Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.




Mooseksen elämä, osa 5: Pakoon! (2.8.2018)

Eräänä kauniina päivänä Mooses rohkaisi lopulta mielensä ja lähti katsomaan heprealaisten orjien työmaata. Heti tapahtui katastrofi: Mooses meni kerran käymään heimoveljiensä luona ja sai nähdä heidän raadantansa. Hän näki egyptiläisen miehen lyövän heprealaista miestä, hänen heimolaistaan. Silloin Mooses katsahti ympärilleen, ja nähtyään, ettei ketään ollut lähettyvillä, hän löi egyptiläisen hengiltä ja kätki ruumiin hiekkaan. (2. Moos. 2:11-12.)

Kuvitellaanpa tuota tilannetta vaihe vaiheelta. Laiha orja tekee työtä, minkä ehtii ja jaksaa. Kantaa niskabambussa kymmenien kilojen painoista tiilitaakkaa ja kaatuu sen alle. Egyptiläinen työnjohtaja syöksyy paikalle ja lyö orjaa ruoskalla saadakseen hänet pystyyn. Ruoska iskeytyy miesparan hartioihin, käsivarsiin ja jalkoihin yhä uudelleen ja uudelleen...

Suoraluontoinen Mooses ei kestä katsoa tuota näkyä. Hän vilkaisee ympärilleen, tarttuu keppiin tai kiveen, hyökkää voudin kimppuun ja lyö. Lyö kovaa. Tai ehkä hänellä on teräase mukanaan. Mooseksen motiivina on pyhä viha sortajaa kohtaan. Oikeudenmukainen ihminen raivostuu aina sortoa nähdessään, eikä siinä ole mitään väärää. Mutta että joku tappaa sortajan vihapäissään ilman oikeudenkäyntiä – siihen ei kenelläkään ole lupaa.  

Mooseksella ei varmaan ollut alun perin mitään aikomusta tappaa voutia. Kiivas luonto vain pääsi hänestä voitolle, ja niin hänestä tuli murhaaja. Jos Mooses oli ollut sodassa, oli hän surmannut ihmisiä ennenkin. Vihollisen tappaminen sodassa on kuitenkin täysin eri asia kuin hänen tappamisensa rauhan aikana. Edellinen ei ole rikos, jälkimmäinen on.

Orjapiiskuri makaa maassa keskellä verilammikkoa, joka imeytyy vähitellen Egyptin kuumaan hiekkaan. Hakattu heprealainen katsoo Moosesta kauhu silmissään: ei kai hänestä vain tehdä syyllistä tähän veritekoon? Mooseksella on sen verran mielenmalttia, että hän raahaa ruumiin pois näkyviltä, etsii lapion ja hautaa sen hiekkaan.

Vähitellen prinsessan ottopojalle valkenee, mitä hän on tehnyt, ja mitkä saattavat olla hänen tekonsa seuraukset. Sydän pamppaillen hän palaa hoviin. Nyt hänellä on muiden edessä jotain salattavaa ja pelättävää. Kadonnutta voutia etsitään jo kaikkialta, ja orjat ovat ylimpänä epäiltyjen listalla. Miten hartaasti Mooses toivookaan, että hakattu orja pitäisi suunsa kiinni, ettei juttu paljastuisi, eikä ainakaan kantautuisi faraon korviin.

Saatana hyökkää erityisesti sen ihmisen kimppuun, jolle Herralla on varattuna jokin suuri suunnitelma. Usein hän käyttää hyväkseen jotain tuon henkilön heikkoutta tai himoa. Mutta kun syntiin sitten on langettu, on ryhdyttävä peittämään jälkiä. Se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Kaikki salat huudetaan näet ennemmin tai myöhemmin katoilta (eli somesta) koko maailman kuultavaksi.

