Viikon juttu
Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.
Jeremia, osa 9/10: Toivon sanoma epätoivon keskellä (22.11.2018)
Oli menossa Juudan kuningaskunnan viimeinen vuosi. Babylonialaisten saartorengas kiristyi Jerusalemin ympärille, ja piiritysvallit muurien edessä kasvoivat korkeutta joka päivä. Puheet voitosta olivat vaienneet. Yön pimeydessä koetti kaupungista karata jokainen, jolla vielä oli voimia tunnelin kaivamiseen.
Miehet katselivat vaimoaan ja tyttäriään pala kurkussa, sillä he tiesivät, mitä valloitetussa kaupungissa naisille on tapahtunut maailman sivu. Valheprofeetoilla ei ollut yhtään lohdutuksen sanaa tuhoon tuomitulle kaupungille. Jerusalem oli vaipunut epätoivon kuiluun eikä suostunut uskomaan enää minkäänlaiseen tulevaisuuteen.
Jeremia oli repinyt ja hajottanut kansansa väärää uskonnollisuutta 40 pitkää vuotta. Miten usein hän olikaan varoittanut maanmiehiään tulevasta tuomiosta! Ja juuri toivottomimmalla hetkellä sai vanha profeetta nyt uuden, ihmeellisen sanoman. Yhtäkkiä hänen julistuksessaan alkoikin soida toivon sävel. Tuhon kynnyksellä oli lopultakin tullut aika ryhtyä rakentamaan ja istuttamaan jotakin aivan uutta.
Kun kaupungin valtaus oli enää muutaman viikon päässä, tuli Jeremialle tällainen Herran sana: "Tulee aika, jolloin minä käännän kansani Israelin ja Juudan kohtalon. Karkotetut minä tuon takaisin siihen maahan, jonka annoin heidän isilleen, ja he saavat sen jälleen omakseen. Tämän minä lupaan." (Jer. 30:2-3.) Niin kauan kun Juuda luotti muihin herroihin ja jumaliin, se ei kaivannut lohdutusta elävältä Jumalalta. Mutta kaukana ei ollut enää se päivä, jolloin kaikki muut tuet siltä romahtaisivat.
Neljä vuosikymmentä oli Jeremia joutunut ottamaan tulevan katastrofin huomioon elämäänsä suunnitellessaan. Joka kerran hankintoja tehdessään hän oli muistuttanut mieleensä, ettei voisi hankkimaansa tavaraa omanaan pitää. Kaikki oli lainaa, josta hänen pitäisi ennen pitkää luopua.
Kiinteistökauppa oli loppunut Juudasta jo ajat sitten. Mitä hyötyä siitä olisi? Pakkosiirtoon ei voitaisi ottaa mukaan mitään muuta kuin pussillinen välttämättömintä käyttötavaraa ja ehkä vähän hopeaa vaatteisiin piilotettuna.
Jeremia istui kotiarestissa päävartion pihassa. Eräänä aamuna hän sai harvinaisen vieraan: serkkunsa Hanamelin, joka yllättäen tarjosi hänelle kotikylässä sijaitsevaa peltoaan myytäväksi. Jeremia olisi voinut loukkaantua serkkunsa ehdotuksesta: miten tyhmänä häntä oikein pidettiin? Hän ei kuitenkaan pahoittanut mieltään, vaan teki kiltisti juuri niin kuin serkku pyysi; hän oli näet nähnyt unen, jossa Herra oli kehottanut häntä niin toimimaan.
Läsnä olivat serkkuni Hanamel ja todistajat, jotka olivat kirjoittaneet nimensä kauppakirjaan, sekä muut päävartiossa olevat Juudan miehet. Kaikkien heidän nähtensä minä annoin Barukille seuraavan tehtävän: Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: "Ota nämä kirjat, sekä tämä sinetöity kauppakirja että sen jäljennös, ja pane ne saviastiaan, jotta ne säilyisivät kauan. Sillä näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: 'Tulee aika, jolloin tässä maassa taas ostetaan taloja, peltoja ja viinitarhoja.'" (32:9-15).
