Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.


Naisen alamaisuus, osa 1/3 (26.2.2020)

(Ilmestynyt aikaisemmin teologisessa julkaisussa)

Mies oli jo paratiisissa vaimonsa pää. Aloitamme miettimällä sitä, mitä seuraava Paavalin väite voisi tarkoittaa: Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala (1. Kor. 11:3).

Tässä kuvataan järjestystä, jonka Jumala on säätänyt paitsi perheen ja seurakunnan, myös kolmiyhteyden sisälle. Sitä kutsutaan joskus kefalee-struktuuriksi (kefalee = pää) ja se on kuulunut luomisesta saakka Raamatun ihmiskuvaan (kuten se on kuulunut iankaikkisesti Jumala-kuvaankin). Ihmisen – miehen ja naisen – oli määrä olla Jumalan kuvana samanlaisia ja samalla erilaisia, aivan kuten kolmiyhteisen Jumalan persoonat sitä ovat. Heidän tehtävänsä ovat erilaisia, mutta he eivät ole eriarvoisia – onhan mahdotonta ajatella, että Jeesuksen ja hänen Isänsä välillä olisi jokin arvoero.

Luomiskertomuksen mukaan mies luotiin ennen naista, ja hän sai jo siinä vaiheessa Jumalalta luomakunnan hallitsijan aseman (1. Moos. 1:26, hallita, hepreaksi raadaa = alistaa, hallita). Nainen luotiin miehelle "avuksi, joka on hänelle sopiva", ei päinvastoin (2:18). Mies antoi naiselleen nimen, ensin Miehettären, sitten Eevan, mikä merkitsee "kaiken elävän äitiä". Tämä kaikki osoittaa, että mies oli naisen pää paratiisissa – ja yhtä ongelmattomasti kuin Isä-Jumala on aina ollut Poikansa pää. Jos paratiisissa olisi pysytty, ei asiasta olisi koskaan tullut mitään ongelmaa Eevalle enempää kuin hänen tyttärilleenkään. Mies ja nainen olisivat kilpailleet keskenään vain siitä, kumpi rakastaa toista enemmän. Heistä olisi tullut yksi liha ilman mitään säröjä. Tähän harmoniseen yksikköön, perheeseen, olisivat Jumalan siunauksena saadut lapset saaneet syntyä (1. Moos. 2:24).

Vallitsemiskäskyä ei paratiisissa annettu kuitenkaan vain miehelle, vaan toisen kerran myös miehelle ja naiselle yhdessä; heidän piti "ottaa muu luomakunta valtaansa" ja "vallita" sitä (1:28, kaksi heprean verbiä: raadaa ja kaabash (= tehdä alamaiseksi, pitää orjanaan).

Mitä päänä oleminen sitten tarkoittaa? Siinä on kyse johtajuudesta, mutta erilaisesta johtajuudesta kuin mitä me sillä sanalla yleensä ymmärrämme. Pään on määrä kantaa suurempi osa yhteisestä kuormasta, niin vallasta kuin vastuustakin. Hän piti asettua vapaehtoisesti toisten palvelijaksi ja kaikkien orjaksi.

Niinhän Jeesus opetti: "Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta" (Mark. 10:43-45).

Tällainen johtajuus on yhtä kaukana parjatusta patriarkalismista kuin taivas on maasta.

Vallituksi tuleminen – syntiinlankeemuksen seuraus. Paratiisissa tapahtui kuitenkin katastrofi: nainen kuunteli käärmeen ääntä enemmän kuin Jumalan sanaa, rikkoi pyhän käskyn ja houkutteli miehensä lankeemukseen. Kaikki meni rikki yhdellä iskulla: Jumala-suhde, miehen ja naisen suhde, lasten ja vanhempien välit ja ihmisen suhde muuhun luomakuntaan. Ja niin Jumala sitten saneli Eevalle rangaistuksen, joka näkyy kahdessa asiassa: hänen suhteessaan lapsiinsa ja hänen suhteessaan mieheensä.

