Viikon juttu
Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.
Taivas maan päällä? (18.1.2020)
Kysyin kerran muutamalta murrosikäiseltä nuorelta, mitä heille tulee mieleen sanasta "taivas". Eräs avioerolapsi vastasi kuin pyssyn suusta: "Koti!" Pala nousi kurkkuuni, kun tajusin, mitä tuo kahden kodin välissä sukkuloiva poika tarkoitti: taivas on paikka, missä toivon mukaan ollaan kaikki taas yhdessä, ja mistä ei koskaan enää tarvitse lähteä pois.
Taivas on Jumalan taivas. Taivas on toivomme määrä, laulamme vanhassa hengellisessä laulussa, mutta itse asiassa taivaasta puhutaan Raamatussa siinä merkityksessä hämmästyttävän vähän. "Taivas on Jumalan taivas, mutta maan hän on antanut ihmisen lapsille", sanoo psalminkirjoittaja (115:16). Oikeastaan taivas onkin Raamatussa ennen kaikkea se paikka, missä Jumala asuu ja missä hänen valtaistuimensa sijaitsee.
Maan periminen – eikä taivaaseen pääsy – on Raamatun läpäisevä suuri teema. Ihminen luotiin maasta, materiasta. Maa (adama) ja ihminen (adam) kuuluvatkin erottamattomasti yhteen. Pilven reunalla istuminen ja harpun soittaminen ei varmasti tunnu kenestäkään ihmisestä houkuttelevalta tulevaisuudenkuvalta.
Raamatusta löytyy esimerkkejä uskovista, jotka temmattiin ylös taivaaseen, esimerkkinä mainittakoon Henok ja Elia. Ihminen ei kuitenkaan voi koskaan rakentaa sinne omaa portaikkoaan. Ei, Herran itsensä on astuttava alas taivaasta, ennen kuin taivaan ja maan kohtaaminen on mahdollista. Ensimmäisiä kertoja se tapahtui syntiensä seurauksia pakenevalle Jaakobille tämän nukkuessa kivi päänsä alla Betelissä. Siinä paikassa Jaakob kuuli Herran äänen ja näki "Jumalan huoneen ja taivaan portin". (1. Moos. 28:17.) Sama portti on syntiselle vieläkin avoinna siellä, missä oikea Jumalan huone sijaitsee.
Kaikki eivät silti pääse taivaaseen. Maailma on täynnä niitä Baabelin tornin rakentajia, joille Jumalan avaama ovi ei kelpaa. Nämä rakentajat tahtovat valloittaa taivaan rynnäköllä osoittaakseen, että se on tyhjä, ja ihminen itse on kaiken mitta. Sellaisia torneja on rakennettu maan päälle lukemattomia – ja rakennetaan parhaillaankin.
Ihmisen paikka – luvattu maa. Luotuaan tämän telluksen Herra istutti sen päälle ihanan puutarhan, jossa ensimmäiset ihmiset saivat kokea täydellisen onnen. Sinne heidän jälkeläisensä ovat sitten kaivanneetkin maailman sivu. Jokainen kulttuuri tuntee tavalla tai toisella vetoa paratiisin täydelliseen rakkauteen, sen luonnon ihanuuteen ja siellä toteutuvaan Jumalan ystävyyteen.
Vanhan liiton patriarkat harhailivat ympäriinsä etsien perintömaata ja kaupunkia, jotka Jumala oli heille luvannut. Ehkä heidän mielissään päilyi jotain paratiisin tapaista. Egyptin orjuudesta Jumalan kansa kaipasi takaisin Kanaanin maahan. Välillä luvattu maa menetettiinkin ja jouduttiin pakkosiirtoon, mutta sitten tuli uusi exodus: riemullinen paluu Baabelin virtain vieriltä omaan kotiin. Kanaanin maa ei kuitenkaan ollut se lopullinen onnela ja turvasatama, jota kansa kaipasi.
