Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.



1. käskyn loppuosa: Älä tee itsellesi kuvaa (5.12.2017)

Toinen käsky kieltää jumalankuvat ja niiden kumartamisen. Kuvien tekemistä ylipäänsä Raamattu ei sen sijaan kiellä, vaikka juutalaiset tätä käskyä sillä tavalla tulkitsivatkin. Pitihän ilmestysmajaankin tehdä kerubit liiton arkun päälle (2. Moos. 25:18)!

Raamatussa käskyjä ei ole numeroitu. Juutalaiset pitivät kuvakieltoa toisena ja himoitsemiskieltoja kymmenentenä käskynä. Tämä oli myös alkukirkon jaottelu. Kirkkoisä Augustinus teki kuitenkin käskyihin uuden numerojärjestyksen 300-luvulla. Luther seurasi katolisen kirkon Augustinukselta omaksumaa jaottelua, reformoidut sen sijaan palasivat alkukirkon käytäntöön.

Mielestäni on valitettavaa, että meidän luterilaisesta katekismuksestamme puuttuu tämä käsky. Me tarvitsisimme sitä kipeästi sekä lähetyskentillä että kotikentällä. Epäjumalien tekeminen ja kuvien palvonta on näet ollut suuri houkutus kaikkina aikoina. Uskaltaisin väittää, että meidän kulttuurimme palvoo kuvia ja idoleita jopa enemmän kuin mikään edeltäjänsä. Lukijani, etkö sinäkin tunne TV-ruudun, videon, internetin tai pornolehden vetovoimaa?

Isä Jumalan kuvaa ei saa tehdä siksi, ettei kukaan tiedä, miltä hän näyttää. Jumala on Henki eikä henkeä voida veistää kiveen. Jos hänestä tehdään taulu tai patsas, niin tuloksena on luodun kuva, ei Luojan. Näin on tapahtunut kultaisesta vasikasta alkaen hamaan Sikstiiniläiskappelin Luoja-Jumalaan asti, jossa Michelangelo kuvasi hänet vanhaksi ukoksi pilven reunalle.

Mutta koska Jeesus on ihmiseksi tullut Jumala, voi taiteilija kuvitella, miltä hän ehkä näytti, ja siirtää mielikuvansa kankaalle tai marmoriin. Hänen kuvaansa ei kuitenkaan saa palvoa sen enempää kuin "pyhimystenkään" kuvia. Tässä suhteessa protestanttisten katolisten kirkkojen opit erovat toisistaan. Raamatun Jumala on Sanan Jumala, ei kuvan. Oikea usko ei tule näkemisestä, vaan kuulemisesta (Room. 10:17).

Miten kristityn sitten pitäisi suhtautua erilaisiin palvontaesineisiin, joita muissa uskonnoissa käytetään? Periaate on se, että usko tekee jumalan yhtä hyvin kuin epäjumalankin. Koska kristitty ei jumalankuviin usko, niin hänelle ne ovat pelkkää puuta ja kiveä.

Monesti minulta on kysytty, pelkäsinkö epäjumalia Japanissa asuessani. Seuraavassa koetan selittää, miksi en pelännyt. Epäjumaliahan ei ole olemassakaan, mutta niiden temppeleissä saattaa silti vaikuttaa jokin henkivalta. Mitä epäjumalille uhrataan, se uhrataankin itse asiassa riivaajille (1. Kor. 10:20). Riivaajahenget eivät kuitenkaan voi mitään sille, joka uskoo Jeesukseen, on kastettu hänen nimeensä ja kätketty hänen verensä suojiin.

Minulla on nytkin kirstussani pieni kivinen Buddha, jonka löysin kerran japanilaisesta roskiksesta. Otin sen mukaani Suomeen voidakseni näyttää aitoa epäjumalaa lähetyskokouksissa. En usko hetkeäkään, että tuo kivikuva voisi tehdä minulle hyvää tai pahaa. Ja niin sanoo myös Jeremia: "Älkää pelätkö niitä, eivät ne tee teille pahaa, mutta ei niistä apuakaan ole" (Jer. 10:5). Se nyt vielä puuttuisi, että Jumalan lapsen pitäisi ruveta pelkäämään epäjumalia! Japanissa niitä löytyy kaikkialta: ihmisten kodeista, kadun varsilta, vuorilta. Jos nuo kivikuvat voisivat vahingoittaa kristittyjä pelkällä olemassaolollaan, niin miten kävisikään meille Japanin-läheteille?

Jumalasta on kuitenkin olemassa yksi kuva, joka kuvaa hänet täsmälleen sellaisena kuin hän on. Jeesuksesta sanotaan, että hän on näkymättömän Jumalan ja hänen olemuksensa kuva ja hänen kirkkautensa säteily (Kol. 1:15* ja Hepr. 1:3). Jos siis todella tahdot nähdä, millainen Jumalasi on, katso Jeesusta. Hänen rististään näet myös sen, miten suuri on Jumalan rakkaus sinua, kuvien kumartajaa, kohtaan.

Kun kerran luodaan uusi taivas ja uusi maa, silloin uskominen vaihtuu näkemiseksi. Paratiisin onni palaa: me saamme katsella Herraa kasvoista kasvoihin sellaisena kuin hän on (Ilm. 22:4-5).

(Tämä kirjoitus on ilmestynyt Länsi-Suomen herännäislehdessä vuonna 2014)


Edelliset