Ja vaimolle hän sanoi: "Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva" (1. Moos. 3:16 RK38).

Syntiinlankeemuksen seurauksena äidin osa ei ole enää ongelmaton, vaan tuottaa naiselle tuskaa. Samaten hänen suhteensa mieheen muuttuu ambivalentiksi. Yhtäältä nainen tuntee voimakasta vetoa miehen puoleen eikä voi elää ilman häntä. Toisaalta hän joutuu miehen(sä) vallitsemaksi. (Tässä esiintyy taas uusi heprean verbi: maashal (= hallita, vallita). Kefalee-struktuuri kuului siis Jumalan alkuperäiseen suunnitelmaan, mutta nyt Herra ilmaisee saman asian käyttäen sanaa "vallitseminen". Että tämä asia on sanottava ääneen tarkoittaa sitä, että miehen asemasta "päänä" tulee naiselle aika ajoin taakka, jota vastaan hän kapinoi.

Silloin kun puhuttiin luomakunnan vallitsemista, käytettiin hepreassa raadaa ja kaabash –verbejä, joilla on sivumerkitys "polkea jalkoihinsa, valloittaa, tehdä alamaiseksi". Naisen vallitsemisesta puhuessaan Raamattu käyttää kuitenkin maashal-verbiä, johon ei liity negatiivista sivumerkitystä. Miehen ei missään kohden Raamatussa käsketä alistaa vaimoaan polkemalla tämän oikeuksia – hänen käsketään päinvastoin rakastaa tätä yhtä epäitsekkäästi kuin Kristus rakasti seurakuntaa. Voisiko rakkauden ihannetta enää sen korkeammalle asettaakaan? Ja niin kauan kuin nainen saa kokea miehensä taholta uhrautuvaa rakkautta, hän kunnioittaa tätä ja iloitsee saadessaan olla tälle alamainen.

Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset (hypotassoo = olla alamainen) niinkuin Herralle; sillä mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja. Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset. Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä (Ef. 5:22-25 RK38).

Vuoden 1992 käännös: Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon. Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta.

Naisen alamaisuus Uudessa testamentissa perustuu näihin kahteen asiaan: Jumalan hyvään luomistekoon (kefalee-struktuuriin) ja syntiinlankeemuksen seurauksiin (vallituksi tulemiseen). Historian kuluessa miehet ovat valitettavasti tulkinneet alamaisuus-periaatetta väärin ja alistaneet naisia, mutta viimeisen sadan vuoden aikana naiset ovat puolestaan alkaneet tehdä tekstistä vääriä tulkintoja. Sana "alamainen" luetaan (osittain historiallisista syistä) useimmiten väärin, ikään kuin se tarkoittaisi "sorrettua ja alistettua". Moderni nainen kokee alamaisuuden sorretuksi tulemisena ja tahtoo siitä irtautua.

Mitä tapahtuu, jos nainen kieltäytyy siitä osasta, jonka Jumala on hänelle sekä luomisessa että syntiinlankeemuksessa säätänyt? Jos nainen kieltäytyy olemasta alamainen, niin mies puolestaan kieltäytyy kantamasta vastuuta. Jos nainen ei halua olla nainen, ei mieskään halua olla mies – eikä lapsi saa olla lapsi. Onko mikään meitä edeltävä aikakausi nähnytkään niin paljon vastuuttomia miehiä kuin länsimaat viime vuosikymmeninä?

"Pään" oli määrä pitää huolta perheestään, puolustaa sitä vihollista vastaan, tehdä vaikeimmat ratkaisut ja kantaa niistä vastuu. Mutta miten moni mies pakeneekaan vastuutaan esimerkiksi "uuden rakkauden" helmoihin, päihteisiin, pornoon jne. Ja niin jää liian moni nainen kantamaan liian raskasta taakkaa liian yksin – ja liian moni lapsi jää vaille turvallista vanhemmuutta.

(jatkuu)


Edelliset