Kauppa tehtiin mahdollisimman julkisesti ja virallisesti. Todennäköisesti Jeremian taskuun ei kaupanteon jälkeen jäänyt pennin pyörylää. Hänellä oli kuitenkin yhä tallella usko Herraan, joka ruokkii ja vaatettaa lapsensa kuin taivaan linnun ja kedon kukkasen.
Vielä kerran Herra luetteli profeetalleen ne syyt, jotka olivat herättäneet hänen vihansa ja joiden tähden hän ei voinut pelastaa Jerusalemia: hänen sanojaan ei ollut kuunneltu. Jerusalemin yksityiskoteja on käytetty epäjumalan temppeleinä. Jopa Herran huoneessakin oli palvottu inhottavia epäjumalankuvia. Ja pahinta kaikesta: Ben-Hinnomin laaksossa oli poltettu lapsia uhriksi Molokille ja Baalille. (Vertaa meidän aikamme abortit!) Mitä muuta Herra voisi enää tehdä tällaiselle kaupungille kuin polttaa sen?
Sitten Herra jatkoi vastaustaan yllättävällä tavalla. Rikottu liitto silmiensä edessä hän kuitenkin lupasi solmia kansansa kanssa uuden, ikuisen liiton. Tulevaisuus oli siis turvattu, katastrofista huolimatta: "Minä teen heidän kanssaan ikuisen liiton: minä en käänny heistä pois vaan osoitan heille hyvyyttä, ja he pelkäävät ja kunnioittavat minua eivätkä enää luovu minusta. Minä iloitsen tehdessäni heille hyvää. Minä istutan heidät pysyvästi tähän maahan, sen minä teen koko sydämestäni. Niin kuin minä olen tuonut tälle kansalle koko tämän suuren onnettomuuden, niin minä annan sille kaiken sen hyvän, minkä olen luvannut. Vielä tulee aika, jolloin tässä maassa ostetaan peltoja' (...) Minä käännän kansani kohtalon, sanoo Herra (32:40-44).
Jeremian pellon osto osoitti jerusalemilaisille, että elämä jatkuisi katastrofin jälkeenkin. Samaten voi kristittykin ostaa tontin tai istuttaa omenapuun vaikka maailmanloppua edeltävänä päivänä. Pellon ostaminen, perheen perustaminen, kirjan kirjoittaminen eivät ole ajan ja energian tuhlausta. Ei, tällaiset toivon aktit päinvastoin todistavat tekijänsä uskosta Jumalaan, joka antaa tässä maailmassa tehtyjen tekojen vaikuttaa jollakin salatulla tavalla myös tulevaan maailmaan. Uusi Jerusalem ja uusi luomakunta tulevat nousemaan vanhan tuhkasta samalla tavalla kuin korsi nousee kylvösiemenestä. Niillä on jokin yhteys keskenään.
Näin sai Jeremia siis olla ennustamassa uudesta liitosta, jonka Herra Jeesus solmisi kansansa kanssa viimeisenä iltanaan tämän maan päällä.
(Tämä viikon juttu on katkelma kirjastani Itkevä pronssimuuri.)
Edelliset
- Jeremia, osa 8/10: Poltettu kirjakäärö (15.11.2018)
- Jeremia, osa 7/10: Savenvalajan sanoma (8.11.2018)
- Jeremia, osa 6/10: Toran ja riidan mies (31.10.2018)
- Jeremia, osa 5/10: Jeremia itkee yksinäisyyttään (24.10.2018)
- Jeremia, osa 4/10: Ilonpilaaja temppelin portailla (17.10.2018)
- Jeremia, osa 3/10: Ensimmäinen salaliitto (10.10.2018)
- Jeremia, osa 2/10: Kutsu kansojen profeetaksi (3.10.2018)
- Lisää...