Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.




Mooseksen elämä, osa 3: Faraon hoviin (19.7.2018)

Faraon tytär adoptoi Mooses-vauvan omaksi pojakseen ja antoi hänet hänen äidilleen imetettäväksi. Hellyyden vallassa ja sydän kiitollisuutta täynnä hoiti Jokebed pienokaistaan nuo lyhyet imetysvuodet. Hän oli koko ajan tuskallisen tietoinen siitä tosiasiasta, minkä moni äiti unohtaa kiireisen arkensa keskellä: että lapsi pyörii hänen helmoissaan vain kiitävän hetken verran. Onnellinen se äiti, joka pitää tämän asian mielessään, laulaa pienokaiselleen hengellisiä lauluja, kertoo hänelle Jumalan teoista, rukoilee hänen kanssaan ja vie hänet yhteiseen jumalanpalvelukseen.

Varmaan Jokebed keräsi tällaista hengellistä pääomaa poikansa tulevaisuutta varten. Pikku Mooses kuuli moneen kertaan kertomukset maailman luomisesta, syntiinlankeemuksesta, vedenpaisumuksesta, Baabelin tornista ja patriarkkojen elämästä.

Kun imetysaika oli ohi, piti Jokebedin viedä poikansa haaremiin. Nyt hänen oli luovuttava lapsestaan toisen ja lopullisen kerran. Miten riipaisevaa olikaan sanoa palatsin portilla Moosekselle viimeiset sanat, heittää viimeiset hyvästit, lukea viimeinen siunaus. Sitten neli tai viisivuotias poikanen katosi rakennuksen sisälle, äidin ulottumattomiin. Perhe näki häntä enää vain sattumoisin juhlapäivien kulkueissa tai muissa virallisissa tilaisuuksissa.

Pikku Mooseksen elämä muuttui yhtä paljon kuin että hänet olisi ammuttu raketilla kuuhun. Orjien ahdas asunto muuttui haaremin loistoksi. Pahinta oli ensi alkuun se, ettei äitiä, isää ja sisaruksia näkynyt missään. Varmaan pieni poika itki itsensä uneen monen viikon ajan. Olihan Jokebed ollut Mooseksen läheisin ja rakkain ihminen siihen asti. Tiesikö poika, että hänen imettäjänsä olikin ollut hänen oikea äitinsä?

Kotona itki Jokebed samoja ikävän kyyneleitä. Mooses oli poissa. Heprealainen imettäjä ei tietenkään voinut pyytää audienssia haaremiin; olihan hän vain halpa orja. Mutta itkiessään Jokebed rukoili, ettei hänen pojastaan tulisi pakanaa, vaan tämä muistaisi aina isiensä Jumalan ja turvautuisi yksin häneen.

Mooses-poikanen oli todella oppinutkin turvautumaan pienessä lapsensydämessään vanhempiensa Jumalaan ja rukoilemaan häntä. Mutta miten lapsen uskolle kävi niinä pitkinä vuosina, jolloin hän ei kuullut mitään kansansa Jumalasta? Mooseshan eli Egyptin jumalien ympäröimänä seuraavat kolme ja puoli vuosikymmentä.

Ja entä äidin menetys sitten? Selvää on, ettei tuollaisesta yhtäkkisestä erosta voi kukaan selvitä ilman jonkinasteista traumaa. Jos ja kun Mooses tiesi jotain alkuperästään, hän varmaan joutui murrosiässä valtavaan identiteettikriisiin. Kuka hän oli, mistä hän tuli, keneen hänen pitäisi samaistua, mikä olisi hänen elämänsä tarkoitus...?

Tällaisissa kriiseissä Mooseksesta olisi voinut kehkeytyä katkera mies. Hän olisi voinut ryhtyä syyttämään oikeaa äitiään tai häpeämään häntä. Tai hän olisi voinut nousta kapinaan faraon tytärtä vastaan ja lyödä elämänsä lekkeriksi. Sen sijaan hän käytti ajan hyväkseen ja opiskeli määrätietoisesti kaiken, mitä egyptiläinen korkeakulttuuri ikinä voi hänelle opettaa.

Mooses ei jäänyt pyörimään traumoissaan, vaan otti kaiken irti niistä vuosista, jotka hän Egyptin hovissa sai viettää. Tee sinäkin niin. Etsi oma elämäntehtäväsi kuten Mooseskin teki. Kanna omaa taakkaasi Jeesuksen tähden ja Jeesuksen eteen. Silloin traumasi muuttuvat armolahjoiksesi.


Edelliset