Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.



Profeetta Elia ja suvaitsevaisto (1.11.2017)

Aurinko oli nousemassa idän taivaalle, kun polut Karmel-vuoren ympärillä olivat jo mustanaan väkeä. Kuningas Ahabia kuljetettiin kantotuolissa, mutta kuningatar Iisebel oli kieltäytynyt osallistumasta päivän spektaakkeliin. Hän oli kuitenkin lähettänyt monisatapäisen profeettajoukkonsa paikalle täysilukuisena. Syrjässä ihmistungoksesta seisoi profeetta Elia, se ilmastokatastrofin aiheuttaja! Häntä eivät näyttäneet häiritsevän rahvaan uteliaat silmäykset sen enempää kuin eliitin murhaava tuijotuskaan.

Tuskin kukaan koko pohjoisvaltio Israelissa kannatti enää Elian ajamaa asiaa: ehdotonta yksijumalaisuutta. Moinen vaatimus tuntui useimmista turhan mustavalkoiselta. Suvaitsevaisuus oli päivän sana. Miksei muka voitaisi uskoa samanaikaisesti sekä Jahve-Herraan että Baal-herraan? Ja mitä se nyt haittasi, jos isiltä perittyyn jumalanpalvelukseen olikin lainattu muutama jännittävä piirre naapurikansojen uskonnoista. Esimerkiksi kulttiseksi.

Jotkut harvat kannattivat tosin vielä hiljaisessa mielessään esi-isiensä uskoa. Tältä ryhmältä puuttui kuitenkin rohkeus vastustaa kuningashuonetta ja yleistä mielipidettä. Mieluummin pieni kompromissi silloin tällöin kuin työpaikan, vapauden tai jopa hengen menetys.

Yhtäkkiä kajahti vuoren laelta yksinäisen profeetan läpitunkeva huuto: "Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä, jos taas Baal, seuratkaa sitten häntä!" (1. Kun. 18:21.) Elia oli päättänyt pakottaa kuulijansa valinnan paikalle. Kahden herran palvelemisesta oli tultava loppu. Miten sopisivat yhteen Jahve ja Baal, Jumala ja mammona, kuudes käsky ja irtoseksi? Miten niitä palvottaisiin samassa jumalanpalveluksessa? Toinen johdatti ihmisiä taivaaseen, toinen helvettiin. Joka ei ollut Herran puolella, se oli häntä vastaan. Joka ei taistellut hänen valtakuntansa puolesta, se hajotti sitä.

Elia seisoi siis yksin kaikkia vastaan. Häntä ei näyttänyt vaivaavan tuo kysymys, joka ahdisti Lutheria uskonpuhdistuksen alkuaikoina: voiko olla mahdollista, että vain minä olen oikeassa ja kaikki muut väärässä? Ei, Tisbeläinen oli selvillä siitä, ettei totuutta voida mitata gallup-kyselyillä. Paholaisella on maailman sivu ollut ihmiskunnan suuri enemmistö puolellaan. Jos kuitenkin Herran sotajoukko laskettiin mukaan, oli hänen, Elian, puolella suunnaton ylivoima.

Elia sai määrätä päivän ohjelman. Kaksi sonnia uhrattaisiin kahdella alttarilla. Se Jumala, joka vastaisi tulella ja polttaisi oman uhrinsa, olisi oikea Jumala. Kansan mielestä testi oli loistava; Baalin profeetat sen sijaan nielaisivat pari kertaa tyhjää. He olisivat varmaan suunnitelleet jonkin silmänkääntötempun, jos olisivat osanneet varautua juuri tällaiseen testiin.

Sitten alkoi kilpalaulanta. Kokonaista kolme tuntia kiersi 450 Baalin pappia kehää alttarinsa ympärillä ja kiljui niin paljon kuin kurkusta lähti: Baal, vastaa meille! Baal, vastaa meille! Taivas Karmelin yllä pysyi kuitenkin tyhjänä ja hiljaisena.

Puolen päivän aikaan Elia ryhtyi pilkkaamaan vastustajiensa jumalaa: "Huutakaa kovempaa! Onhan hän jumala, mutta hänellä taitaa olla kiireitä. Jospa hän on pistäytynyt tarpeilleen, vai olisiko hän matkoilla? Ehkä hän nukkuu ja herää kohta." (18:27). Toisin sanoen: teidän jumalanne täytyy käydä välillä vessassa, eikä hän kuule teidän huutoanne sieltä käsin.

Kun mikään kiljunta ei auttanut, alkoivat Baalin papit viillellä itseään teräaseilla, niin että veri roiskui. Vähitellen he vajosivat puolitajuttomaan hurmostilaan, jota kesti useampia tunteja. Mutta Baal oli ja pysyi vaiti. Taivas Karmelin yllä oli tyhjä ja äänetön – aivan yhtä äänetön kuin se on eri uskontojen palvontapaikkojen yllä aina ollut.

