Viikon juttu
Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.
Jeesus kohtaa epätoivoisen isän (28.3.2018)
Kun Jeesus oli palannut kirkastusvuorelta, häntä odotti sen juurella hätääntynyt isä riivatun poikansa kanssa. Perheessä ei ollut muita lapsia kuin tämä yksi ainoa. Miten suuri olikaan ollut ilo, kun kaivattu poika oli syntynyt! Ja miten suuri olikaan ollut tuska, kun tämä oli jo pienenä joutunut riivaajahengen valtaan. Siitä lähtien isän ja äidin elämä oli ollut yhtä helvettiä. Poikaa piti varjella koko ajan, ettei häneltä menisi henki riivauskohtauksen aikana. Hänhän saattoi kaatua mihin tahansa – vaikkapa tuleen tai veteen.
Pettymys – taas kerran. Kysymyksessä ei ole epilepsia, vaikka oireet ovatkin samanlaiset. Sairaudet Jeesus paransi, henkiä hän käski lähtemään ulos ihmisistä. Riivaustilaa on aina esiintynyt siellä, missä harrastetaan okkultismia, spiritismiä tai epäjumalanpalvelusta. Kastettu ja uskova ihminen saa kuitenkin olla turvassa pahoilta hengiltä; ne eivät pääse siihen sydämeen, jossa Pyhä Henki jo asuu.
Emme tiedä, miten Jeesuksen luo tuotu poika oli joutunut riivaajien valtaan. Kaikkia mahdollisia keinoja oli varmasti jo kokeiltu, että lapsiraukka vapautuisi henkien orjuudesta, mutta turhaan. Lopulta oli isä päättänyt tuoda poikansa Jeesuksen luo. Äiti ei ollut jaksanut lähteä mukaan; ehkei hän enää jaksanut uskoa ihmeen mahdollisuuteen. Mutta isä uskoi yhä, ja etsiytyi seudulle, millä kuuli Jeesuksen oleskelevan. Matkanteko riivatun pojan kanssa ei varmaankaan ollut sujunut helposti ja mukavasti.
Voi pettymystä, kun Jeesus ei sitten ollutkaan tavattavissa! Hänen opetuslapsensa koettivat ajaa henkeä ulos, mutta eivät siinä onnistuneet. Isä-parka joutui taas kerran pettymään, ja vieläpä kaiken kansan silmien edessä. Jälleen kerran hän tunsi itsensä ja lapsensa Jumalan hylkäämäksi. Silti isä ei palannut kotiinsa, vaan jäi sitkeästi odottamaan Jeesuksen paluuta ja hänen apuaan. Sitä on usko.
Rakas lukijani, ehkä sinä tiedät paremmin kuin hyvin, miltä riivatun pojan isästä tuntui. Ehkä kannat omasta lapsestasi yhtä suurta huolta kuin tämä isä omastaan, vaikkei syy olekaan sama. Ehkä olet kokenut, etteivät asiantuntijat, eivätkä edes Jeesuksen opetuslapset, ole voineet häntä auttaa. Älä kuitenkaan luovu toivosta ja lähde pois Jeesuksen luota, se on: uskovien yhteydestä, Sanan ja sakramenttien ääreltä. Jää odottamaan Jeesusta – hän kyllä tulee, hän kyllä auttaa.
Tuo poikasi tänne! Kun Jeesus saapui paikalle ja kuuli epätoivoisen isän tilanneselostuksen, hän huokasi: "Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä? Tuokaa poika minun luokseni." (Mark.9:19) Vapahtaja kärsi aivan ilmeisesti oman sukupolvensa epäuskosta. Hänestä tuntui pahalta nähdä, etteivät hänen omat opetuslapsensa olleet pystyneet auttamaan isää, että isä itse oli epätoivoinen ja kansa pällisteli ympärillä.
Mikä lohdutus sisältyykään juuri tuossa tilanteessa Jeesuksen kehotukseen: "Tuo poikasi tänne!" Epäilevä isä sai joka tapauksessa viedä lapsensa Jeesuksen luo. Häntä ei lähetetty kotiin kasvattamaan uskoaan. Hyvä lukijani, Jeesuksen kutsu kuuluu myös sinulle: "Tuo poikasi/tyttäresi tänne!" Sinä saat viedä heidät Jeesuksen eteen, olipa uskosi suuri tai pieni.
Mutta koettelemus ei ollut vielä ohi. Poika sai kohtauksen kaiken kansan edessä. Silloin käytiin Jeesuksen ja isän välillä tällainen keskustelu: "Kuinka kauan hänellä on ollut tämä vaiva?" kysyi Jeesus. "Pienestä pitäen", huusi isä epätoivoisena ja jatkoi: "Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!" Jeesus tarttui miehen sanaan: "Jos voit? Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo." Silloin pojan isä huusi uudelleen: "Minä uskon! Auta minua epäuskossani!" (Mark. 9).
Ensin Jeesus siis näytti vaativan epätoivoiselta isältä täydellistä uskoa, mitä isä ei pystynyt hänelle antamaan. Kenen uskon varassa Jeesus siis ihmeensä teki? Omansa. Hän uskoi yhtään epäilemättä taivaallisen Isänsä voimaan ja rakkauteen ja tulisi uskomaan siihen viimeiseen hengenvetoonsa saakka – hylättynäkin! Siinä syy, miksi Vapahtaja ei ajanut epätoivoista isää pois luotaan, vaan otti hänet vastaan sellaisena kuin hän oli – puolittain epäuskoisenakin. Samalla Jeesus päätti kantaa tuon isän epäuskon rangaistuksen ruumissaan ristinpuulle.
Isä saa poikansa takaisin. Vasta tämän keskustelun jälkeen Jeesus komensi saastaista henkeä lähtemään ulos pojasta. Silloin joutui isä kokemaan viimeisen kauhean koettelemuksen. Henki sai nimittäin uudelleen otteen pojasta ja paiskasi hänet maahan, niin että ihmiset jo väittivät hänen kuolleen. Isältä hävisi viimeinenkin toivo – tai olisi hävinnyt, jollei Jeesus olisi seisonut hänen vieressään. Sitten Jeesus kuitenkin tarttui pojan käteen ja antoi hänet takaisin isälle (Luuk. 9:42). Mikä ihana lupaus meille jokaiselle!
Mutta miksi tekstimme isän piti kokea kaikki tämä viivyttely ja tuska; miksei Jeesus parantanut hänen poikaansa heti hänet nähdessään? Niin, miksi Jumalan täytyy antaa apunsa viipyä meidänkin elämässämme? Siksi että oppisimme odottamaan häntä ja uskomaan hänen rakkauteensa jo ennen kuin sen näemme ja koemme. Siksi että oppisimme riippumaan kiinni Raamatun sanassa. Siksi että näkisimme oman epäuskomme ja tunnustaisimme sen Jeesukselle yhä uudelleen. Siksi että hänen ristinsä tulisi meille yhä rakkaammaksi. Sanalla sanottuna: siksi että meillä olisi Vapahtajalle joka päivä jotain tärkeää asiaa.
(Tämä juttu on julkaistu aikaisemmin kristillisessä perhelehdessä.)
Edelliset
- Jeesus ja hänen vanhempansa (16.3.2018)
- Isä jolle tapahtui juuri se, mitä hän eniten pelkäsi (9.3.2018)
- 9. ja 10. käsky: Älä himoitse (2.3.2018)
- 8. käsky: Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi (23.2.2018)
- 7. käsky: Älä varasta (8.2.2018)
- 6. käsky: Älä tee huorin (1.2.2018)
- Lisää...