Hämmästyttävää kyllä, Jeesuskaan ei puhu taivaasta ihmisen lopullisena päämääränä. Hänen mukaansa hiljaiset perivät maan (Mt. 5:5). Sen sijaan Jeesus viittaa usein "taivasten valtakuntaan" ihmisen varsinaisena päämääränä. Kun hän, kuningas (basileus), tuli maan päälle, tuli hänen valtakuntansa (basileia) samalla kertaa ihmisten ulottuville. Oikeasti se on juuri se valtakunta, jota vanhan liiton hurskaatkin olivat etsineet.
Jeesus tuli taivaasta alas maan päälle avaamaan sen oven syntisille. "Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa." (Joh. 3:13.) Hän on taivaasta tullut leipä, Elämän puun hedelmä. Joka sitä leipää syö, hän elää iankaikkisesti.
Itse asiassa taivaan ja maan välinen ero häviääkin kokonaan Jeesuksessa: "(Jumala) oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä." (Ef. 1:10.) Jo nyt taivas on läsnä siellä, missä Jeesus itse on läsnä armonvälineissään. Seurakunnassa kasvaa Elämän puu, ja joka syö sen hedelmää, se elää iankaikkisesti.
Raamattu kertoo monista ihanista asioista, jotka odottavat Jumalan lapsia taivaassa. Siellä on meidän yhdyskuntamme, esikoisten juhlajoukko (myös poisnukkuneet rakkaamme). Siellä on talletettuna aarre, toivo ja perintö, joita kukaan ei voi meiltä viedä. Sinne Jeesus meni meidän edellämme valmistamaan meille sijaa, sitä kotia, josta avioerolapsi haaveili. Samaten taivaassa odottaa aivan erityinen palkka niitä Herran omia, jotka joutuivat täällä maan päällä kestämään pilkkaa ja vainoa. "Ketä muuta minulla olisi taivaassa? Ja kun sinä olet minun kanssani, en minä mistään maan päällä huoli", huokaisi kiusattu Asaf (Ps. 73:25). Jeesus itse on siis se varsinainen aarre, joka meitä taivaassa odottaa.
Profeetat ja apostolit ymmärsivät, että luvatun maan ja koko vanhan telluksemme on pakko tuhoutua ihmiskunnan syntien tähden. Kerran tämä maailma oli jo hävitetty veden kautta, ja toisen kerran Jumala tuhoaa sen tulen kautta. Silloin ihmiskunnalta katoaa sen oma olinpaikka. Jo Jesaja ennusti kuitenkin uudesta taivaasta, uudesta maasta ja uudesta Jerusalemista, jotka Herra luo vanhan maailman raunioille: "Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu; vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon. Sillä katso, iloksi luon minä Jerusalemin, riemuksi sen kansan." (65:17-18.) Oman aikansa kielikuvilla Jesaja kuvasi uutta luomakuntaa niin, että nuorin elää siellä satavuotiaaksi ja leijona käy laitumella lampaan kanssa (65:20,25). Oikeastihan uuteen Jerusalemiin päässeet eivät koskaan kuole.
Taivas tulee maan päälle. Pääsemmekö me uskovat siis kuitenkin kuoltuamme taivaaseen? Ei, vaan taivas tulee meidän luoksemme uuden maan päälle. Johannes kuvaa Ilmestyskirjassa, miten uusi Jerusalem lasketaan maan päälle kaikessa loistossaan: "Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niin kuin morsian, miehellensä kaunistettu." (Ilm. 21:1-2.) Juuri tämä on se "paikka", jota Pietari, muut apostolit ja koko alkukirkko odottivat (2. Piet. 3:13).
