Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.



Mihin lähettäjiä tarvitaan lähetystyössä (12.4.2019)

Tämä on tosijuttu, jonka olen kuullut omin korvin molemmilta osapuolilta. Eräs suomalainen sairaanhoitaja joutui kerran Etiopiassa vastuuseen pienestä puskaklinikasta. Kauhukseen hän huomasi, että rotat olivat ehtineet vallata tyhjillään olleen asunnon. Ne mellastivat siellä joka yö ja jopa juosta vilistivät sängyssä makaavan lähettiparan ylitse. Hyvä lukijani: kuinka kauan sinä olisit suostunut tekemään työtä tuollaisissa olosuhteissa, lähetyskutsu tai ei lähetyskutsua?

Asia kantautui huonoista kommunikaatioyhteyksistä huolimatta jollakin tavalla lähetyksen "rukoilijamummojen" korviin. Ja sinä samaisena iltana, jolloin nuo "mummot" kokoontuivat rukoilemaan ahdinkoon joutuneen lähetin puolesta, hävisivät rotat tämän asunnosta — eikä niistä enää sen jälkeen nähty hännänpäätäkään. Totta joka sana!

Tuolla sairaanhoitajalla oli selustatukenaan lähettäjiä, jotka uskoivat Jumalan kuulevan rukoukset. Anokaa, niin teille annetaan... Sillä jokainen anova saa. (Luuk. 12:9-10.)

Ensimmäiset lähettäjät. Ensimmäinen lähettäjä oli Jumala ja ensimmäinen lähetti oli hänen Poikansa. Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus sanoi oppilailleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." (Joh. 10:21.)

Mikä oli sitten se seurakunta, joka sai kunnian lähettää ensimmäiset lähetyssaarnaajat maailmalle? Ei Jerusalem, vaan Antiokia, roomalaisen Syyria-provinssin kukoistava pääkaupunki, jonne oli syntynyt ensimmäinen pakanaseurakunta. Apostolien teot kertovat: Antiokian seurakunnassa oli profeettoja ja opettajia: Barnabas ja Simeon... Lukios, Menahem... sekä Saul. Kerran, kun he olivat palvelemassa Herraa ja paastoamassa, Pyhä Henki sanoi: "Erottakaa Barnabas ja Saul minun työhöni, siihen tehtävään, johon minä olen heidät kutsunut." Niin he paastosivat ja rukoilivat, ja sitten he panivat kätensä näiden kahden päälle ja lähettivät heidät matkaan. (Apt. 13:1-3.)

Oli menossa vuosi 46 tai 47. Jeesus oli antanut lähetyskäskynsä 16–17 vuotta aikaisemmin. Saul — toiselta nimeltään Paavali — oli saanut lähetyskutsun uskoon tullessaan neljätoista vuotta tätä ennen, ja oli nyt jo noin 40-vuotias. (Apt. 22:21.) Paavali ei siis ollut lähtenyt liikkeelle omin päin heti lähetyskutsun saatuaan. Ei, hän oli odottanut monta pitkää vuotta, että kristillinen kirkko hänet lähettäisi. Jumala ei nimittäin tahdo lähettää ketään yksin taisteluun, ilman rukoilevia tukijoukkoja.

Ja lopulta oli siis tullut se päivä, jolloin Pyhä Henki ilmoitti Antiokian seurakunnalle, että sen pitäisi siunata kaksi parhainta opettajaansa lähetystyöhön. Seurakunta olisi varmaan mielellään pitänyt heidät luonaan. Ehkä siitä jopa tuntui, ettei se selviä ilman heitä. Samoissa tunnelmissa on ollut moni muukin seurakunta näiden kahdentuhannen vuoden aikana.

Lähetyskäsky oli kuitenkin Jeesuksen viimeinen tahto ja testamentti. Ei ole kysymys jostain hanttihommasta, johon lähetetään silloin tällöin joku sellainen mies tai nainen, jota ei omassa seurakunnassa tarvita. Ei, kysymys on kristikunnan tärkeimmästä tehtävästä. Sillä eikö kaikilla maailman ihmisillä ole oikeus kuulla pelastuksen tiestä ja siitä ainoasta nimestä, jonka kautta he voivat päästä taivaaseen? (Apt. 4:12.)

