Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.



Jeremia, osa 4/10: Ilonpilaaja temppelin portailla (17.10.2018)

Oli menossa vuosi 608 eKr., jolloin Juuda eli harvinaislaatuisen tyyntä hetkeä myrskyisän ulkopolitiikkansa keskellä: Babylonia, nouseva suurvalta, oli juuri valloittanut Assyrian pääkaupungin, mutta ei ollut vielä onnistunut kukistamaan Egyptiä. Pienet valtiot saivat olla muutaman vuoden suurten naapuriensa valloituspyrkimyksiltä rauhassa.

Silloin Jeremialle tuli tämä Herran sana: "Mene Herran temppelin esipihalle. Kun Juudan kaupunkien asukkaat tulevat temppeliin rukoilemaan, puhu heille kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä jätä pois mitään! Kenties he kuuntelevat sinua ja kääntyvät pois pahoilta teiltään. Jos näin tapahtuu, minä muutan mieleni ja säästän heidät onnettomuudelta, jolla olen aikonut rangaista heitä heidän pahojen tekojensa tähden" (Jer. 26:1-3).

Temppelissä vietettiin juuri pääsiäisjuhlaa. Temppelirakennus oli vasta restauroitu (2. Aik. 35:20). Kaikki kynnelle kykenevät, pienet ja suuret, olivat saapuneet pitkien matkojen takaa pyhäpuvuissaan Jerusalemiin. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua.

Uskonnon kannatus oli korkealla kaikissa gallupeissa. Pappeja pidettiin arvossa. Kukaan ei osannut epäillä, että kansan spiritualiteetissa olisi mitään moitteen sijaa. Tosin monet Juudan kansan jäsenet palvovat baalejakin, mutta heidän mielestään se on vain yksi Herran palvelemisen muoto – kaunis, uskonnollinen tapa, jossa otettiin huomioon myös naapurikansojen perinteet.

Jeremiaa ei ollut pyydetty temppeliin puhetta pitämään, mutta yhtäkkiä ilmestyi sen portille tuo ilonpilaaja ja alkoi huutaa: "Kuulkaa Herran sana, kaikki te Juudan asukkaat, jotka käytte näistä porteista sisälle rukoilemaan Herraa! Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: 'Hylätkää väärät tienne ja tehkää hyvää! Silloin minä annan teidän asua tässä paikassa. Älkää luottako valheen puhujiin, jotka hokemalla hokevat: Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!'" (7:2-4).

Temppeli oli Juudan kansan ylpeys ja silmäterä, joka oli seisonut jo kolme vuosisataa Siionin vuorella. Lukemattomia uhreja oli vuosien saatossa sen alttarilla uhrattu. Ja nyt Jeremia hyökkäsi kiivaasti tätä pyhää paikkaa vastaan.

Hokemasta: 'Tämä on Herran temppeli!" oli tullut kansan uskon peruspilari ja pappien julistuksen tavallisin teema. Herra ei antaisi vihollisen koskaan tuhota omaa asumustaan. Parannuksesta ei tarvinnut välittää – riitti kun kävi temppelissä uhraamassa jokusen uhrin silloin tällöin. Tällaisen "temppeliteologian" avulla Juuda oli tuudittautunut uskomaan, ettei sillä ollut mitään hätää.

Mutta nytpä Jeremia huusikin pyhäkön portilta suureen ääneen, että juhlavieraiden teologia oli harhaoppia. Herran antamat armonvälineet (uhrit) eivät vaikuttaneet pelkästään suoritettuina toimituksina (ex opere operato). Ei, ne vaikuttavat vain silloin, kun niihin turvauduttiin katumuksessa ja uskossa.

On totta, että Herra oli varjellut Jerusalemin ja sen temppelin, kun Assyrian sotajoukko oli hyökännyt Juudaa vastaan sata vuotta aikaisemmin. Samaria oli tuhoutunut, mutta Jerusalem oli säästynyt kuin ihmeen kaupalla. Juudan ei kuitenkaan kannattanut luottaa ihmeen automaattiseen toistumiseen jokaisen vaaran uhatessa. Silloin, vuonna 701, oli kansa katunut syntejään ja tehnyt parannuksen kuningas Hiskian ja profeetta Jesajan johdolla. Siksi ja vain siksi temppeli ja kaupunki olivat pelastuneet sillä kertaa.

Jeremia jatkoi tulikivenkatkuista saarnaansa temppelin portailta: "Tällaisia ovat teidän tekonne: te varastatte, murhaatte, teette aviorikoksia, vannotte väärin, uhraatte Baalille ja juoksette muiden jumalien perässä, joita ette edes tunne! Sitten te tulette tähän pyhäkköön, joka on minun nimelleni omistettu, ja sanotte minun edessäni: 'Me olemme turvassa!' Kuitenkaan ette luovu kauhistuttavista teoistanne. Rosvojen luolanako te pidätte tätä temppeliä, joka on minulle omistettu? Siltä se minustakin näyttää, sanoo Herra." (7:9-11.)

Tuohon(kin) aikaan julistettiin temppelissä lain sijasta pelkkää "armon" sanaa. Sellainen armo, joka on sokea synnille, on kuitenkin antinomismia eli halpaa armoa. Jeesus nimittää sitä yksinkertaisesti laittomuudeksi (Matt. 7:23). Halvan armon saarnaaminen anna kuulijoille uskoa, ei hyvää omaatuntoa, ei voimaa synnin voittamiseen eikä iankaikkista elämää. Jos sanotaan, että kaikki pääsevät taivaaseen, niin käskyt on silloin kumottu, mutta samalla on kumottu myös Jeesuksen ristin merkitys.

Kukas se lainasikaan näitä Jeremian sanoja 650 vuotta myöhemmin? Kukas se nimittikään temppeliä rosvojen luolaksi, ja vieläpä heilutteli ruoskaa sanojensa vahvistukseksi? Niin, Jeesushan se oli! Hän piti aikansa pyhäkköä yhtä jumalattomana paikkana kuin Jeremia oli pitänyt omaansa. Mitähän hän meidän kirkostamme sanoisikaan?

Ja nyt Jeremia sitten ennusti, että temppeli tultaisiin hävittämään kuin ilmestysmaja Eelin aikaan. Ensimmäistä kertaa Juudan kansa nyt kuuli profeettansa suusta tämän kauhean uhkauksen. On naivia uskoa, että meidän "isiemme kirkko" säästyy hävitykseltä, jos sen papisto elää ja opettaa samalla tavalla kuin hengellinen sääty eli ja opetti Jeremian aikaan.

(Tämä viikon juttu on katkelma kirjastani Itkevä pronssimuuri – profeetta Jeremian elämänkerta.)


Edelliset