Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.




Mooseksen elämä, osa 9: Herra vie kansansa yhä raskaampaan orjuuteen (10.9.2018)

Mooses ja Aaron olivat pyytäneet kansalleen viikon lomaa, jotta se voisi mennä uhraamaan Jumalalleen uhreja autiomaahan. Farao päätti kuitenkin näyttää orjilleen, missä kaappi seisoi. Siltä istumalta hän määräsi, että heprealaisten pitäisi kerätä oljet tiilentekoa varten, kun he siihen asti olivat saaneet ne valmiina. Näin hän orjapiiskureitaan käski: "Älkää enää antako kansalle olkia tiilentekoon kuten tähän saakka. Menkööt itse keräämään oljet! Vaatikaa kuitenkin, että he tekevät saman tiilimäärän kuin tähänkin saakka, siitä yhtään tinkimättä. He ovat laiskoja, siksi he huutavat: 'Tahdomme mennä uhraamaan Jumalallemme.' Miehet on pantava kovaan työhön, niin että heillä riittää tekemistä eikä aikaa jää valheiden kuuntelemiseen." (2. Moos. 5:6-9)

Tiilien valmistus oli tuohon aikaan likaista ja raskasta hommaa. Hiekasta, Niilin savesta ja vedestä sotkettiin jaloilla sopivan paksuinen seos. Olkia lisättiin, koska niissä on happoa, joka teki tiilistä elastisempia ja esti niitä kutistumasta. Erään arvion mukaan yhteen kuutiometriin savea tarvittiin 22 kiloa olkia (parin ennenvanhaisen heinäpaalin verran).

Maahan oli tehty sopivan suuruisia muotteja, joihin seos kaadettiin. Kun tiilet olivat kuivuneet kuumassa auringonpaisteessa, ne otettiin pois kehikoistaan ja kannettiin rakennustyömaalle. Ahkera orja saattoi tehdä tällä tavalla satoja tiiliä päivässä.

Mutta nyt olkia ei siis enää tuotu tiilityömaalle. Orjien piti juoksennella ympäri peltoja niitä haalimassa. Aika ei tahtonut millään riittää. Ehkä vaimon ja lastenkin piti tulla hätiin, että päivän normi saataisiin täyteen. Miesten työpäivä venyi ylettömän pitkäksi, ja vastaavasti heidän lepoaikansa kutistui olemattomiin. Ja ruokapalkan saivat vain ne, jotka olivat täyttäneet normin.

Miehet palasivat kotiinsa vasta pimeän tultua ja usein tyhjin käsin. Lapset itkivät nälkäänsä, vaimo itki toivotonta tulevaisuuttaan. Heprealaiset ymmärsivät, että heille tulisi kuolema eteen, jollei faraon uutta määräystä saataisi pian puretuksi. 

Työnteettäjät eli voudit olivat egyptiläisiä, mutta heidän alaisinaan toimi heprealaisia päällysmiehiä. Nämä joutuivat nyt hirveään välikäteen. Heitä ruoskittiin, koska työnormeja ei saatu täytetyksi. Ja kun päällysmiehet koettivat hoputtaa maanmiehiään kiristämään työtahtia, nämä raivostuivat.

Silloin israelilaisten päällysmiehet menivät valittamaan faraolle ja sanoivat: "Miksi kohtelet näin meitä, palvelijoitasi? Olkia meille ei anneta, mutta silti meitä vaaditaan tekemään ne tiilet! Meitä lyödään, ja syy on kuitenkin teidän." (2. Moos. 5:15-16) Farao ei antanut periksi, vaan haukkui orjiaan laiskoiksi. Hän tahtoi aivan ilmeisesti kaivaa maata Mooseksen ja Aaronin auktoriteetin alta. Uhkaava "orjakapina" lopahtaisi alkuunsa, jos kansa vain saataisiin nousemaan uusia johtajiaan vastaan.  

Kun Herra alkaa vapahtaa kansaansa, hän viekin sen yhä raskaampaan orjuuteen. Näin tapahtui Egyptissä, näin on tapahtunut kaikkina Jumalan kansan kriisiaikoina ja näin tulee tapahtumaan ennen Jeesuksen paluuta. Meidän uskoamme koetellaan pahimman päälle, jotta tietäisimme, keneltä vapahdus tulee, kun se lopulta tulee. Näissä taisteluissa joutuu moni Herran kutsuma johtaja kokemaan, että hänen totellessaan Jumalan sanaa hänen laumansa kärsimys vain kasvaa.

Tällä katastrofilla oli kuitenkin yksi positiivinen vaikutus heprealaisiin. Ehkeivät he olisi suostuneet lähtemään Egyptistä, jollei heidän elämänsä siellä olisi muuttunut ihan sietämättömäksi. Niin, hyvä lukijani, kääntyisikö sinunkaan katseesi kohti luvattua maata, jollei maanpäällinen elämäsi olisi välistä niin kovin vaikeaa?



Edelliset