Viikon juttu
Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.
8. käsky: Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi (23.2.2018)
Meidän aikamme suhtautuu sanoihin epäluuloisen välinpitämättömästi. Kun Jumalan ilmoituksesta on luovuttu, niin vähitellen myös ihmisen "ilmoitus" on joutunut kadoksiin. Aikamme filosofit eivät enää usko, että sanoilla voidaan tehdä mitään muuta kuin pelata kielipeliä. Totuutta niillä ei voi ilmaista, koska mitään totuutta ei ole olemassakaan. Postmodernismi on menettänyt sanan, ihmisen tärkeimmän kommunikointivälineen. Ja samalla ennennäkemätön informaatiotulva hukuttaa meidät joka päivä sanojen hyökyaaltoon ja edesauttaa osaltaan niiden inflaatiota.
Raamatussa sana on aivan keskeisessä asemassa. Se (tai oikeammin Hän) oli olemassa jo ennen tekoa. Jumala ja hänen sanansa kuuluvat erottamattomasti yhteen. Kristinuskon Jumala ei ole mykkä, kommunikaatioon kykenemätön olio kuten pakanoiden ja liberaaliteologien jumaluudet. Ei, vaan "alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona ja Sana oli Jumala" (Joh. 1:1). Maailma on luotu "pelkällä" sanalla. Jeesuksessa Sana tuli ihmiseksi ja asui ihmisten keskellä.
Ihmiskielellä voi tehdä suuria tekoja. Varmaan me kaikki muistamme päiviä, jolloin elämä tuntui synkältä. Sitten tuli ystävä, joka sanoi hyvän sanan – ja oli kuin aurinko olisi alkanut paistaa! Miten paljon useampia päiviä me voisimmekaan kirkastaa toisten elämässä. Ja toisaalta – miten monta päivää me olemme läheisiltämme pilanneet ilkeällä kielellämme!
Sanamme paljastavat meidät. Rakastunut ei voi olla puhumatta rakastetustaan. Katkeroitunut ei voi pitää sisällään katkeruutensa aihetta. Itse asiassa meillä jokaisella on sydämessämme varasto, josta sanamme pulppuavat ulos. Hyvät sanat tulevat hyvästä varastosta, pahat pahasta (Mt. 12:35). Näin meidät lopulta jopa tuomitaankin sanojemme perustella. Netti on täynnä valheita ja vihapuhetta. On lohdullista tietää, että Herra on totuuden puolella, ja kaikki nämä valheet oikaistaan kerran.
Mitä jos pysähtyisit hetkeksi miettimään sitä, kun viimeksi riitelit jonkun kanssa? Kummasta varastosta silloiset sanasi tulivat? Ei kannata puolustautua: olin siinä tilanteessa erityisen stressaantunut ja siksi lipsautin suustani mitä sattuu. Meidän suustamme kun ei tule ulos mitään muuta kuin mitä sydämemme varastosta jo valmiiksi löytyy.
Sanoissa on se vakava puoli, että kun ne kerran lähetetään liikkeelle, niin niitä ei enää saada vedetyksi takaisin. Peruutus ei koskaan tavoita kaikkia, jotka alkuperäisen tarinan ehtivät kuulla ja lähettivät sen eteenpäin.
Jeesus nimitti Saatanaa valheen isäksi ja kaikkia valehtelijoita hänen lapsikseen (Joh. 8:44). Paholainen puolestaan koettaa tehdä Jumalasta valehtelijan, esimerkiksi tällä tavalla: "Onko Jumala todella sanonut...? Raamattu ei ole Jumalan, vaan ihmisen sanaa... Jokaisella on oikeus vapaasti kirjoittaa omat käskynsä..."
Saatanalla on propagandansa levityksessä apunaan kokonainen väärien profeettojen ja teologien armeija. Lopun aikana ilmestyy vielä Antikristus kaikella valheen voimalla varustettuna ja tempaisee mukaansa valtaosan kristikunnasta (2. Tess .2:8-12). Hän käyttää ihmeitäkin valheen palveluksessa.
Mutta totuus voittaa kerran. Tämä on suuri lohdutus sille, jolta maine on viety. Vaikkeivät valheet paljastuisikaan tässä ajassa, niin viimeisellä tuomiolla ne tulevat varmasti julki. Myös meidän itse kunkin valheet paljastuvat silloin, jollei niitä ole kannettu ristin juurelle. Jokainen meistä on valehtelija (Room. 3:10-14). Ensimmäinen askel totuuden tiellä onkin se, että myönnämme tämän olevan totta omalla kohdallamme.
Jeesus on ainoa, joka pysyi aina totuudessa, ja kuitenkin hänet tuomittiin kuolemaan valehtelijana. Vapahtajaa lyötiin vasten suuta niiden sanojen tähden, jotka me olemme suustamme päästäneet (Joh. 18:19-22). Hänet tuomittiin siksi, että me olemme poikenneet totuudesta, pettäneet lupauksemme, puhuneet toisista pahaa heidän selkänsä takana ja selittäneet lähimmäisemme virheet pahimmin päin. Näin on valehtelijallekin armo ansaittu.
(Tämä kirjoitus on ilmestynyt Länsi-Suomen herännäislehdessä vuonna 2015)
Edelliset
- 7. käsky: Älä varasta (8.2.2018)
- 6. käsky: Älä tee huorin (1.2.2018)
- 5. käsky: Älä tapa (25.1.2018)
- 4. käsky: Kunnioita isääsi ja äitiäsi (18.1.2018)
- 3. käsky: Muista pyhittää lepopäivä (10.1.2018)
- 2. käsky: Älä turhaan lausu Herran sinun Jumalasi nimeä (2.1.2018)
- Oikea joulu (21.12.2017)
- Lisää...