Viikon juttu

Oivalluksia ja sattumuksia Mailiksen elämän varrelta.



Adam, ensimmäinen ihminen (25.10.2017)

Ensimmäinen ihminen oli joka suhteessa täydellinen. Martti Luther kuvaa häntä Genesis-kommentaarissaan näin: "Aistit hänellä olivat puhtaat, järki samoin, muisti terävä ja tahto vilpitön. Näihin sisäisiin avuihin tuli lisäksi myös ruumiin kauneus ja loistavan hyvä kunto. Adamin silmät olivat niin terävät, että hän siinä ylitti ilveksen ja kotkankin. Leijonia hän käsitteli samoin kuin me koiranpentuja." Jos esi-isämme oli siis tällainen, niin miten me hänen jälkeläisensä voimme olla niin vajavaisia kuin olemme?

Sanan mahti. Ihminen tarvitsi kodin, ja Herra istuttikin häntä varten omakätisesti ihanan puutarhan Edeniin. Ihminen tarvitsi myös jotain tekemistä. Työ kuului alusta asti hänen kutsumukseensa luomakunnan hallitsijana. Adamin ensimmäinen tehtävä oli tieteellinen: hänen piti nimetä kukin eläinlaji. Jumala oli itse aloittanut luomakuntansa klassifioinnin erottamalla luomistyönsä ensimmäiset tulokset toisistaan ja antamalla niille nimet. Nyt sai Adam jatkaa siitä, mihin hän oli jäänyt.

Herra myös antoi luomislahjana ihmiselle "sanan mahdin" eli kielen. Sanan avulla Adam alkoi suorittaa ensimmäistä tehtäväänsä. Ei riittänyt, että hän nimitti lintua linnuksi; hänen piti opetella erottamaan toisistaan kotka ja kyyhkynen, sitten metsäkyyhky ja tunturikyyhky. Sen jälkeen on menty yhä pitemmälle, syvemmälle ja kauemmaksi. Nyt pilkotaan jo atomien osasia ja lähetetään luotaimia pyrstötähtiin.

Hyvässä paratiisissa oli kuitenkin yksi asia, joka ei ollut hyvää: ihmisen ei ollut hyvä olla yksin. Eläinten seura ja työn mielekkyys eivät voineet poistaa Adamin yksinäisyyttä. Edes Jumalan palveleminen ei tyydyttänyt täysin hänen sydäntään.

Kumppani ja sopiva apu. Ja niin Herra siis loi miehen kylkiluusta naisen. Se hetki, jolloin Adam katsoi ensimmäisen kerran tuota olentoa silmiin, oli varmaan yksi maailmanhistorian onnellisimpia. Mies näki, että paratiisissa oli toinenkin ihmisolento, samanlainen kuin hän ja kuitenkin erilainen kuin hän. Ensimmäinen ihmisten välinen sana olikin rakkaudentunnustus: "Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani..."

Nainen oli juuri sellainen kumppani, jota Adam oli tietämättään kaivannut. Heprean sana "kumppani" tarkoittaa "peilikuvaa" tai "vastakappaletta". Se kuvaa miehen ja naisen fyysisiä ja psyykkisiä eroja, joiden suhteen sukupuolet täydentävät toisiaan. "Miehisyys" ja "naiseus" läpäisevät muutenkin koko persoonan ja ovat perustavampaa laatua olevia asioita kuin pelkkä seksuaalisuus. Sukupuolta ei voi valita; se on annettu asia.

Mutta naisesta piti tulla miehelle myös "sopiva apu". Vastaavaa heprean sanaa eser käytetään useimmiten Jumalan avusta puhuttaessa. Nainen on miehelle välttämätön apu, jotta tämä voisi täyttää tehtävänsä aviomiehenä, isänä ja hallitsijana.

Adam sai antaa naiselleen nimen kuten sitä ennen eläimille: "Naiseksi (issha) häntä sanottakoon: miehestä (ish) hänet on otettu." Raamatussa on äärimmäisen tärkeää, kuka kenetkin nimittää. Adamin nimenanto-oikeus osoittaa, että Jumala oli jo paratiisissa asettanut sukupuolten väliseen suhteeseen järjestyksen: mies on vaimon pää, kuten Jumala on Kristuksen pää (1. Kor. 11:3). Näin avioliitto heijastaa Luojan olemusta ja kolminaisuuden välistä suhdetta.

Ennen syntiinlankeemusta Adam oli vaimonsa pää yhtä ongelmattomasti kuin Isä Jumala on hamasta iankaikkisuudesta ollut Poikansa pää. Jos paratiisissa olisi pysytty, ei asiasta olisi koskaan tarvinnut edes keskustella. Alamaisuus olisi ollut naiselle pelkkä ilo, koska hän olisi tiennyt miehensä rakastavan häntä kuin omaa sieluaan. Vasta syntiinlankeemus muutti tämän asiaintilan vaikeasti toteutettavaksi.