Niin kävi myös Moosekselle. Murhamies ei voinut pysyä poissa rikospaikalta, vaan meni sinne jo heti seuraavana päivänä. Oliko hänen tekonsa paljastunut? Oliko ruumis löydetty? Mooses oli varma siitä, että jos heprealaiset kuulisivat orjapiiskurin kuolemasta, he asettuisivat hänen puolelleen egyptiläisiä vastaan. Hän odotti maanmiestensä huutavan kuorossa: "Vapauta meidät, oi mahtava prinssi!" Mutta niinhän siinä sitten ei käynytkään.

Kun Mooses näki kahden heprealaisorjan tappelevan keskenään, hän rupesi neuvomaan heitä kuin olisi jo heidän johtajansa: "Miehet, tehän olette veljiä! Miksi te käytte toistenne kimppuun?" Mutta se mies, joka oli tappelun aloittanut, työnsi Mooseksen syrjään ja sanoi: "Kuka sinut on pannut meidän päälliköksemme ja tuomariksemme? Aiotko tappaa minutkin, niin kuin eilen tapoit sen egyptiläisen?" (Apt. 7:26-28.) Mooses hätkähti rajusti. Asia oli siis tullut julki! Hakattu orja oli pistänyt jutun kiertämään.

Huhu kantautui pian egyptiläistenkin korviin, ja ruumis löytyi hiekasta. Silloin farao raivostui toden teolla. Eikö tuo ulkopuolelta hoviin luikerrellut nousukas vain suunnitellutkin orjakapinaa? Siltä suunnitelmalta piti katkaista siivet heti alkuunsa. Ja niin Moosekselle julistettiin kuolemantuomio, ja pidätysmääräys lähetettiin välittömästi matkaan. Siitä hetkestä lähtien entinen Egyptin prinssi oli lain suojaa vailla.

Mooses ymmärsi henkensä riippuvan hiuskarvan varassa. Pakoon oli lähdettävä viivyttelemättä, mutta minne? Hoviin hän ei voinut enää palata, kasvatusäitiä hän ei voinut hyvästellä. Biologisten sukulaisten luota hänet löydettäisiin varmasti. Rahaakaan hän ei voinut hakea hovista; piti tyytyä siihen, mitä taskussa sattui olemaan. Mutta Mooseksella oli varmaan hyvä hevonen allaan. Sillä hän karautti täyttä vauhtia itää kohti ehtiäkseen rajan yli, ennen kuin etsintäkuulutus olisi tavoittanut rajavartijoiden korvat.

Luultavasti Mooses jo katui käytöstään. Mitä hän olikaan mennyt tekemään? Oli ollut ihan oikein puolustaa sorrettua orjaa, mutta mitä hän oli voittanut tappamalla työnjohtajan? Ei yhtään mitään. Kiivas luonto oli vain saanut hänestä yliotteen.

Itse asiassa kiivaus oli Mooseksen ongelma koko hänen ikänsä. Herran piti kasvattaa koleerista miestä vielä monta pitkää vuotta, ennen kuin tästä voi tulla hänen kansansa johtaja. Mikä se sellainen johtaja on, joka toimii hetken mielijohteesta ja on tunteittensa vietävänä?

Yhtäkkiä Egyptin mahtavasta prinssistä oli siis tullut keppikerjäläinen ja etsintäkuulutettu murhaaja. Hän oli tappanut pikaistuksissaan valtion virkamiehen ilman oikeudenkäyntiä. Hänen oma kansansakin oli hänet hylännyt. Minne hän nyt menisi? Mitä tekisi elämällään? Tulevaisuus ammotti tyhjyyttään Mooseksen edessä.

Ystäväni, oletko sinä koskaan kokenut, että kaikki suunnitelmasi ovat kariutuneet, kaikki ihmiset ovat sinut hylänneet, eikä sinulla ole mitään paikkaa, mihin paeta. Jos olet, voit ehkä aavistaa, miltä Mooseksesta tuolla hetkellä tuntui.



Edelliset