Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.



Mooseksen elämä, osa 6: Midianin maassa (9.8.2018)

Päivän polttavin helle alkoi jo hiipua, ja auringon punainen kiekko laskeutui nopeasti kohti taivaanrantaa, kun eräälle Midianin kaivolle ratsastaa karautti tuntematon mies. Aksentista, vaatetuksesta ja komeasta ratsusta päätellen hän oli egyptiläinen. Mies olisi halunnut vettä itselleen ja hevoselleen, mutta kaivon ympärillä oli jo tungosta. Paimenet olivat tulleet kuuman päivän päätteeksi juottamaan laumaansa, ennen kuin palaisivat kotiteltoilleen. Vesi piti kuitenkin hakea ruukulla kaivosta juottokaukaloihin, ja koska eläimiä oli paljon ja ne olivat janoisia, siihen meni aikaa. 

Kesken kaiken paikalle lennähti myös seitsenpäinen tyttökatras iloisenvärisissä hunnuissaan, lammaslauma kintereillään. Palmun alla istuva egyptiläinen ei voinut olla huomaamatta, miten röyhkeästi miespuoliset paimenet tyttöjä kohtelivat. Miehet ammensivat vettä siinä järjestyksessä, missä he olivat kaivolle tulleetkin, mutta tytöt pudotettiin monta kertaa kylmästi jonon hännille.

Vieras mies rypisti kulmiaan. Aikansa hän jaksoi katsella tyttöjen syrjimistä, mutta sitten hänen mittansa tuli täyteen. "Hei, nämä nuoret naiset olivat täällä ennen teitä!", muukalainen huudahti hypähtäen pystyyn. Tilanne olisi saattanut muodostua vaaralliseksi, koska hän oli yksin kaikkia vastaan, ja paimenilla oli kotikenttäetu. Egyptiläisellä oli kuitenkin olemuksessaan jonkinlaista vaikeasti määriteltävää auktoriteettia – ja lihaksiakin – niin että paimenet näkivät hyväksi antaa periksi. Olkoon, menkööt naiset seuraavaksi kaivolle, me odotamme.

Sitten tapahtui vielä kummempia. Sen sijaan, että olisi päästänyt tytöt ammentamaan vettä, otti vieras yhdeltä heistä ruukun ja laskeutui itse kaivon pohjalle. Ällistyksen lyöminä nuoret neidit vilkuilivat syrjäsilmin komeaa muukalaista. Onpa ihanaa, että joku pisti kerrankin nuo röyhkeät paimenet järjestykseen, he kuiskuttelivat toisilleen. Ihan tarpeeksi kauan me olemmekin joutuneet kestämään heidän syrjintäänsä. Kukahan tuo uljas ritari on, ja millä asialla hän liikkuu? Sen verran tyttöjä ujostutti, etteivät he eivät kehdanneet sanoa muukalaiselle muuta kuin lyhyen kiitoksen sanan.

Tyttöjen selvittyä kotiteltalleen epätavallisen aikaisin hämmästeli heidän isäpappansa suureen ääneen: "Miten te tänään ennätitte näin pian takaisin?" He vastasivat: "Muuan egyptiläinen mies puolusti meitä paimenia vastaan. Sitten hän vielä nosti meille vettä ja juotti lampaat ja vuohet!" Reuel sanoi tyttärilleen: "Missä hän nyt on? Miksi jätitte sen miehen sinne? Kutsukaa hänet aterialle!" (2. Moos. 2:18-20.)

 Joku tytöistä kiiruhti takaisin kaivolle toivoen löytävänsä sieltä vielä tuon miellyttävän egyptiläisen. Ja löysihän hän. Mies kutsuttiin hyvässä järjestyksessä isän teltalle, missä hänelle tarjottiin maukas ateria. Koska muukalaisella ei näyttänyt olevan mitään erityistä päämäärää eikä kiirettä minnekään, tarjosi Reuel hänelle leiristään teltan asuttavaksi.

Vähitellen, pala palalta, Reuel sai kuulla muukalaisen suusta hänen dramaattisen elämäntarinansa. Kuten myös sen, mikä hänet oli lennättänyt Egyptistä kaukaiseen Midianin maahan. "Nimeni on Mooses. Itse asiassa minä en ole mikään egyptiläinen, vaan heprealainen. Esi-isämme muuttivat Egyptiin noin 400 vuotta sitten..."

Ensimmäisen yhteisen aterian aikana Reuel pääsi selville, ettei hänen vieraallaan ollut paikkaa, missä asua, eikä työtä, millä elättää itsensä. Koska muukalainen oli osoittautunut oikeudenmukaiseksi kunnon mieheksi, pappi pyysi häntä jäämään luokseen. Ehkä järjestely oli tarkoitettu väliaikaiseksi, mutta joka tapauksessa Mooses huokasi helpotuksesta. Nyt hänellä oli paikka, mihin päänsä kallistaa. Valtava autiomaa erotti hänet Egyptin hovista. Midianilaisen papin luota ei kukaan osaisi häntä etsiä. 

Seurustelu toisen sukupuolen kanssa ei ollut ollut kovin yksinkertaista Egyptin seurapiireissä. Nyt Mooses sai tutustua kaikessa rauhassa seitsemään reippaaseen ja enemmän tai vähemmän kauniiseen paimentyttöön. Vanhin heistä, Sippora, kantoi ilmiselvästi vastuuta paitsi lampaista myös isästään ja pikkusiskoistaan. Ja kun Reuel tuli sitten tarjoamaan häntä vieraalleen vaimoksi, otti tämä tarjouksen ilolla vastaan.

Mooses ei ollut huolinut puolisokseen Egyptin ihania kleopatroja, mutta nyt hänelle kelpasi erämaapapin tytär, joka teki ruumiillista työtä – vieläpä paimenen työtä, joka oli kauhistus Egyptin seurapiireille. Voimme vain toivoa, että Sippora olisi kyennyt luomaan juuriltaan irti riipaistulle miehelle pesän luonaan. Lutherhan on sanonut, että vaimo on miehelle samaa kuin pesä linnuille. Jos Mooses ja Sippora löysivät todellisen sydänten yhteyden, oli heidän suhteensa kuin pieni pala paratiisia keskellä autiomaata.

Mooses oli nyt joka tapauksessa löytänyt itselleen uuden, vaatimattoman kodin Egyptin palatsien jälkeen: midianilaisen papin teltan. Hän oli myös saanut itselleen vaimon ja hyvän appiukon, melkeinpä kuin isän, mikä olikin hänelle uusi ja ihmeellinen kokemus. Tähän asti häntä olivat kasvattaneet enimmäkseen vain naiset.

Reuel puolestaan koki saaneensa kaivatun pojan seitsemän tyttärensä lisäksi. Häntä oli nyt siunattu sivistyneellä, komealla ja rehellisellä kotivävyllä. Tällä ei tosin ollut pennin pyörylää, millä maksaa morsiamen hinta, mutta olihan hänellä kaksi tervettä kättä ja jalkaa, millä tehdä työtä. Samalla tavalla oli heidän yhteinen esi-isänsä Jaakobkin morsiamensa ansainnut. Paremman vävyn Reuel tiesi saaneensa, kuin mitä oli osannut koskaan edes toivoa. Paremman kuin seitsemän poikaa.


Edelliset