Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.


Naisen alamaisuus, osa 3/3 (11.3.2020)

Seurakuntaperhe. Annettuaan kaikille seurakunnan jäsenille luvan profetoida Paavali yhtäkkiä ilmoittaa, ettei naisen ole "lupa puhua" seurakunnassa. Mitä hän tarkoittaa – eikö "profetoiminen" olekaan "puhumista"?

Sillä te saatatte kaikki profetoida, toinen toisenne jälkeen, että kaikki saisivat opetusta ja kaikki kehotusta. Ja profeettain henget ovat profeetoille alamaiset; sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala. Niin kuin kaikissa pyhien seurakunnissa, olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua (laleoo = puhua, julistaa), vaan olkoot alamaisia (hypotassoo = olla alamainen), niin kuin lakikin sanoo. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa (1. Kor. 14:31-35 RK38).

Tässä on kysymys alamaisuusperiaatteen soveltamisesta kristilliseen seurakuntaan. Missä kohden laki sitten käskee naista alamaisuuteen? Aivan ilmeisesti niissä sanoissa, jotka Herra Eevalle luki syntiinlankeemuksen jälkeen, ja joihin olemme edellä jo viitanneet: "Mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva" (1. Moos. 3:16). Ja tällä kertaa Paavali ei vetoakaan hyvään tapaan eikä anna lukijoilleen lupaa "päättää itse", miten he menettelevät. Ei, nyt on kysymys Herran käskystä, jonka tottelemisella tai tottelematta jättämisellä on kohtalokkaat seuraukset: "Tämä mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä" (1. Kor. 14:38).

Kirjeessään Timoteukselle apostoli jatkaa opetustaan naisen paikasta seurakunnassa. Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena (hypotagee = alistuvaisuus, kuuliaisuus); mutta minä en salli, että vaimo opettaa (didaskoo = opettaa), enkä että hän vallitsee (authenteoo = hallita, vallita) miestänsä (miehiä), vaan eläköön hiljaisuudessa. Sillä Adam luotiin ensin, sitten Eeva, eikä Adamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen, mutta hän on pelastuva lasten synnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa, pyhityksessä ynnä siveydessä" (1. Tim. 2:8-15 RK38).

Paavali muistuttaa Timoteusta luomisjärjestyksestä ja syntiinlankeemusjärjestyksestä. Mies luotiin ensiksi, mutta nainen lankesi ensiksi. Eeva oli helpommin petettävissä kuin miehensä. Sen tiesi käärme ja juuri siksi se lähestyikin Adamia hänen rakkaimpansa kautta, ei suoraan. Vielä tänä päivänäkin nainen on oppitaisteluissa helpompi saalis käärmeelle kuin mies. Tässä yksi syy siihen, miksi Paavali ei salli naisen opettavan ja hallitsevan miestään tai yleensä miehiä seurakunnassa. Syynä ovat siis sekä kefalee-periaate että alamaisuus-periaate, sekä luominen että lankeemus. Huomatkaa, että molemmissa UT:n kohdissa, joissa naiselta kielletään puhuminen ja opettaminen, kielto niputetaan yhteen alamaisuusperiaatteen kanssa.

Seurakunta on Jumalan perhe, ja siellä pätevät samat lait kuin ydinperheessäkin. Nainen ei saa kummassakaan olla pään asemassa eikä vallita miehiä, ts. hän ei saa toimia perheen päänä eikä seurakunnan paimenena. Tämä on Jumalan säätämys ja tahto. Jos sitä ryhdytään kumoamaan, ovat seuraukset vakavat sekä miehelle että naiselle, samoin perheelle ja seurakunnalle. (Huomatkaa, ettei tässä puhuta naisen asemasta yhteiskunnassa. Sitä Raamattu ei rajoita edellyttäen, että äidin kutsumus asetetaan etusijalle.)

Nainen voi profetoida yhtä hyvin pitämällä hartauspuheen kuin raamattutunninkin. Puhekiellossa on kysymys asemasta ja virasta, jonka suomalla auktoriteetilla puhutaan. Pään ja paimenen asemassa nainen ei saa opettaa, koska se tarkoittaisi alamaisuus-periaatteen kumoamista. Naisella pitää olla yläpuolellaan paimen, joka hänen julistustaan ohjaa ja arvostelee.

Mitä sitten tarkoittaa tuo outo lause: "Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva, jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa." (1. Tim. 2:15) Paavali ei puhu tässä biologisista lapsista, vaan jatkaa syntiinlankeemuskertomuksen selittämistä viitaten Jumalan sanoihin käärmeelle: "Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän" (1. Moos. 3:15, RK38). Äiteys on suurin tehtävä pelastushistoriassa. Nainen saa olla paitsi "kaiken elävän äiti" myös Jumalan synnyttäjä. Neitsyt Maria synnytti lapsen, joka polki rikki käärmeen pään. Siitä lapsesta Paavali tässä puhuu – hänen syntymänsä kautta nainen pelastuu.

