Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.



Lapsuudenmuistoja 9: Rosvoja kesäyössä (19.6.2018)

Mummolan remontin kestäessä sattui tällainenkin haaveri. Verannon (eli ison eteisen) lattia oli juuri purettu ja tupaan mentiin lautalankkuja pitkin. Oli vaalea, kuulas kesäyö. Päärakennuksessa ei nukkunut ketään muita kuin mummu ja Kaija. (Minä en sattunut olemaan paikalla, muistelen että olisin nukkunut aitassa jonkun serkun kanssa.) Enot olivat muuttaneet kesäksi omiin aittoihinsa.

Yhtäkkiä verannosta alkoi kuulua vallan kauheata ryminää. Sisällä oleva mummu heräsi ja säikähti perusteellisesti: ketkä muut kuin roistot ja ryövärit pyrkisivät tähän aikaan vuorokaudesta tuollaisen ryminän kanssa kunniallisten ihmisten taloihin!

Minun lapsuudessani ei Suomen maaseudulla talon ovea koskaan lukittu yöksi. Jos joku kulkija sattui paikalle, niin olihan se nyt kaikkien mielestä ainoa säädyllinen tapa antaa hänen tulla sisälle, vaikka sitten omia aikojaan, ja nukkua yönsä katon alla. Tarina kertoo, että yhtenä aamuna kauan sitten oli Mummolan pitkän pöydän päältä löydetty nukkumasta itse Juhani Aho, rovasti "Ruuhveltin" poika!

No niin, ovi oli siis auki, mutta varkaat eivät tulleetkaan sisälle. Ryminä jatkui ja jatkui. Voi miltei sanoa, että se paheni pahenemistaan. Niin rohkea ei mummu sentään ollut, että olisi uskaltanut avata tuvan oven ja katsoa ryöväreitä silmästä silmään. Sen sijaan hän avasi mummunkammarin ikkunan ja alkoi huutaa apua – kummitädin ja enon aitta sijaitsi nimittäin kivenheiton päässä.

Lopulta työn raskaan raatajat heräsivät sikeästä unestaan avunhuutoihin ja avasivat ovensa. "Tulkaa apuun, täällä on rosvoja", kuului talosta mummun epätoivoinen huuto. Eno koetti selvitä mahdollisimman nopeasti sarkahousuihinsa ja hamuili toisella kädellään pyssyä aitan nurkasta – sodan käynyt mies kun oli. Sitten hän hiipi ase kainalossaan talon ympäri.

Ja mikä näky kohtasikaan häntä verannossa: pari vasikkaa oli astellut kaikessa viattomuudessaan avoimesta verannon ovesta sisälle, ilmeisesti ruokaa etsimään. Mutta sitten luontokappaleet sotkeutuivatkin keskentekoisen lattian sokkeloihin, niin etteivät päässeet eteen eivätkä taaksepäin. Siellä vain rymistelivät rymistelemistään.

Siitä syntyi niin mahdoton hilpeys, että en muista moista Mummolassa kuulleeni sitä ennen enkä sen jälkeen. Aikuiset nauroivat vesissä silmin, mummu muiden mukana, ja kertasivat kaikkia huvittavia yksityiskohtia. Että oli mokomien roistojen takia pitänyt ottaa avuksi pyssy ja kaikki!

Edelliset