Temppeliä ja sakramentteja ei uudessa Jerusalemissa enää tarvita, koska Herra itse on sen temppeli ja hän on siellä tavattavissa kasvoista kasvoihin, kuten muinoin Edenin puutarhassa. Jumalan ja Karitsan valtaistuin laskeutuu sekin taivaasta uuteen Jerusalemiin, ja elämän puita siellä kasvaa kokonainen rivi. Teurastetun Karitsan uhri ei unohdu koskaan perille päässeiden mielestä, vaan he kiittävät häntä siitä iankaikkisesta iankaikkiseen. Vasta silloin mekin osaamme antaa Jeesuksen haavoille niiden oikean arvon.
Uusi Jerusalem uuden maan päällä on yhtä kuin uusi paratiisi. Oikeastaan se on vielä parempi paikka kuin alkuperäinen Eden, koska me rakastamme siellä Herraamme Jeesusta koetellulla rakkaudella. Käärmettä ei päästetä enää koettelemaan ihmisiä, koska he ovat jo koetuksensa kestäneet. Mitään Hyvän- ja pahantiedon puutakaan ei siis enää tarvita.
Täällä me itkemme sitä, miten vähäistä rakkautemme on sekä Jeesusta että toisia ihmisiä kohtaan, mutta siellä ei mikään synti tai väärinkäsitys sitä enää himmennä. Siellä sinäkin olet tunteva täydellisesti sekä rakkaasi että Jeesuksen, kuten hekin tuntevat sinut täydellisesti (1. Kor. 13:12). Tästä saat iloita jo nyt vaikeiden ihmissuhteiden keskellä ja myös sytyttäessäsi kynttilää rakkaittesi haudoille.
Elämä uudessa maassa ei suinkaan ole pilven reunalla istumista ja harpun soittamista. Ensimmäisille ihmisille annettu tehtävä eli "hallitseminen" jatkuu myös uuden maan päällä. (1. Moos. 1:28; Ilm. 22:6.). Silloin osaamme lopultakin hallita luomakuntaa sen todelliseksi parhaaksi. Luonto puhkeaa ennenkuulumattomaan kukoistukseen. Kaikki se, minkä ihmiskunta täällä ahneuksissaan saastutti ja pilasi, puhkeaa satakertaiseen kukoistukseen. Mielekästä työtä riittää meille iankaikkisesta iankaikkiseen.
Ristin ryöväri ja paratiisi. Jeesus käytti sanaa "paratiisi" vain yhden ainoan kerran: silloin, kun hän avasi sen oven vieressään riippuvalle ryövärille. Elämänsä tuhonneen miehen paratiisi alkoi oikeastaan jo ristillä, koska hän ei riippunut siinä enää yksin. Hänen vierellään riippui Ystävä ja Vapahtaja, joka ymmärsi hänen tuskansa, tiesi hänen syntinsä ja oli jopa ottanut ne omalle kontolleen. Ryöväri sai kokea todellisen rakkauden ja elämänsä täyttymyksen sen viime metreillä. Sitä paitsi hänellä oli jotakin ihanaa, jota odottaa tuskiensa keskellä: pian, aivan pian, hän saisi käyskennellä Paratiisin puutarhassa äsken löytämänsä Ystävän kanssa.
Samalla tavalla Jeesus seisoo nyt sinunkin vierelläsi ja vakuuttaa sinulle, että kaikki murheesi loppuvat aivan pian. Itku loppuu, loppuu yö, loppuu ero ja ikävä. "Sillä Karitsa, jonka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä kaikki kyynelet heidän silmistänsä." (Ilm. 7:17.)
(Tämä juttu on ilmestynyt aikaisemmin Pyhäkön lamppu -lehdessä.)
Edelliset
- Miksi tarvitaan päivittäistä hartauskirjaa? (11.1.2020)
- Seimi merkkinä (4.1.2020)
- Paimenet (28.12.2019)
- Joosef (21.12.2019)
- Evankeliumi Jeesuksen sukuluettelossa 2/2 (14.12.2019)
- Evankeliumi Jeesuksen sukuluettelossa 1/2 (7.12.2019)
- Otteita päiväkirjasta 4: Kulttuurishokki joulun aikaan (20.11.2019)
- Lisää...