Paavali jatkaa argumentointiaan seuraavassa luvussa. "Tämä sana on varma: joka pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, tahtoo jaloon työhön." (1. Tim. 3:1). Alun perin lukujakoa ei ollut, joten opetus naisen paikasta eteni ilman keskeytystä siihen kysymykseen, millainen henkilö seurakunnan paimenen pitäisi olla. Tästäkin jo huomaamme, että toisen luvun opetuskiellossa oli kysymys seurakunnan paimenuudesta eikä siitä, saako nainen avata suunsa seurakunnan kokouksissa.

Paimenen tehtävät ja yleinen pappeus. Johanneksen 10. luvusta käy ilmi, että seurakunnan paimen tekee samaa kuin lammaspaimenkin: ruokkii lampaita eli vastaa oikeasta opista. Taistelee sutta vastaan, jopa oman henkensä uhraten. Tämähän tarkoittaa sitä, että paimenen on pidettävä harhaopettajat poissa laumastaan. Hänen on uskallettava sanoa harhaopille "ei" yhtä kovalla äänellä kuin hän sanoo oikealle opille "kyllä" – vaikka se sitten maksaisi hänelle hänen virkansa tai jopa henkensäkin. Paimenelle kuuluu myös portinvartijan tehtävä, toisin sanoen siitä päättäminen, kuka pääsee kasteelle ja ehtoolliselle. Samoin lepää hänen harteillaan vastuu seurakunnan työntekijöiden opista ja elämästä.

Kun minä sanon jumalattomalle, että hänen on kuoltava, asetan sinut vastuuseen hänestä. Ellet sinä puhu hänelle, ellet varoita häntä hänen jumalattomuudestaan pelastaaksesi hänet, hän kuolee syntiensä tähden – ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut (Hes. 3:18). Jos paimenen vastuu tarkoittaa tätä, niin kysynpä vain, kuka meistä naisista haluaa sen kannettavakseen?

Edellä emme ole puhuneet pappeudesta siinä merkityksessä, missä tätä käsitettä käytetään Vanhassa testamentissa. Uhripapin virka kuuluu uudessa liitossa kaikille kristityille yleisen pappeuden perusteella, niin hyvin miehille kuin naisillekin. Pietari puhuu kirjeessään molemmista sukupuolista kutsuessaan kristittyjä kuninkaalliseksi papistoksi. "Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa" (1. Piet. 2:9).

Meidän naisten pitää siis yleisen pappeuden perusteella julistaa ympäristöllemme Jumalan suuria tekoja siinä missä miestenkin. Me saamme välittää sovituksen sanomaa ja uhrata rukousuhreja miesten rinnalla. Meidän on myös arvosteltava seurakunnan oppia ja korotettava äänemme silloin, kun se ei ole Raamatun mukaista. Paimeniamme saamme rohkaista käymään kirkkotaistelua pyhille kerta kaikkiaan annetun uskon puolesta.

Jeesus ei tehnyt naisista apostoleja. Paavali ei tehnyt heistä seurakuntiensa paimenia/ vanhimpia/ kaitsijoita. Johtamisvirkaa heille ei annettu yhdessäkään Uuden testamentin seurakunnassa. Suomen kirkossa asia on nykyään toisin. Naispappeuden toteuduttua papin rooli on muuttunut. Lampaitaan etsivä, niitä elämän leivällä ruokkiva ja sutta vastaan taisteleva paimen on meidän kirkossamme sukupuuttoon kuoleva laji. Sijaan on tullut herttainen toimitusten pyörittäjä, joka kulkee seurakuntalaistensa rinnalla pyhässä ja arjessa ja varoo sanomasta heille poikkipuolista sanaa.

Kirkko naisistuu. Yli 70% teologian opiskelijoista on naisia ja määrä kasvaa koko ajan. Miehet etsivät muita töitä. Mutta oikean pappeuden hävitessä häviää myös oikea lauma. Kun "isiemme kirkkoa" vielä jollakin tavalla kunnioittavat suuret ikäluokat nukkuvat kerran nurmen alla, tulevat Suomen luterilaiset kirkot kumisemaan lopullisesti omaa tyhjyyttään. Ja yhä useampi Raamatun käsky kumotaan kirkolliskokouksen päätöksellä ja naisten äänillä.

Alamaisuus-periaatteen hylkääminen on tuonut kirkkoomme perustavaa laatua olevan muutoksen, jollaista kirkkohistoriamme ei vielä koskaan ole tuntenut.


Edelliset