Viikon juttu
Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.
Isä jolle tapahtui juuri se, mitä hän eniten pelkäsi (9.3.2018)
Synagogan esimiehet suhtautuivat yleensä Jeesukseen kaikkea muuta kuin lämpimästi. Eräs heistä, Jairos, oli kuitenkin joutunut elämänsä kriisiin. Tuohon aikaan ja tuossa kulttuurissa haluttiin perheeseen paljon poikia. Jairos ja hänen vaimonsa olivat saaneet yhden ainoan tyttären. Pienen perheen arkipäivä pyöri varmaan suloisen ja eläväisen lapsen ympärillä. Isä ja äiti seurasivat tyttösensä kehitystä suuri rakkaus sydämessään. Näin kului kaksitoista vuotta.
Sitten lapsi sairastui niin vakavasti, että vanhemmat tajusivat hänen olevan kuolemanvaarassa. Lääkkeistä ei ollut apua, lääkäreistä ei ollut apua, ja tytön tila muuttui yhä huonommaksi. Lopulta Jairos päätti lähteä etsimään Jeesusta, sanokootpa fariseukset hänestä mitä tahansa.
Joku tiesi kertoa, että Jeesus oli parhaillaan järven takana. Niinpä Jairos seisoi laiturilla ja odotti rabbia hirvittävän pelon vallassa: entä jos tämä tulisikin liian myöhään? Entä jos lapsi ehtisi kuolla? Kun vene lopulta laski laituriin, tunkeutui Jairos ihmisten välitse ja heittäytyi Jeesuksen jalkoihin. Hän ei välittänyt enää vähääkään, mitä muut ihmiset hänen käytöksestään ajattelivat.
Ehkä sinulla on sydämessäsi tänä päivänä samanlainen tuska kuin Jairoksella: rakas lapsesi on sielun ja ruumiin vaarassa. Kukaan muu ei voi enää auttaa kuin Jeesus. Heittäydy sinäkin Vapahtajan jalkojen juureen ja pyydä häneltä apua, ihmisten mielipiteistä välittämättä. Jeesus ei ole vielä koskaan kulkenut kylmästi sen isän tai äidin ohi, joka häneltä apua huutaa.
Palvelija tuo suruviestin. Mutta Jairos-paralle ehti tapahtua se asia, jota hän oli viimeiset 12 vuotta pelännyt enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Palvelija tuli juoksujalkaa kertomaan, että hänen rakas pieni tyttösensä oli jo kuollut. Vain se, joka on kokenut tällaisen menetyksen, tietää, miltä isästä tuolla hetkellä tuntui. Oli kuin maailma olisi pimentynyt lopullisesti hänen ympäriltään. Jairos ei jaksanut ymmärtää, miten hän pystyisi elämään tyhjääkin tyhjemmän elämänsä loppuun asti.
Mutta kaikeksi onneksi Jairos ei ollut yksin surusanoman saapuessa. Vapahtaja itse seisoi hänen vierellään. Tilanne oli ihan toinen kuin kotiin jääneellä äidillä, joka oli joutunut todistamaan lapsensa viimeisiä hetkiä ilman Vapahtajan läsnäolon suomaa lohdutusta.
Palvelija oli sitä mieltä, että siinä tilanteessa oli turha enää vaivata Jeesusta. Tytön eläessä rabbi olisi ehkä voinut auttaa, mutta tämän kuoltua kaikki oli jo myöhäistä. Tuntuuko ajatus sinusta tutulta, hyvä lukijani? Etkö sinäkin ole joskus ajatellut, että kaikki on liian myöhäistä eikä Jeesuskaan voi rakkaitasi enää auttaa.
