea uskoa sitä todeksi, sillä kaikki yksitoista miestä olivat hänen hyviä ystäviään. Mutta pahempaa seurasi: Jeesus väitti, että myös loput yksitoista jättäisivät hänet samana iltana. Tuo oli jo sen suuruusluokan loukkaus, ettei Pietari voinut sitä vaieten kuunnella. Hänkö muka loukkaantuisi Herraansa? Eikö hän ollut osoittanut uskollisuuttaan kyllin selvästi kuluneiden kolmen vuoden aikana? Oliko hän muka jättänyt kotinsa ja kontunsa ja seurannut Jeesusta vain kieltääkseen tämän kovan paikan tullen. Ei ikinä!

Silloin Pietari sanoi hänelle: "Vaikka kaikki muut luopuisivat sinusta, minä en." Jeesus vastasi: "Totisesti: tänään, tänä yönä, ennen kuin kukko kahdesti laulaa, sinä kolmesti kiellät minut." Mutta Pietari vakuutti entistä lujemmin: "Vaikka minun pitäisi kuolla kanssasi, minä en ikinä sinua kiellä." Samaa vakuuttivat kaikki muutkin. (Mark. 14:29-31.)

Hyvä kuulijani, Pietari on itse kertonut kaiken tämän Markukselle. Hän ei säästänyt itseään, vaan kuvasi rehellisesti, millaisen väärän itsevarmuuden vallassa hän tuolloin eli. Hänellä ei ollut aavistustakaan, miksi Jeesuksen muka pitäisi kuolla. Kova koulu oli tämän miehen käytävä, ennen kuin hänestä tuli nöyrä ja armoon turvautuva kirkon johtaja.

Pidätys Getsemanessa. Ilta oli jo myöhäinen, mutta vielä lähdettiin Getsemanen öljypuulehtoon vähän kaupungin muurin ulkopuolelle. Paikka oli kaikille opetuslapsille jo entuudestaan tuttu, sillä he olivat käyneet siellä monta kertaa Jeesuksen kanssa. Myös Juudaskin tiesi, että rabbi aikoi mennä vielä samana iltana tuohon öljypuulehtoon. Pietari oli piilottanut kaiken varalta viittansa alle miekan; eihän sitä koskaan tiennyt, mitä tapahtuisi.

Kahdeksan opetuslastaan Jeesus jätti portin läheisyyteen, mutta Simonin ja Sebedeuksen pojat hän pyysi mukaansa öljypuulehdon perille. Pietari huomasi, että rabbi oli tavallisuudesta poikkeavassa mielentilassa – jotenkin niin kovin rauhaton, melkeinpä tuskissaan. Ikään kuin pelkäisi jotakin. Sellaisena Pietari ei ollut häntä koskaan nähnyt. Silloin häntäkin alkoi pelottaa.

Jeesus alkoi nyt tuntea kauhua ja ahdistusta. Hän sanoi heille: "Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. Odottakaa tässä ja valvokaa." (Mark. 14:33-34). Näin Jeesus paljasti kolmelle opetuslapsilleen sydämensä tuskan ja esitti heille melkeinpä avuttoman pyynnön: olkaa minun tukenani tänä kauhun hetkenä. Pietari ei ollut kuullut rabbinsa puhuvan koskaan ennen tuolla tavalla. Yleensähän Jeesus ei puhunut juuri mitään omista tunteistaan eikä varsinkaan valittanut mistään asiasta. Ja jos hän aikoi rukoilla, meni hän mahdollisimman kauas muista ihmisistä. Mutta nyt tuntui siltä kuin Rabbi olisi tarvinnut ihmisiä lähelleen, koska hänellä oli niin paha olla.

Jeesus hävisi puiden varjoon kivenheiton päähän opetuslapsista, eikä Pietari voinut enää nähdä, mitä siellä tapahtui. Väsymys valtasi miehen mielen, ja uni pyrki silmiin ihan väkisellä. Yhtäkkiä Pietari heräsi Opettajansa ravisteluun ja kysymykseen: "Simon, nukutko? Etkö jaksanut yhtä hetkeä valvoa?" (Mark. 14:37). Tilanne oli lievästi sanottuna nolo; olihan Pietari juuri äsken päässyt vannomasta, että hän olisi valmis vaikka kuolemaan yhdessä Jeesuksen kanssa. Ja sitten hän ei jaksanut pitää silmiään auki edes yhtä tuntia.

