Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.




Pikkusiskosta puvustajaksi (15.12.2018)

(Mailis kertoo Kaija-sisarestaan Elämä-lehden Samasta perheestä -jutussa.)

En muista aikaa, jolloin Kaijaa ei olisi ollut olemassa. Meillä on nimittäin ikäeroa vain vuosi ja kuukausi. Lapsena olimme ne erottamattomat "isot tytöt", Mailis ja Kaija – pienempiä tyttöjä syntyi perheeseemme meidän jälkeemme neljä ja veljiäkin kaksi.

Yksi lapsuusmuisto kertoo ehkä jotain olennaista suhteestamme. Kun minä olin kolmen ja Kaija kahden vanha, olimme leikkimässä kotimme Koivulan pihalla äidin mennessä perunakuopalle. Kun hän tuli sieltä ulos, ei tyttöjä näkynyt missään. Oli kuin maa olisi heidät nielaissut. Hirveä paniikkihan siitä syntyi.

Kohta tulla puuskutti tätimme puolen kilometrin päästä mummolasta kertomaan, että Mailis ja Kaija ovat yhtäkkiä ilmestyneet heidän pihalleen. Kun Mailikselta kovisteltiin, miksi hän lähti vastoin kieltoja pikkusiskonsa kanssa maantielle, tämä puolustautui: "Kun Kaija lähti tielle juoksemaan, niin enhän minä voinut häntä sinne yksin päästää!"

Niin, minä olen aina ollut se isosisko. Siitä etuoikeudesta ja taakasta vasta kuolema minut vapauttanee.

Minusta tuntuu kuin olisimme olleet Kaijan kanssa aina yhdessä siihen asti, kun minä läksin opiskelemaan. Leikimme lapsena yhdessä, liityimme luontokerhoon yhdessä, kävimme luontoretkillä yhdessä ja menimme seurakuntanuoriin samaan aikaan. Kesät teimme yhdessä töitä heinäpellolla, kasvimaalla ja kotona. Lauantaisin siivosimme yhdessä koko huushollin. Mutta pienempien lasten hoito taisi jäädä enemmän minun vastuulleni.

Minä olen ulospäin suuntautuvampi kuin Kaija. Olin nuorenakin enemmän äänessä. Kaija kulki minun perässäni, mutta teki kyllä heti kohta vaikutuksen omalla persoonallaankin. Kaijan ystävistä tuli minun ystäviäni ja päinvastoin.

Kaija meni nuorena naimisiin; minä puolestani läksin Japaniin. Noina ruuhkavuosina vieraannuimme hieman toisistamme. Voi olla, että olimme silloin jostain teologisistakin kysymyksistä eri mieltä. Jossain vaiheessa Kaijan aviomies tuli Iisalmeen papiksi ja myöhemmin kirkkoherraksi. Minä taas olin Iisalmen nimikkolähetti. Puhalsimme kaikki kolme yhteen hiileen. Kaija teki lähetyssihteerin kanssa erilaisia projekteja lähetyksen hyväksi.

Kyllä meidät varmaan jo ulkonäöltäkin sisariksi tunnistaa, mutta on meissä kyllä paljon erojakin. Kaija on hieno rouva, pukeutuu aina tyylikkäästi (usein itse tekemiinsä tai entraamiinsa vaatteisiin). Sisareni on siis tosi taitava käsistään, minulla raukalla taas on peukalo keskellä kämmentä. Kaija on aina korjannut ja entrannut minulle vaatteita, ja nykyään hän jopa puvustaa minut usein telkkariohjelmiani varten.

Lisäksi Kaija on näytellyt harrastajateatterissa suurella menestyksellä, samaten nukketeatterissa – ja tehnyt nuketkin itse. Hänellä on uusiolastenvaatefirma nimeltä Mummunmussu. Sitten tämä sisar on lukenut itsensä tohtoriksi, mihin minä en koskaan yltänyt. Ja hänellä on kolme tosi fiksua lasta ja neljä ihanaa lastenlasta.

Minä puolestani olen suvun täti, joka olen koettanut lähettää siskojen ja veljien lapsia kristillisille leireille ja pyörittänyt mummolassa serkkuleiriä kymmenet vuodet. Koen sen suurena kohteliaisuutena, että Kaijan tyttäret haluaisivat nyt lähteä vaeltamaan juuri minun kanssani Santiago de Compostellaan!

Harmi, ettei Kaija päässyt koskaan käymään Japanissa. Hän on kuitenkin miehensä kanssa ottanut avosylin vastaan kaikki japanilaiset vieraani ja tullut heidän ystävikseen. Toivasilla minun on nykyäänkin aina tosi kiva käydä. Keskustelemme vilkkaasti paitsi kirkon tilanteesta ja teologiasta myös lukemistamme kirjoista, tekemistämme matkoista jne. On tosi ihanaa tietää, että sisareni on vilpittömän kiinnostunut minun elämästäni ja mielipiteistäni.

Jos minä jostain olen Kaijaan hermostunut, niin siitä, että hänellä oli nuorempana kovin lyhyt pinna. Nyt se pinna on pidentynyt huomattavasti. Luulisin, että Kaijaa ovat joskus ärsyttäneet minun isosiskon elkeeni ja aikalailla jyrkät mielipiteeni. Mutta mitään suurta numeroa hän ei niistä tee.

Me sisarukset puhumme keskenämme ehtaa savon murretta. (Tosin olemme puoleksi karjalaisia, koska isä on kotoisin rajan takaa Suistamolta.) Olemme joskus suunnitelleet Kaijan kanssa savonkielistä keskusteluohjelmaa radioon – siitä tulisi varmasti suuri hitti. Kerran Kaijan piti kääntää tuhjaajapoikavertaus omalle murteelleen savolaista sielunmessua varten. Hän teki sen niin taitavasti, että minulta nousi tekstiä kuunnellessa pala kurkkuun. Tuntui kuin olisin vasta silloin kuullut Jumalan sanaa omalla kielelläni ensimmäistä kertaa elämässäni.

Jos Kaijaa pitäisi kuvailla kolmella sanalla, niin ne ehkä olisivat: taitava käsistään, rehellinen, aito.



Edelliset