Jeesus ei kuitenkaan lähde luotasi pois, vaikka epäilisitkin hänen apuaan; eihän hän lähtenyt Jairoksenkaan luota. Ja kun hän seisoo vierelläsi, on romahtaneessa maailmassasi kuitenkin yksi kiinteä piste: hänen sanansa: "Älä pelkää, vaan usko" (Mk. 5:36). Se tarkoittaa: Älä pelkää silloinkaan, kun sinulle on tapahtunut juuri se, mitä eniten pelkäsit. Vierelläsi seisoo Jeesus ja hän on yhä kaikkivaltias – tässäkin tilanteessa.
Ei hän ole kuollut, vaan nukkuu. Kotimatka tuntui Jairoksesta varmaan ikuisuuden pituiselta. Isä ei voinut olla kuvittelematta mielessään tyttönsä kylmennyttä ruumista ja kalvenneita kasvoja – ja vaimonsa epätoivoa. Kauhulla Jairos ajatteli edessään olevia yksinäisiä vuosia ilman rakasta lastaan. Ja samalla hän kuitenkin tarttui kiinni Jeesuksen sanoihin: "Älä pelkää. Usko ainoastaan!"
Kotona olivat hautajaisvalmistelut jo pitkällä. (Hautajaisethan pidetään tuossa ilmanalassa kuolinpäivänä.) Itkijänaiset oli jo ehditty kutsua paikalle, ja meteli oli melkomoinen. Siinä vaiheessa Jeesus esitti erikoisen väitteen: "'Miksi te noin hälisette ja itkette? Ei lapsi ole kuollut, hän nukkuu.' Jeesukselle naurettiin. Mutta hän ajoi kaikki ulos, otti mukaansa lapsen isän ja äidin sekä seuralaisensa ja meni huoneeseen, jossa lapsi oli. Hän otti lasta kädestä ja sanoi hänelle: 'Talita kuum!' (Tyttö, minä sanon sinulle: nouse!) Heti tyttö nousi ja käveli; hän oli kaksitoistavuotias. Kaikki olivat hämmästyksestä suunniltaan. Jeesus kielsi ankarasti heitä kertomasta tästä kenellekään. Tytölle hän käski antaa syötävää (Mk. 5:39-43).
Ja niin Jairos ja hänen vaimonsa saivat takaisin aarteensa, rakkaan tyttösensä. Mutta elämänsä suurimman onnettomuuden keskellä he olivat myös saaneet uuden ystävän, Jeesuksen. Tuska ei ollut suinkaan mennyt hukkaan.
Mutta miksi Jeesus sitten pelkäsi itse kuolemaa Getsemanessa niin paljon, että hikoili verta? Siksi että hänen kohdallaan kuolema oli Jumalan rangaistus ihmiskunnan synneistä – myös sinun synneistäsi, lukijani. Jeesus pelkäsi, koska tiesi olevansa matkalla helvettiin, ja se onkin ainoa kohtalo, jota ihmisen kannattaa pelätä.
Nyt Jeesus sanoo sinulle, jonka läheinen on jo ehtinyt kuolla: "Älä itke. Ei rakkaasi ole kuollut, vaan nukkuu." Itse asiassa kuolema onkin vain unta. (Myös Lasaruksen haudalla Jeesus käytti tätä kielikuvaa.) Yhtä varmasti kuin Jeesus herätti Jairoksen tyttären kuoleman unesta, yhtä varmasti hän tarttuu myös sinun rakkaasi käteen viimeisenä päivänä ja nostaa hänet ylös. Siksi sinun ei tarvitse itkeä ikävääsi kuten itkevät pakanat, jotka eivät ylösnousemuksen toivoa tunne.
Älä siis pelkää, vaan usko!
(Tämä juttu on julkaistu aikaisemmin kristillisessä perhelehdessä.)
Edelliset
- 9. ja 10. käsky: Älä himoitse (2.3.2018)
- 8. käsky: Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi (23.2.2018)
- 7. käsky: Älä varasta (8.2.2018)
- 6. käsky: Älä tee huorin (1.2.2018)
- Lisää...