Jumalan sana ja ihmisen vastaus. Paratiisissa ihminen sai lahjaksi myös Jumalan sanan. Jos Herra olisi päättänyt pysyä hiljaa, ei Adam olisi voinut tuntea häntä tai omaa tarkoitustaan maailmankaikkeudessa. Mutta koska rakkauteen kuuluu aina sana, niin Herra antoi Adamille pienen "Raamatun". Tämä tapahtui jo ennen naisen luomista. Myöhemmin Adamista tuli vaimonsa pappi, kun hän julisti tälle kuulemansa Jumalan sanan.

Maailman ensimmäinen Raamattu oli lyhyt ja ytimekäs. Se sisälsi kolme osaa: 1) lupauksen, 2) kiellon ja 3) rangaistuksen. Ne kuuluivat näin: 1) "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. 2) Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, 3) sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma" (2:16-17).

Minne Jumala lähettää Sanansa, sieltä hän aina odottaa vastausta eli uskoa ja jumalanpalvelusta. Ensimmäisen pienen seurakunnan jumalanpalvelus tapahtui Lutherin mukaan niin, että mies ja vaimo istuivat noiden kahden erityisen puun alla ja söivät elämän puun sakramenttia. Samalla he muistelivat Jumalan lakia eivätkä syöneet Hyvän- ja pahantiedon puusta. Näin he osoittivat uskovansa pieneen Raamattuunsa ja rakastavansa sen Antajaa.

Mies valitsee naisen sanan. Mutta sitten luikerteli paratiisiin käärme, joka alkoi houkutella naista syntiin. Adamkin oli paikalla; miksi hän ei siis riistänyt kiellettyä hedelmää vaimonsa kädestä? Siinä sitä miestä tarvitaankin, että pystyy torjumaan rakastamansa naisen kautta tulevan kiusauksen. Adam ei ollut sellainen mies. Hänen lankeemuksensa oli ennen kaikkea passiivisuutta: hän salli vaimonsa ottaa perheen pään roolin ja suostui syömään kielletyn hedelmän tämän kädestä.

Sinä teit niin kuin vaimosi sanoi – näin Herra määritteli Adamin lankeemuksen. Miehen korkein kutsumus on rakastaa Jumalaa ja hänen Sanaansa yli kaiken. Nainen saattaa houkutella miestä luopumaan Jumalan käskystä, mutta jälkeenpäin hän toivoo, että tämä olisi pysynyt lujana. Miehestä nimittäin tulee pelkuri sillä hetkellä, kun hän valitsee äitinsä, tyttöystävänsä, vaimonsa tai tyttärensä sanan ennen Jumalan Sanaa – kuten Adamin historiastakin voimme selvästi nähdä.

Ja niin joutuivat Adam ja Eeva siis lähtemään paratiisista. Myöhemmin heille syntyi kaksi poikaa. Sitten iski kauhea tragedia pieneen perheeseen: Kain tappoi kateuksissaan veljensä Abelin. Kuten isä ei ollut hillinnyt himoaan kielletyn hedelmän suhteen, ei poikakaan hillinnyt kateuttaan veljeään kohtaan. Näin kauhealla tavalla toteutui Raamatun ensimmäinen uhkaus: "Sinun pitää kuolemalla kuoleman."

Maailmassa ei voi olla isää, joka olisi kokenut katkeramman surun kuin Adam. Tuska sydämessään tämä joutui nyt hautaamaan Abelin ja karkottamaan Kainin pois luotaan. Surua seurasivat itsesyytökset: jos kielletyn puun hedelmää ei olisi syöty, tätä tragediaa ei olisi koskaan tapahtunut. Jos Adam olisi aikoinaan tiennyt, mitä seurauksia Jumalan tahdon rikkomisesta tulisi hänen perheensä osaksi, olisi hän varmasti jättänyt kielletyn hedelmän rauhaan.

Vaimon siemen ja uusi Adam. Kun Adam oli 130 vuotta vanha, syntyi hänelle Seet ja sen jälkeen muitakin poikia ja tyttäriä. Adam eli kaikkiaan 930 vuotta, ja sitten hän kuoli (5:5). Maailman ensimmäinen ihminen kuoli uskossa siihen lupaukseen, jonka hän oli Herralta saanut: kerran tämän maan päälle syntyisi vaimon siemen, joka polkisi rikki käärmeen pään.

Jeesus, uusi Adam, tuli täyttämään tämän Jumalan lupauksen. Hän kesti ne kiusaukset, joihin Adam oli langennut. Hän eli sen elämän, joka Adamin olisi pitänyt elää. Hänen kuolemansa toi Adamin lapsille täyden lunastuksen, ja hänen ylösnousemuksensa avasi heille uudelleen paratiisin portit.

(Julkaistu Elämään-lehdessä 2015)


Edelliset