Vuoden päästä Paavali ja Barnabas palasivat Antiokiaan ensimmäiseltä lähetysmatkaltaan. Ilo oli suuri, kun esirukoilijat saivat kuulla rukoustensa tulleen kuulluiksi. Kaksikko kiersi muissakin seurakunnissa kertomassa matkastaan: Kaikki kuuntelivat Barnabasta ja Paavalia, kun nämä kertoivat, miten suuria tunnustekoja ja ihmeitä Jumala oli kansojen keskuudessa tehnyt heidän kättensä kautta. (Apt. 15:12.)

Rukous. Alussa ollut esimerkki riittänee osoittamaan, mihin esirukoilijoita tarvitaan lähetystyössä. Niin, mitä tapahtuu lähetysjärjestöillemme, kun niiden "rukoilevat mummot" siirtyvät vuoron perään pyhien lepoon? Nouseeko nuorison keskuudesta uusi polvi heitä korvaamaan?

Omasta puolestani voin todistaa, ettei työstäni Japanissa olisi tullut mitään, jolleivät ystävät olisi rukoilleet uskollisesti puolestani. Saatanan hyökkäykset ovat erityisen voimakkaita lähetyskentillä. Sielunvihollinen houkuttelee lähettiä monenlaisiin synteihin. Se kylvää riitaa ihmisten väliin ja heittelee kaikenlaisia kapuloita kansallisen kirkon rattaisiin. Onhan Saatanan tärkein päämäärä toki estää evankeliumia leviämästä uusille alueille.

Hyvä lukijani, osallistutko sinä lähetystyöhön rukoilemalla konkreettisesti jonkun lähetin puolesta? Jos et, niin lähetystyön muurissa on sinun kokoisesi aukko. Silloin joltakulta lähetiltä puuttuu yksi esirukoilija.

Rukousta pitää opettelemalla opetella. Se on työtä siinä missä muukin työ. Ei riitä, että rukoilet yleisesti: "Herra, siunaa kaikkia maailman lähetystyöntekijöitä." Ei, sinun pitää tilata jonkun lähetin ystäväkirjeet ja rukoilla niiden asioiden ja ihmisten puolesta, joista hän kirjeissään kertoo. Ihan varmasti saat kokea paljon iloa nähdessäsi, miten konkreettisesti Jumala vastaa konkreettisiin rukouksiin. Ja kuvittelepa sitä päivää, kun voit kerran Jeesuksen luona tutustua niihin ihmisiin, joiden puolesta täällä maan päällä rukoilit.

Taloudellinen tuki. Lähetystyö ei pyöri ilman rahaa. Siksi lähettäjän tehtävä on myös uhraajan tehtävä. 60- ja 70-luvuilla meille nuorille teroittamalla teroitettiin lähetystyön tukemisen tärkeyttä. Meidän ikäpolvemme onkin kustantanut kymmenien, ehkä satojenkin suomalaislähettien lähetysmatkat. Itse tilasin abiturienttivuotenani erään nuoren Japanin-lähettiperheen kirjeet. Samalla lupasin ryhtyä tukemaan tuota perhettä viidellä markalla kuussa. (Nykyrahassa silloinen viisimarkkanen vastaisi ehkä kymmentä euroa.) Koska minulla ei ollut yhtään rahaa, jouduin pyytämään Jumalalta tuota pientä rahasummaa joka kuukausi — ja jostain se aina ilmestyikin.

On helpointa opetella maksamaan kymmenyksiä silloin, kun rahaa on vähän. Uhraaminen ei kuitenkaan ole mikään vaihtokauppa Jumalan kanssa. Sen motiivin pitää olla tämä: Koska tiedän Jeesuksen antavan minulle joka päivä suuret syntini anteeksi, niin siksi toivon kaikkien muidenkin saavan kuulla tämän ilosanoman.

Lopuksi. Lähetystyö on joutunut kriisiin lännen kirkoissa. Liberaaliteologeista tuntuu kasvojen menetykseltä tukea työtä, jonka kautta koetetaan saada ihmiset vaihtamaan uskontoa ja tulemaan kastetuiksi kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Meidän on kuitenkin toimittava tämän Jeesuksen sanan mukaan: Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä. (Joh. 9:4.) Miten kauan yön tuloon on täällä Suomessa aikaa, sitä ei tiedä kukaan muu kuin Jumala.

(Ilmestynyt Arkki-lehdessä noin 15 vuotta sitten.)


Edelliset