Sama tilanne toistui vielä kahdesti: Jeesus meni rukoilemaan ja tuli sitten herättämään oppilaitaan. Nämä eivät loppujen lopuksikaan pystyneet osoittamaan mitään inhimillistä sympatiaa häntä kohtaan. Kun Jeesus tuli nukkuvan kolmikon luo kolmannen kerran, hän sanoi: "Yhäkö te nukutte ja lepäätte? Kaikki on selvää. Hetki on tullut. Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin. Nouskaa, nyt me lähdemme! Minun kavaltajani on jo lähellä." (Mark. 14:41-42).

Pietari vaistosi Opettajan olevan taas rauhallinen oma itsensä, vaikka tämä puhuikin kauheita. Jeesus ei näyttänyt säikähtävän edes puiden välissä vilkkuvien soihtujen valoa ja aseiden kalinaa. Pietari sen sijaan koki elämänsä järkytyksen, sillä temppelikaartin etunenässä marssi paikalle Juudas, luotettu ystävä ja kollega. Pietari tiesi Opettajankin luottaneen juuri tuohon opetuslapseensa niin paljon, että oli nimittänyt hänet yhteisen rahakukkaron hoitajaksi. Ja nyt Juudas saapuikin puutarhaan vartijajoukon etunenässä ja suuteli Jeesusta – kuten verbimuodosta näkyy – todella lämpimästi. Se oli kavaltajan merkki pidättäjille: tässä on etsimänne mies.

Vaikka Simonia pelotti, hän tahtoi osoittaa rabbilleen uskollisuuttaan ja ikään kuin mitätöidä äskeisen nukahtamisensa. Siispä hän kiskaisi viittansa poimuista miekan ja lyödä hujautti sillä umpimähkään temppelikaartin suuntaan. Kuului kiljahdus – johonkuhun oli osunut.

Markus ei mainitse, kuka miekanheiluttelija oli, mutta Johannes paljastaa sen. Pietari oli hengissä vielä silloin, kun Markus kirjoitti evankeliumiaan Roomassa 60-luvun alussa. Ehkei kirjailija halunnut tällaisen väkivallanteon vuotavan roomalaisten korviin, jotka muutenkin suhtautuivat epäluuloisesti kirkon johtajaan. Johanneksen kirjoittaessa evankeliumiaan Pietari sen sijaan oli jo aika päiviä kuollut ja kuopattu.

Jeesus kääntyi miesjoukon puoleen ja sanoi: "Tehän olette lähteneet kuin rosvon kimppuun! Miekat ja seipäät käsissä te tulette minua vangitsemaan. Minä olen joka päivä teidän nähtenne opettanut temppelissä, ettekä te ole ottaneet minua kiinni. Mutta kirjoitusten oli käytävä toteen." (Mark. 14:48-49.)

Vasta tuolla hetkellä opetuslapsijoukolle selvisi, ettei Jeesus todellakaan aikonut puolustautua. Hän vain yksinkertaisesti jättäytyi pidättäjiensä käsiin ilman taistelua. Kun opetuslapset tämän tajusivat, he saivat jalat alleen ja pakenivat paikalta sekasorron vallassa.

Pietari ei kuitenkaan mennyt kauas, vaan kääntyi kohta kannoillaan ja läksi seuraamaan Jeesuksen pidättäjiä, tosin turvallisen välimatkan päästä. Hän tahtoi varmaankin osoittaa pysyvänsä uskollisena Herralleen ja olevansa rohkeampi kuin ne muut kymmenen, jotka olivat luikkineet pakoon. Sydämessään Pietarin oli kuitenkin myönnettävä itselleen, että häntä pelotti. Itse asiassa hän oli joutumaisillaan suorastaan lamaannuttavan pelon valtaan.

Markus kertoo seikan, mitä kukaan muu evankelista ei mainitse: Getsemanessa oli opetuslapsijoukon jatkona muuan nuorukainen, joka oli vähällä jäädä pidättäjien käsiin. Nämä ehtivät jo tarttua pojan viittaan, mutta tämä pakeni paikalta ilman rihman kiertämääkään. Moni ajattelee, että kysymyksessä oli Markus itse. Ehkä kirjailija tahtoi piirtää oman kuvansa evankeliumikirjaansa, kuten Rembrandt maalasi sen tauluihinsa.


Edelliset