Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.



Jeremia, osa 8/10: Poltettu kirjakäärö (15.11.2018)

Kaksikymmentä kolme vuotta oli jo kulunut Jeremian kutsusta. Eräänä päivänä profeetta sai Herralta uuden tehtävän: hänen piti ryhtyä kirjoittamaan kirjaa. Oli jo korkea aika merkitä muistiin kaikki siihen mennessä Herralta saadut profetiat.

Näin Herra sanoi: "Ota kirjakäärö ja kirjoita siihen kaikki ne sanat, jotka minä olen puhunut sinulle Israelista, Juudasta ja kaikista muista kansoista Josian ajoista lähtien tähän päivään saakka. Ehkäpä Juudan heimo kääntyy pois pahalta tieltään kuultuaan, minkä onnettomuuden minä olen aikonut tuottaa tälle kansalle. Silloin minä annan jokaiselle anteeksi hänen syntinsä ja rikkomuksensa." (Jer. 36:2-3).

Jostain syystä Jeremia ei ryhtynyt kirjoittamaan kirjaansa itse, vaan pyysi sihteerikseen nuorta Barukia. Baruk oli ylhäisöperheen vesa (51:59). Hänen kaltaisensa sivistynyt nuorukainen olisi varmasti saanut töitä kenen hyvänsä ylhäisen miehen sihteerinä. Hänen täytyi olla melko epätavallinen poika, koskapa hän uskalsi ryhtyä yhteistyöhön maineensa menettäneen profeetan kanssa. Ja eipä aikaakaan, kun nuori mies jo ymmärsi tuhonneensa urakehityksensä ja joutuneensa hengenvaaraan ratkaisunsa tähden.

Jeremia oli nyt joka tapauksessa saanut avukseen sihteerin, joka uskoi hänen sanomiensa tulleen Herralta ja tahtoi auttaa häntä niiden levittämisessä laajojen piirien keskuuteen. Lopulta, lopulta, LOPULTA yksinäinen profeetta oli siis löytänyt itselleen ystävän ja opetuslapsen. Vihdoinkin oli joku, joka kuunteli silmät loistaen hänen puheitaan, ihaili hänen rohkeuttaan ja otti oppia hänen uskostaan. On helppo kuvitella, mitä tuollainen ystävyys merkitsi ihmiselle, joka oli vuosikymmenet joutunut kokemaan pelkkää kritiikkiä ja halveksuntaa yhteisönsä taholta.

Ja niin Jeremia siis ryhtyi sanelemaan Herralta saamiaan sanomia, ja Baruk kirjoitti hänen sanansa musteella pergamenttiin. Ehkä profeetalla oli jotain muistiinpanojakin käytettävissään yli 20 toimintavuotensa ajalta. Jollei ollut, niin Pyhä Henki kyllä muistutti hänen mieleensä Herran antamat sanomat. Teksti oli Jumalan pyhää sanaa, mutta myös Jeremian omaa sanaa; olihan se kulkenut hänen aivojensa, sydämensä ja suunsa läpi, ja kaiken lisäksi vielä höystetty hänen kyynelillään ja itkuvirsillään.

Yli kahden vuosikymmenen profetioiden muistiin merkitsemiseen kului aikaa runsas vuosi. Sanelija ei väsähtänyt kesken, ei myöskään puhtaaksikirjoittaja, koska molempien motivaatio oli korkealla. Miehet ymmärsivät, että oli äärimmäisen tärkeää saattaa Herran sanat kirjalliseen muotoon.

Pergamenttikääröä huippukommunikaation muotona ei tuohon aikaan lyönyt laudalta mikään. Ajatelkaa nyt: sanaa voitiin kuljettaa paikasta toiseen, ja se puhui, vaikka saarnaaja itse ei olisi ollut paikalla. Kirjoitettu teksti tavoitti monia ihmisiä, koska se voitiin lukea ääneen useampaan kertaan. Sanalla sanottuna pergamenttirulla oli tuohon aikaan sama asia kuin internet meidän päivinämme.

Kun kolmikymppinen kuningas Jojakim kuuli kirjakääröstä, hän vaati saada kuulla sen sisällön. Niinpä mies siis istui talvipalatsissa edessään suuri saviruukku täynnä lämpöä hohkavia hiiliä ja kuunteli Jeremian saarnat alusta loppuun asti. Koko hovi seisoi hänen ympärillään: prinsseistä aina pelokkaisiin ruhtinaisiin asti.

Yhtäkkiä kuningas otti veitsen käteensä ja alkoi leikata kylmän rauhallisesti pergamentista irti luetun palstan ja heitti sen hiilipannuun. Parin tunnin kuluttua oli lukeminen loppuun suoritettu, ja tuo arvokas kirjakäärö, Jumalan oma sana, oli muuttunut tuhkaläjäksi.

Jojakim-parka luuli voivansa poistaa Jumalan rangaistuksen sensuroimalla hänen sanaansa – ja miten moni muu on luullut samaa hänen jälkeensä. Niin kauan kuin sanoma olisi olemassa kirjallisessa muodossa, se saattaisi levitä laajoihin piireihin. Kirjakäärö voisi kiertää paikoissa, minne Jeremia itse ei päässyt. Jeremian uhkakuvat kylväisivät ympärilleen tappiomielialaa ja masentaisivat kansan uskoa tulevaisuuteen, mikä olisi erittäin epäsuotavaa ulkopoliittisen kriisin keskellä. (Babylonian sotajoukko oli näet piirittänyt Jerusalemia ensimmäistä kertaa tuona vuonna – aivan kuten Jeremia oli ennustanutkin.)

Jumalan sana pelastaa tai sitten se paaduttaa. Koskaan se ei palaa tyhjänä takaisin. Kumpaa työtä se on tehnyt meidän kansamme sydämessä viimeisen 50 vuoden ajan?

(Tämä viikon juttu on katkelma kirjastani Itkevä pronssimuuri.)


Edelliset