Viikon juttu
Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.
6. käsky: Älä tee huorin (1.2.2018)
Sukupuolisuus on yksi suurimpia lahjoja, jotka Jumala on ihmiskunnalle antanut. Jumalahan se keksi seksin, jotta mies ja nainen voisivat tuntea toinen toisensa, osoittaa rakkautta toisilleen ja saada lapsia yhdessä.
Seksuaalisuus on lahja myös selibaatissa elävälle ihmiselle. On rikkautta, että mies ja nainen ylipäänsä ovat erilaisia ja täydentävät toisiaan. Raamattu sisältää kuitenkin sen meidän aikaamme loukkaavan vaatimuksen, että sukupuolielämällä on olemassa tarkat raaminsa. Kaikilla ihmisillä ei suinkaan ole "oikeutta" seksiin. Se oikeus on annettu vain yksiavioisessa avioliitossa elävälle miehelle ja naiselle. Kaikissa muissa tilanteissa ihmisen on opeteltava hillitsemään itsensä.
Rakkauden raamit. Raamattu opettaa, että avioliitto solmitaan julkisesti yhteisön edessä ja se pysyy voimassa kunnes toinen osapuoli kuolee. Neitsyys on lahja, joka voidaan antaa vain yhdelle ihmiselle (puhun nyt molemmista sukupuolista). Julkinen avioliittolupaus osoittaa, että vastaanottaja antaa tälle lahjalle sen arvon, mikä sille kuuluu.
Häät kuvataankin Raamatussa riemulliseksi juhlaksi, joista kaikuu pitkän matkan päähän "huuto yljälle ja huuto morsiamelle". Mies ja nainen saavat silloin toisensa sekä yhteiskunnan edessä että fyysisellä tasolla. Koska molemmat osapuolet aloittavat seksuaalielämänsä vasta avioliiton solmittuaan, vältytään paitsi sukupuolitaudeilta myös monelta mustasukkaisuuden piinalta.
Mitä sitten tapahtuu, jos Raamatun seksuaalimoraalista tingitään? Haureuden synti on erilaista kuin muut synnit: siinä rikotaan erityisen vahingollisella tavalla ihmiselämää vastaan (1. Kor. 8:18). Sitoutumattoman seksisuhteen päättyessä hylätty osapuoli tuntee, että hänet on otettu koekäyttöön ja huonoksi havaittu. Seuraavaan suhteeseen hänellä on vietävänä yhä vähemmän itsekunnioitusta. Jokainen esiaviollinen suhde on osaltaan murentamassa ihmisen kykyä kestävään rakkauteen ja uskollisuuteen.
Yksiavioinen suhde miehen ja naisen välillä on myös paras koti, mihin lapsi voi syntyä ja missä hän voi kasvaa turvallisesti aikuisuuteen. Jos seksillä aletaan leikkiä, niin siitä kärsii perheinstituutio, ennen kaikkea lapset. Katsokaa ympärillenne: mitä sukupuolinen "vapaus" ja avioerojen määrän räjähdysmäinen kasvu on tehnyt lapsillemme ja nuorillemme.
Avoliitto, pornon orjuus. Avoliitossa pidetään takaovea auki juuri siitä syystä, että päästäisiin helpommin livahtamaan suhteesta ulos. Siinä pakoillaan vastuuta ja pidetään partneria koekäytössä: jos olet huono, niin vaihdanpa sinut parempaan. Ja avoliitto on todella huono tapa koettaa houkutella toinen osapuoli naimisiin. Kuten englantilaiset sanovat: Miksi ostaa lehmä, kun maitoa jaellaan ilmaiseksikin?
Vielä tahdon mainita eräästä aikamme kuoliaaksi vaietusta ongelmasta: pornon orjuudesta, josta kristityt miehetkään eivät aina ole vapaita. Maailmassa ei voi olla mitään, mikä halventaisi naista enemmän kuin pornoteollisuus. Jokainen joka sitä tuottaa, myy, ostaa tai katselee, on osasyyllinen naisen halventamiseen.
Pornon katselu vie jotain pois kuvan naiselta (nimittäin hänen ihmisarvonsa), mutta myös katselijan aviopuolisolta, jo olemassa olevalta tai kerran tulevalta. Se esimerkiksi tekee hänestä vertailukohteen. Kun Jeesus varoitti katsomasta naista himoiten, hän tarkoitti sillä myös niitä naisia, jotka pornokuvissa esiintyvät.
Jeesus käski lyödä käden poikki mieluummin kuin tehdä sillä syntiä. Sinun kättäsi ei kuitenkaan tarvitse katkaista, koska hänen kätensä läpi lyötiin naulat. Jeesus käski heittää silmän menemään mieluummin kuin katsella sillä kaiken maailman saastaa. Sinun silmääsi ei kuitenkaan tarvitse puhkaista, koska Vapahtaja kuoli sisäisessä ja ulkonaisessa pimeydessä, Jumalan vihan alla. Siksi sinullekin on olemassa anteeksiantamus juuri niistä synneistä, joista omatuntosi on sinua näitä rivejä lukiessasi syyttänyt. Niin minullekin.
(Tämä kirjoitus on ilmestynyt Länsi-Suomen herännäislehdessä vuonna 2015)
Edelliset
- 5. käsky: Älä tapa (25.1.2018)
- 4. käsky: Kunnioita isääsi ja äitiäsi (18.1.2018)
- 3. käsky: Muista pyhittää lepopäivä (10.1.2018)
- 2. käsky: Älä turhaan lausu Herran sinun Jumalasi nimeä (2.1.2018)
- Oikea joulu (21.12.2017)
- Lisää...