Samalla tavalla vaikenee taivas myös kristillisen kirkon yllä, jos se hylkää Herran sanan. Liberaaliteologien temppelit kumisevat tyhjyyttään, koska niissä ei uskota puhuvaan Jumalaan. Niiden jumala on Baalin kaltainen: silmätön, korvaton ja suuton epäjumala, jonka ihminen on luonut vain omia himojaan ja omaa elämäntapaansa vanhurskauttamaan.

Herra vastaa tulella. Sillä välin aloitti Tisbeläinen omat uhrivalmistelunsa ja sanoi kansalle: "Tulkaa tänne luokseni." Kaikki kerääntyivät hänen lähelleen. Elia korjasi Herran alttarin, joka oli hajotettu. Oikea uskonpuhdistus alkaakin aina särkyneen alttarin korjaamisesta, olipa se sitten kotialttari (= kotihartaus) tai kirkon alttari (= Jumalan Sanan mukainen jumalanpalvelus).

Itse asiassa Karmelin vuoren voimainmittelössä ei ollutkaan kysymys pelkästään oikeasta Jumalasta vaan myös oikeasta jumalanpalveluksesta. Tuli taivaasta näyttäisi, kumpi oli oikea uhri. Kaikki vanhan liiton tuhannet ja taas tuhannet uhrit viittasivat tulevaan Jumalan Karitsaan, joka ottaisi kerran kantaakseen koko maailman synnin. Siihen viittasi myös Elian uhri. Sen kautta Tisbeläinen osoitti tuntevansa Vanhan testamentin evankeliumin ja uskovansa siihen.

Valitettavasti kristikunnassa leviää nykyään oppi, jonka mukaan verenvuodatusta ei tarvitakaan syntien anteeksisaamiseksi. Liberaaliteologit ovat kannattaneet aina veretöntä "evankeliumia", mutta nyt se on leviämässä myös konservatiivisiin piireihin. Uskotaan, että kiltti jumala on jo aikaa sitten hyväksynyt luomansa ihmiset sellaisena kuin he ovat, ei siihen mitään verta tarvita.

Kun alttari oli valmis, teurasti Elia härän, paloitteli sen ja asetti palat kivien päälle lain määräämällä tavalla. Samalla hetkellä, kun Jerusalemin temppelissä ryhdyttiin uhraamaan ehtoouhria, heittäytyi profeetta polvilleen oman alttarinsa eteen ja rukoili yksinkertaisen rukouksen. Hänen käytöksensä oli valovuosien päässä Baalin profeettojen järjettömästä kiihkosta. Kansa näki nyt omin silmin, ettei elävälle Jumalalle tarvitse huutaa, kuin hän olisi kuuro.

Elia oli paitsi suuri profeetta myös suuri rukoilija – yksi Raamatun suurimpia. Hänen rukouksensa oli pitänyt taivaan suljettuna kolme ja puoli vuotta ja herättänyt kuolleen pojan henkiin. Nyt Tisbeläinen rukoili Herraa todistamaan, että vain hän on oikea Jumala. Sillä sekunnilla halkaisi kammottava räjähdys ihmisjoukon korvat, ja siniseltä taivaalta iski salama alttarille. Väki katseli järkyttyneenä outoa liekkiä, joka poltti poroksi paitsi uhrin, myös alttarin kivet.

Tämän nähdessään kansa heittäytyi kasvoilleen maahan ja huusi kuin yhtenä miehenä: "Herra on Jumala!" Asiasta ei ollut enää epäilystäkään: Herra ja Baal eivät olleet saman jumaluuden eri puolia. Herraa ei siis voitukaan palvoa suvaitsevaisesti miten vain, milloin vain, kenen nimissä vain. Kaiken piti tapahtua Mooseksen lain mukaan. Isebel ja hänen profeettansa olivat olleet väärässä. Heitä, tavallista rahvasta, oli petetty!

Baalin profeetat olivat heränneet hurmoksestaan valtavaan pamaukseen ja istuivat nyt alttarinsa ympärillä silmiään hieroen. Yksikään heistä ei yhtynyt kansan huutoon: Herra on Jumala! Elian ei auttanut muu kuin langettaa heille se tuomio, joka Mooseksen laissa on vääriä profeettoja varten säädetty: kuolemanrangaistus (5. Moos. 13:1-5). Ja niin sitten tapahtui, että Kisonin puronuomassa Karmelin kupeessa virtasi sinä päivänä monen sadan epäjumalanpapin veri.

Voiko tämän suvaitsemattomampaa ihmistä olla olemassakaan? Ja kuitenkin – juuri Elian toiminnan vaikutuksesta säilyi pohjoisvaltio Israelissakin Herran sanalle uskollisten ihmisten pieni jäännös.

(Julkaistu Elämään-lehdessä 2016. Lisää tästä aiheesta löydät kirjastani Elia Tisbeläinen.)


Edelliset